Luku15.

15.

”Hermione?” Harry kysyi ihmeissään ja tökkäisi Hermionea kylkeen.

”Olen minä hereillä! Olen!” Hermione hätkähti sohvalla ja nousi istumaan.

”Niin, ihan varmasti olet. Ainahan sinä pysyt hereillä katsoessasi elokuvia”, Harry myöntäili ja naureskeli silmiään hierovalle Hermionelle.

”Mur”, Hermione tuhahti ja risti kätensä rinnalleen.

”No nytpä sinulta jäikin elokuvan loppu näkemättä”, Harry kertoi, ja Hermione naukaisi. Elokuvan 'Driving Lessons' lopputekstit valuivat jo kovaa vauhtia ruudussa.

”No höh!” Hermione puuskahti. ”Minä kun olisin halunnut tietää, että kuka se kuka sitä päähenkilöä näytteli... Näytti kyllä niin tutulta, mutta en vain keksi”, hän pohti ja hieroi leukaansa.

”KVG”, Harry laukaisi ja sai Hermionelta hyvin kummeksuvan katseen.

Harry oli tullut viikonlopuksi käymään Hermionen luona. Perjantai-illan he olivat kuluttaneet aluksi kevyitä asioita jutustellen, ja lopulta he olivat päätyneet television ääreen. Hermione oli epäonnekseen nukahtanut elokuvan loppupuolella – edellinen yö oli sujunut melko vähäunisesti.

”Ehkä olisi parempi mennä ihan oikeasti nukkumaan”, Hermione ehdotti haukotellen.

Harry nyökkäsi. ”Niin, sitten jaksamme heti aikaisin aamusta lähteä katsomaan meininkiä Viistokujalla”, hän muistutti.

Hermione katsoi häntä hätäinen ilme kasvoillaan, kuin anoen, ettei hänen tarvitsisi lähteä sinne.

Harry katsoi häntä tiukasti.

”Sinä lupasit, että saan viedä sinut Viistokujalle. Eikä sinulla ole siellä mitään hätää, kun minä olen siellä sinun mukanasi”, Harry rauhoitteli vaativalla äänensävyllä.

Hermione huokaisi. ”Hyvä on”, hän sanoi ja alkoi mököttää.

”Ota kaapista patja ja petivaatteet. Minä en sinua palvele”, Hermione ilmoitti sitten nyreänä. Harry naurahti ja lähti hakemaan itselleen patjaa ja petivaatteita. Hän lätkäisi ne makuuhuoneeseen Hermionen sängyn viereen, ja asetti ne paikalleen sillä aikaa kun Hermione suoritti iltatoimia kylpyhuoneessa.

Harry ehti vaihtaa yöasun ja kaivautua peiton alle, ennen kuin Hermione tuli huoneeseen.

”Silmät kiinni”, hän vaati aikeinaan vaihtaa yövaatteet.

”Ei tarvitse, minä menen pesemään hampaat. Vaihda rauhassa”, Harry sanoi ja poistui vessaan.

Kymmenisen minuutin kuluttua sekä Hermione että Harry hengittivät hiljaa ja rauhallisesti omissa pedeissään.

”Harry...” Hermione kuiskasi hiljaa. ”Oletko sinä onnellinen, nyt kun sinä olet taas Chon kanssa?”

Ensin Harry nyökkäsi, mutta tajuttuaan, ettei Hermione nähnyt sitä pimeässä, hän vastasi:
”Kyllä. Olen onneni kukkuloilla! Cho on parasta, mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan”, hän vastasi ja huokaisi onnellisena.

”Entä sinä ja Viktor?” Harrykin tahtoi tietää. ”Miten teillää menee?”
Hermione nielaisi.
”Minusta tuntuu, että en voisi pärjätä ilman häntä”, Hermione tunnusti. ”Minulla on kaiken aikaa kauhean ikävä häntä. En tiedä, missä olisin ilman Viktoria... Hän on auttanut minua pääsemään yli kaikesta kauheasta... Vaikka en olekaan päässyt kaikesta vielä ihan täysin yli. Mutta hänen läsnäolonsa saa minulle turvallisemman olon”, Hermione vuodatti.

”Tuo kuulostaa todella hienolta”, Harry kertoi ihaillen. ”Pidä hänestä tiukasti kiinni. Älä päästä hänestä irti, vaikka mikä olisi.”
”En päästä”, Hermione sanoi varmana.

Seuraavana aamuna Hermionella ei ollut lainkaan ruokahalua.
”Me ei sitten mennä kermakaljoille, ennen kuin sinä olet syönyt jotakin”, Harry vaati. ”Se voi muuten nousta ikävällä tavalla päähän, pirullista tavaraa tuo kermakalja.”

Hermione hymähti ja nousi hakemaan itselleen appelsiinin.

”Ei tuo ole kunnon ruokaa”, Harry väitti vastaan.

”Onpas”, Hermione väitti.
”Eipäs ole”, Harry sanoi.
”Onpas”, Hermione jatkoi.
”Syö nyt kunnolla jotakin!” Harry vaati

”Tämä on jotakin. Sitä paitsi minä pidän appelsiineista. Eikä minulla edes ole iso nälkä”, Hermione kertoi.
”Syö nyt vähän muutakin”, Harry pyysi.
”No enpäs. Syön tasan tämän yhden appelsiinin”, Hermione ilmoitti, eikä sanonut enää sanaakaan.

”No pöh, oletpas sinä itsepäinen”, Harry naurahteli.

Kun Harry oli ahtanut itsensä täyteen Hermionen sämpylöitä (”Sinä olet ihan kuin Viktor. Tai oikeastaan kaikki miehet. Miten te miehet oikein voitte syödä noin paljon?” Hermione ihmetteli joka välissä.), ja Hermione oli syönyt hitaasti sen yhden appelsiinin, he alkoivat valmistautua kunnolla Viistokujalle ilmiintymiseen.

”Onhan sinulle rahapussisi mukana?” Hermione varmisti viidettä kertaa Harrylta. ”Minä en toista kertaa täältä aio poistua saman päivän aikana!” hän uhkasi.

”On, on on, se on laukussani, ja laukkuni on tässä. Katso vaikka!” Harry varmisteli ja näytti rahapussiaan ottaen sen laukusta. Hermionen tiukasti vahtiessa hän sulki sen myös takaisin laukkuun.

”Minun täytyy käydä Irvetassa, pitää ostaa jotakin tarvikkeita, eikä minulla varmaankaan ole tarpeeksi rahaa”, Hermione pohti. ”No, katsoo sitten kun tilanne tulee eteen, vai säästänkö jossain.”

”Joko mennään?” Harry kysäisi saatuaan viittansa päälleen. Hermione nyökkäsi ja veti itsekin viitan päälleen. Harry astui hänen viereensä ja tarttui tätä kädestä. Hetken päästä kuului pieni poksahdus, ja samassa he ilmestyivät Viistokujalle. Onnekseen he eivät ilmiintyneet kenenkään päälle, sillä nyt ei kuitenkaan ollut mikään sesonkiaika velhomaailmassa.

Hermione katseli tarkkaavaisesti, mutta hieman hätääntyneenä ympärilleen.

”No, mitä sinun piti hankkia?” Harry kysyi sitten reippaasti antaakseen Hermionelle jotakin muuta ajateltavaa.

”No tuota... Säilä & Imupaperissa täytyy ainakin käydä. Ajattelin ostaa erään kirjan, josta oli lehdessä arvostelu. Se voisi olla mukavaa luettavaa. Lisäksi voisin ostaa erään aurorina toimineen elämänkerran, siitä voisi olla hyötyä... Voit lainata sen joskus minulta, jos et itse aio sitä ostaa”, Hermione luetteli, ja oli nähtävästi jo täysin omissa, tavanomaisissa maailmoissaan.

”Hienoa”, Harry sanoi virnistäen. ”Mennään sitten sinne ensimmäiseksi”, hän jatkoi ja lähti kävelemään jo Säilää & Imupaperia kohti viilettävän Hermionen perässä.

Kaupassa Hermione päätti ensin kiertää hyllyjä, jos hän keksisi jotakin muutakin ostettavaa. Putiikin vinot hyllyt pursuivat jälleen kerran, niin kuin aina, täynnä mitä erilaisempia kirjoja.

Hermione tutkiskeli hyllyjä ja kosketteli kirjoja – ei, ei mitään uutta, viehättävää tai kiinnostavaa. Seuraavaksi hän mielenkiinnosta käväisi vaarallisten kirjojen osastolle. Osa kirjoista oli häkeissä, jotkut suuressa porukassa, jotkut oli suljettu yksin. Osa kirjoista oli sidottu kettingeillä lujasti kiinni, vaikka kovasti ne näyttivät yrittävän avautua.

Eräs kirja tuntui kehräävän. Hermione kiinnitti huomionsa siihen ja tutkiskeli sitä matkan päästä pää kallellaan. Hermionelle tuli mieleen kissa, ja ojensi kätensä kohti kirjan pörröistä kantta. Yhtäkkiä kirja yritti nappaista terävillä reunoillaan kiinni Hermionen kädestä, mutta onnekseen hän ehti vetäistä kätensä nopeasti pois. Kohtauksen jälkeen kirja alkoi murista, ja Hermione käveli mahdollisimman tyynesti pois.

Hermione päätti, että oli kiertänyt kauppaa jo tarpeeksi, joten hän asteli suorinta tietä elämänkertaosastolle – olihan jo selvää, missä kyseinen hyllykkö sijaitsi, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Hermione Säilä & Imupaperissa vieraili.

”Troy Williamson...” Hermione kuiskasi. ”Williamson... Wallander, Watts, Weiner, Williamson”, hän luki nimiä kirjoista, ja tarttui lopulta kirjaan, jossa luki ”Troy Williamson”. Hermione veti kirjan hyllystä, ja katseli sen etukantta. Kyllä, tämä se oli. Hän käänsi vielä takakannen esille, ja kertasi vielä takakansitekstin. Hymyillen hän asetti kirjan kainaloonsa ja lähti putiikin aulaan. Uutuuskirjat kun yleensä olivat kassan lähellä, hän päätti etsiä toista kirjaa sieltä.

”Harry, tämä on se aurorielämänkerta”, Hermione kertoi törmätessään Harryyn matkallaan aulaan.

”Ahaa, se on tuo... Voisin kyllä lainata sen joskus”, Harry myöntäili. ”Minä en nyt löytänyt mitään ostettavaa. Joko sinä olet pian valmis?”
Hermione nyökkäsi. ”Juu, nappaan vaan sen toisen kirjan tuolta kassan läheltä”, hän sanoi ja osotti uusien kirjojen kasaa, josta olikin jo bongannut toivomansa kirjan, niinkin kaukana kuin vielä olikin.

”Hyvä homma”, Harry nyökkäili. ”Ehkä sitten voitaisiin käydä vaikka huispaustavarakaupassa, eikös juu?” hän ehdotti hymy korvissa – hän ilmeisesti jo odotti kovasti pääsevänsä kyseiseen kauppaan ihastelemaan luutia, kaapuja ja muita huispaustarvikkeita.

Hermione hymähti virnistellen. ”Heh, no mennään sinne sitten”, hän naurahti ja asteli kassalle napaten uutuuskirjan mukaansa. Harry jäi odottelemaan sisäänkäynnin luo.

”Ja riitti rahat?” Harry varmisti, kun Hermione palasi hänen luokseen asetellen kirjoja varovasti laukkuunsa.

Hermione nyökkäsi. ”Kyllä riitti, ihan helposti. Se on hyvä kun on Säilä & Imupaperin kanta-asiakaskortti, niin saa hyviä alennuksia”, hän kertoi naurahtaen. ”Ja kohta minulla on tarpeeksi ostopisteitä, joten voin saada jonkun kirjan ihan ilmaiseksi!” hän huudahti innoissaan. Mikään ei saanut Hermionea iloisemmaksi ja innostuneemmaksi, kuin uudet kirjat.

Hermione ja Harry astuivat kirjakaupasta ulos ja suuntasivat heti kohti huispausvarustekauppaa kohti. Hermione ei meinannut pysyä ystävänsä perässä, Harry kun oli niin innoissaan tulevasta vierailusta – hän toivoi jo olevansa kaupassa, vaikka hänen tarvitsisi kävellä enää muutama askel saavuttaakseen kaupan ulko-oven.

”Etkä sitten käyttäydy kuin kakara karkkikaupassa!” Hermione ehti huudahtaa vinkiksi, ennen kuin Harry jo katosi kaupan uumeniin. Hermione astui myös kohta kauppaan, ja lähti rauhaksiin kiertelemään putiikkia. Seinillä oli kuvia erinäisistä huispaajista, maajoukkueista, maailmanmestaruuskisoista, ja ties mistä kissanristiäisistä, mihin huispaus lajina liittyi edes jollakin pienellä tavalla tai muuten vain ohimennen.

Hermione jäi katselemaan yhtä lehtileikettä ja kuvaa siinä – siinä oli hänen Viktorinsa. Viktor kierteli ja kaarteli maanpinnan yläpuolella heilutellen sieppiä kädessään, ja tuuletti yhdessä joukkueensa kanssa. Kuva sai Hermionen huulille hymyn. Viktor näytti niin onnelliselta, innokkaalta – ja juuri tuota hän saattoi olla tekemässä tälläkin hetkellä.

”Hieno mies, tuo Viktor Krum”, sanoi käheä ääni Hermionen takana. Hermione käännähti ja huomasi vanhahkon ja ryppyisen miehen, jolla oli sotkuiset harmahtavan ruskeat hiukset ja parta. Hermione nyökkäsi tälle hymyillen.

”Pääsisinpä vielä joskus näkemään hänet pelaamassa... Mutta enpä minä enää jaksa kauas lähteä vain huispausta katsomaan”, hän selitti.

”Taidat olla isokin fani, eh?” mies sitten sanoi ja iski silmää. ”Krum se saa nuoret naiset päästään pyörälle, niin hän on koko lyhyen uransa ajan tehnyt. Onnentyttö on se, joka hänet lopulta saa omakseen... Sellaista, heh, heh, juu...”

Mies lähti köpöttelemään pois päin, ja Hermione jäi katsomaan hänen peräänsä virne kasvoillaan. Niin, hän kyllä tiesi olevansa jo tässä vaiheessa oikea onnentyttö. Oli hauskaa tietää, että joku muukin oli sitä mieltä.

Hermione huomasi Harryn ihastelevan luutien näytekappaleita seinällä, ja käveli tämän luokse.

”No, eikö Tulisalama enää riitäkään?” Hermione vinkkasi. ”Meinasitko ihan kokoelman kaikista luudista kerätä itsellesi? No, rahaahan sinulla siihen riittäisi...” hän naureskeli.

"En minä tiedä, kyllä Tulisalama riittää minulle..." Harry pohti. "Mutta on nämä kyllä hienoja. Katsohan tätäkin! Aika nopea, vaikka luulisi näiden olevan vähän tehottomia... Katsos tuota, tuon tarkkuus on huippuluokkaa, kääntyy melkein yhtä helposti kuin Tulisalama! Ja entäs sitten tämä..." Harry selitteli innoissaan. Hän oli varmasti lukenut kirjan 'Huispaus kautta aikojen' läpi useampaankin kertaan, ja alkoikin seuraavaksi selittää, mikä joukkue, mikä maa, ja kuka pelaaja oli käyttänyt mitäkin luutaa ja milläkin kaudella.

"Selväksi tuli, joo joo", Hermione naurahteli Harryn yrittäessä jatkaa kertomustaan edelleen. "Halusitko sinä ostaa täältä jotakin, vai joko jatketaan matkaa?" Hermione tahtoi tietää - ajatus kermakaljasta kummitteli herkullisena mielessä.

"Minä ostan tuon kalenterin, hetki vain..." Harry kertoi, osoitti kasaa seinäkalentereita, ja lähti hakemaan sieltä samanlaista itselleenkin. Hetken kuluttua hän pääsi jo maksamaan ostoksensa, ja niin kahden ystävyksen Viistokujan reissu sai jatkua jälleen mukavana ja rentona.

"No nyt sitä kermakaljaa?" Hermione ehdotti ja katsoi Harryyn veikeästi. Harry meinasi ensin sanoa vastaan, mutta heltyi sitten Hermionen katseen paineen alla.

"No mennään sitten", hän myöntyi.

Hermione ja Harry lähtivät kävelemään kohti samaa kuppilaa, jossa Hermione oli aiemmin Viktorin kanssa nauttinut kermakaljat. Paikka oli lähes tyhjä - pari matkaajaa istuskelivat ylhäisessä yksinäisyydessään sumuisen kahvilan nurkissa. Harry ja Hermione kävivät tilaamassa juotavansa ("Minulle ripaus inkivääriä, kiitos"), ja pääsivät heti istumaan.

"Kuule, minä juttelin Chon kanssa vasta vähän aikaa sitten..." Harry aloitti, ja Hermione kuunteli tarkkaavaisesti. "Niin niistä tuplatreffeistä. Ajattelimme, että jos sinulle ja Viktorille käy, niin voisimme järjestää ne vähän ennen kesää, toukokuussa - vaikka ei siihenkään enää ole pitkä aika. Toukokuun viimeisellä viikolla. Toivottavasti se käy? Eihän Viktorilla ole sentään kaiken aikaa niitä harjoituksia? Onhan huispaus toki tärkeää, ja harjoitukset varsinkin, mutta toivottavasti hän pääsee tulemaan. Chon mielestä se olisi oikein mukavaa, tuplatreffit, me neljä, tiedätkös. Hän tahtoisi tutustua sinuunkin vähän paremmin, jos se vaan käy", Harry selitteli pohtien.

Hermione nyökkäsi mietteliäästi.

"Kyllä, voin minä tietenkin kysyä, jos se ajankohta sopii Viktorille... Todennäköisesti sen pitäisi sopia, koska onhan heillä välillä noita taukoja. Lähetän pöllön heti illalla ja kysyn, okei?" Hermionekin mietti, ja sai hyväksyvän nyökkäyksen Harrylta.

Harry ja Hermione nauttivat kermakaljojaan rauhallisesti jutustellen ja naureskellen - miten mukavaa olikaan muistella Tylypahkan aikoja hyvän ystävän kanssa.

"Voi, toivoisin että voisin vielä silloin tällöin palata Tylypahkaan. Opiskelu oli niin mukavaa!" Hermione huokaisi ja lysähti nojailemaan käteensä.

"Niin..." Harrykin huokaisi. "No, jos minä tosiaan saan tehdä töitä siellä, niin saatan joskus olla hieman eri mieltä. Toivottavasti minusta ei tule ihan kamalaa opettajaa", Harry naurahti ja mietti tosissaan, millainen hän olisi opettajana. Ainakin hän ymmärtäisi, miltä nuorista noidista ja velhoista tuntui, kun aina ei jaksanut opiskella tai aika ei yksinkertaisesti riittänyt.

"No ei varmasti, kaikki varmaan rakastavat sinua, siellä todennäköisesti on myös sitten meidän tuttujemme lapsia, jos sinä siis et ihan heti ole lähdössä sinne opettamaan... Koska sinustahan piti tulla aurori, eikö niin? Varmaan kaikki vanhemmat ovat kertoneet lapsille silloin hienoja ja jännittäviä asioita sinusta, ja ovat varmasti innoissaan, kun sinä opetat heidän lapsiaan", Hermione selitteli pohtien.

"Jaa, no, toivottavasti se voisi olla niinkin", Harry heräsi miettimään ja nyökkäili.

Kermakaljat oli juotu, ja Harry ja Hermione päättivät jatkaa ostosreissuaan.
”Miten olisi Ihmeiden eläintarha? Ajattelin, että voisin käydä katselemassa, jos joskus ostaisin ihan pöllönkin...” Hermione ehdotti. ”Vaikka en usko, että aion sitä toteuttaa. Ei tuossa asunnossa oikein pöllöä pidetä, enkä nyt viitsi herättää jästien huomiota sillä, että pöllö lentelee päivittäin ikkunastani sisään ja ulos.”

”Mennään vaan”, Harry myöntyi, mutta Hermione näki hänen silmässään pienen surunpilkahduksen. Häntä selvästi suretti yhä Hedvigin menetys.

”Ei meidän ole pakko mennä, jos et tahdo”, Hermione korjasi äkkiä, mutta Harry pudisteli päätään.

”Mennään vaan. Minunkin täytyy ehkä hankkia taas pöllö joskus, on vaikeaa aina lainailla tai tulla tänne asti postitoimistoon lähettelemään kirjeitä”, Harry sanoi hiljaa.

”Selvä”, Hermione sanoi nyökäten ja lähti Harry perässään kävelemään kohti Ihmeiden eläintarhaa.

Sisällä eläinkaupassa Hermione jäi ensimmäisenä ihastelemaan lattialla touhuavia kissanpentuja.
”Voi, kun ne ovat söpöjä!” Hermione huokaisi. ”Tekisi niin mieli viedä täältä Koukkujalalle kaveri... Mutta kun se kolli ei taida tässä vaiheessa hyväksyä uutta kissaa talouteen”, hän pohti, ja tyytyi silittelemään pentuja kyykyssä noiden kömpelöiden ja kiehnäävien kisujen joukossa.

”No ovatpas söpöjä”, Harrykin hymyili.

”Voi että...” Hermione huokaisi vielä. ”No, jos niitä pöllöjä ja muita sitten katselisi. Muuten varmaan joudun nappaamaan tällaisen salaa mukaani!” Hermione naurahti ja Harry hymyili hänelle vinosti.

”Katsotaan sitten niitä”, Harrykin myöntyi, ja he astelivat aulasta käytävää eteen päin, ja saapuivat pian pöllöhuoneeseeen.
”Voi vitsit, katso nyt niitä, miten upeita! Täältä varmaan löytyy kaikkia mahdollisia pöllölajeja... Vaau...” Hermione ihasteli ja katseli katon rajassa orsilla istuskelevia pöllöjä, sekä muutamia suuressa huoneessa liiteleviä lintusia.

”Täällä olisi varmaan jännää olla töissä”, Hermione pohti haaveilevasti.

”Varmaankin sitten niin”, Harrykin mietti, ja unohtui hänkin ihastelemaan kaiken maailman pöllöjä.

”Katso!” Hermione huudahti ja osoitti huoneen nurkkaan. ”Tunturipöllö! Se on niin kaunis!”

Harry seurasi katseellaan Hermionen osoittamaan suuntaan, ja hänen silmät kostuivat. Pöllö näytti melkein samalta kuin Hedvig – tosin Hedvigin ollessa lähes täysin valkoinen, tällä pöllöllä oli muutama ruskea täplä rinnassa.

”Jos hankit pöllön, aiotko hankkia taas tunturipöllön, vai jonkun muun linnun?” Hermione tahtoi tietää ja asetti kätensä Harryn olalle.

”Ei tunturipöllöä...” Harry kuiskasi. ”Muistuttaa liikaa Hedvigistä”, hän sanoi surullisesti.

”Voi ei, anteeksi...” Hermione sanahti hiljaa ja halasi sitten ystäväänsä.

”Me voidaan lähteä täältä jo pois, jos haluat”, hän ehdotti, ja Harry nyökkäsi.

He lähtivät eläinkaupasta ja astuivat raikkaaseen ulkoilmaan.

”Harry, olisiko sinulla mitään ideaa siitä, mihin voisimme mennä seuraavaksi?” Hermione kysäisi Harrylta, kun he olivat jonkin hetken seisoskelleet eläinkaupan edustalla, kuin odotellen jotakin.

”Jaa, en minä tiedä...” Harry empi. ”Ei minulla ainakaan mielessä ole mitään hankittavaa. Tai... Ehkä voisin hankkia Cholle jonkin kivan, pienen, kauniin, ja romanttisen lahjan. Ehkä sinä voisit auttaa minua sen hankinnassa? Naisen näkökulma on aina tervetullut tällaisissa vaikeissa asioissa”, hän alkoi jo intoilla.

Hermione nyökkäsi hymyillen. ”Selvä, voin ihan mielelläni auttaa sinua valitsemaan Cholle jotakin kivaa”, hän myöntyi ja nyökkäili lisää.

”Mitä ajattelit hankkia?” hän tahtoi tietää. ”Suklaata? Jonkin kauniin korun, kenties? Vai aiotko tehdä jotakin hänelle ihan itse?” Hermione ehdotti.

Harry hieroi leukaansa mietteliäästi. ”Ehkä joku koru olisi hyvä idea...” hän pohti nyökäten. ”Se olisi varmaan helpoin ja varmin tapa antaa jotakin kivaa, joka ilahduttaisi Chota.”

"Sehän on hieno idea", Hermionekin kehui. "Mennään sitten heti katselemaan niitä koruja, jookos?" hän ehdotti sitten, ja Harry nyökkäsi. Ystävykset lähtivät kulkemaan kohti korukauppaa, mutta matka keskeytyi pian siihen, että Hermione heittäytyi melkein Harryn syliin ja peitti kasvonsa.

"Hermione? Mikä nyt on?" Harry kysyi huolestuneena ja kietoi kätensä ystävänsä ympärille.

"Malfoy", Hermione kuiskasi hiljaa täristen. "Se on Malfoy."

Harry nosti katseensa, ja näki kuinka Draco Malfoy kulki rehvastellen parin nuoren miehen ja yhden nuoren naisen kanssa pitkin Viistokujaa. He näyttivät siltä, että heillä olisi pahat mielessä - ilkeät ilmeet saivat useat kulkijat väistämään heidän tieltään.

"Se nyt vaan on siellä, mennään me nyt sinne korukauppaan, ei ne meitä varmaan sitten huomaa..." Harry kuiskaili ja silitteli rauhoittavasti Hermionen selkää.

"Mennään piiloon", Hermione henkäisi, ja kasvonsa yhä peittäen hän veti Harryn perässään viereiseen kauppaan. Harry jäi ikkunaan katsomaan ja varmistamaan, että Malfoy jengeineen kulkisi varmasti ohi, ja Hermione yritti kasvot yhä piilossa saada itsensä rauhoittumaan.

"Hengitä rauhallisesti... Hengitä rauhallisesti..." Hermione mutisi itsekseen ja veti syvään henkeä.

Harry katseli tarkkaavaisesti, kun Malfoy ja muut kulkivat kaupan ohitse ja jatkoivat matkaansa pitkin Viistokujaa.

"Varmaan Iskunkiertokujalle menossa..." Harry mutisi. "Mihinkäs muuallekaan tuollaiset menisivät."

Harry kääntyi katsomaan Hermionea varmistaen, että tämä olisi varmasti kunnossa.

"Hermione? Olethan varmasti kunnossa? Voimmeko me nyt jatkaa matkaa ja mennä sinne korukauppaan?" Harry ehdotti varovasti silitellen Hermionen selkää.

Hermione nyökkäsi hiljaa, ja piti katseensa lattiassa. Hän räpytteli silmiään hurjasti, ja yritti estää kyyneleitä valumasta hänen poskilleen.

Harry astui ulos kaupasta ja varmisti vielä, että öykkäreiden joukkio oli jo hyvän matkan päässä. Sitten hän ohjasi Hermionen tulemaan perässään ulos, ja he pääsivät jatkamaan matkaa - vaikka Hermione vilkuilikin vähän väliä taakseen, josko Draco sittenkin olisi huomannut heidät.

Niin ei kuitenkaan Hermionen onneksi tapahtunut, vaan he pääsivät täysin häiriöttä ja turvallisesti korukauppaan.

"No niin..." Harry mietiskeli ja hieroskeli käsiään. "Mistähän sitä aloittaisi? Mistä te tytöt tykkäätte? Kaulakoruista? Rannekoruista? Korvakoruista?" hän ehdotteli.

"Kaikkihan nuo ovat kivoja", Hermione myönteli nyökytellen. "Voithan sinä katsoa vaikka, jos saisit jonkun kauniin yhteensopivan setin, että siinä olisi kaikenlaisia koruja, tai sitten vaikka vain korvakorut ja kaulakoru?" hän pohti, ja Harryn ilme kirkastui.

"Tuohan on hieno idea!" hän huudahti ja iski käteensä nyrkillä. "Miksi en itse tullut ajatelleeksi tuota?"

Harry alkoi kierrellä kauppaa ja veti Hermionea mukanaan.

"Cholla on tummat silmät ja tummat hiukset, tuo ei sopisi hänelle", hän ohjeisti. "Mutta sitten taas tuo - käyttääkö hän paljon aikaa kynsiensä hoitoon? Tuo rannekoru herättää niin paljon huomiota, että sen kanssa olisi hyvä olla myös nätit kynnet?" pohti Hermione seuraavaksi. "Nuo eivät taida olla ihan Chon tyyliä, eihän? Kai hänelle sopii paljon paremmin naisellisemmat ja sirommat korut, eikö vain?"

Harry nyökkäili ja kuunteli Hermionen ohjeita mietteliäästi.

"Aivan, aivan..." "Niin, juu, tuo on aivan totta." "Ahaa, sehän on hyvä vinkki!"

Hermione veti Harryn katsomaan korusettejä viereiselle hyllylle - samassa hänen katseensa kohdistui hyvin tutun näköiseen koruun.

"Voi, katso!" hän huokaisi Harrylle. "Minä sain tällaisen Viktorilta", hän kertoi ja osoitti vihreää kaulakorua.

"Oho, onpas se kaunis ja kiiltävä, miten se noin monessa värissä osaakin loistaa..." Harrykin ihasteli.

"Mitä jos ostaisit samanlaisen Cholle? Ehkä sinisenä? Katsohan, nämä sinisetkin ovat oikein kauniita, ja varmaan sininen sopii Chollekin oikein hyvin" Hermione ehdotti. "Ja tässä on vielä samaa sävyä korvakorutkin, eivätkö olekin pienet, sirot ja nätit?" hän ihasteli ja nosti korvakorut kämmenelleen, ja käänteli niitä, jolloin jo pelkkä lampun valo sai ne loistamaan upeissa sinisen sävyissä.

"Oi, sehän olisi oikein hyvä idea..." Harry myönsi, ja otti vastaan Hermionelta korvakorut. Hän nosti käteensä myös saman sävyisen kaulaketjun, ja katseli niitä tarkkaavaisesti.

"Eiköhän se ole sitten tässä", Harry päätti itsevarmasti. "Saakohan nämä täällä jo valmiiksi lahjapakettiin?" hän mietti ja kurkisteli kassan suuntaan.

"Varmaan ne saa", Hermione mietti.

Harry huokaisi. "Kiitos avusta, Hermione, olet korvaamaton ystävä!" hän huokaisi ja katsoi Hermionea pää kallellaan ja hymyillen. Hermionekin puhkesi loisteliaaseen hymyyn.

"Voi, sinä se tässä korvaamaton ystävä olet. Ilman sinua minusta olisi tullut varmaan mökkihöperö!" Hermione naurahti ja raapi niskaansa.

"Heh..." Harry naurahti. "Jos minä nyt maksan nämä, ja lähdetään sitten taas muualle?" hän ehdotti.

"Selvä, se sopii minulle hienosti", Hermione nyökkäsi hymyillen.

Hermione asteli ulko-oven luo odottelemaan Harrya, jolla menikin hetken aikaa kassalla – hän maksoi ostoksensa, ja putiikin myyjä tarjoutui sitten vielä paketoimaan korupaketin kauniin siniseen käärepaperiin, joka oli lähes yhtä kaunis kuin korujen sininen väri, mutta ei sitten kuitenkaan. Nuori myyjätär sipaisi rasian ympärille vielä sinisenkirjavan koristenauhan, jonka kiharsi vielä saksien avulla. Hymyillen hän sitten ojensi paketin Harrylle, joka kiitti, ja lähti Hermionen luo ovelle.

Kun Harry ja Hermione olivat astuneet ovesta ulos, he jäivät miettimään seuraavaa siirtoa ja katselivat ympärilleen – mitään ei tosiaan ollut enää tehtävänä.

”No jos me vaan mennään takaisin meille?” Hermione ehdotti.

Poks.

”Kappas, hei, Ron”, Harry tokaisi, ja väisti säikähtäneenä hypähtävää Ronia.

”Ai, no heippa!” Ron huudahti yllättyneenä ja käänsi katseensa vuoroin Hermioneen, vuoroin Harryyn. ”Hassua että heti löysin teidät – mietinkin, että miten kauan kestäisi löytää teidät täältä”, hän sanoi pohtien.

”Mistä sinä tiesit, että me olimme täällä?” Hermione kysyi epäluuloisesti ja nosti kulmakarvojaan.

”No Harry kertoi, tietenkin, että te tulette tänne”, Ron sanoi, kuin se olisi ollut ilmeistä. ”Ja ajattelin sitten, että tulen katsomaan, jos vaikka törmäisin teihin. Ja hyvin kävi!” hän naurahti omahyväisesti.

”No? Mitäs te? Vai joko te olitte lähdössä?” Ron kyseli ja katseli kahta ystäväänsä vuorotellen.

”Kyllä, me olimme menossa takaisin Hermionen kämpille”, Harry sanoi ja nyökkäili.

”Ai jaa...” Ron harmitteli, mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui jälleen. ”Mutta hei, minähän voisin tulla teidän mukaanne!” hän ehdotti kirkkain silmin.

”Ei”, Hermione sanoi lyhyesti.
”Jooko?” Ron anoi ja katsoi Hermionea oikein nätisti silmiään räpytellen.

”No mutta jos kuitenkin...” Ron yritti, mutta Hermione keskeytti hänet.

”Ei”, hän sanoi. ”Ei niin ei.”
Samalla hetkellä Hermione tarttui Harrya hihasta, kuului pieni poksahdus, ja Ron oli jäänyt yksin seisomaan Viistokujalle harmistuneena.

”Hermione, minusta tuntuu, että olet vähän liian ankara Ronille”, Harry kertoi heti, kun he olivat ilmestyneet Hermionen asuntoon.

Hermione vain kohautti olkiaan.

”Jos vain olisit hänelle vähän kiltimpi”, Harry pyysi. ”Varmasti hän ymmärtää, että olet Viktorin kanssa, etkä ole kiinnostunut hänestä. Hän vain ei ehkä osaa säädellä käyttäytymistään siihen tapaan.

”Jos se nyt vain lopettaisi nuo kaiken maailman iskuyrityksensä”, Hermione tuhahti. ”Se osaa olla joskus todella ahdistavaa”, hän kertoi ja huokaisi.

”Ehkä sinun pitää ottaa siinä tapauksessa ihan itse asia puheeksi hänen kanssaan. Jos hän silloin ymmärtäisi asian laidan paremmin”, Harry ehdotti.
”No, ehkä. Mutta en ole ainakaan nyt lähdössä takaisin sinne anteeksi pyytelemään”, Hermione sanoi tiukasti.

”En minä niin sanonutkaan – kunhan yrität sitä joskus, kun tapaatte taas”, Harry painotti.

”No minä yritän”, Hermione yritti luvata. ”Mutta jos se taas yrittää jotakin eikä ymmärrä yhtään, niin en kyllä lupaa mitään”, hän sanoi äreästi.

”Ymmärretään, ymmärretään. Kunhan muistat, ettet hermostu hänen kanssaan.”