Luku 18.

18.

Hermione heräsi jo aikaisin sinä aamuna, kun hänen ja Viktorin sekä Harryn ja Chon tuplatreffit oli sovittu järjestettäväksi. Olihan hänen valmistauduttava kunnolla – hän aikoi laittautua treffikuntoon jo ajoissa Viktoria varten, vaikka treffit olisivatkin vasta myöhemmin. Hermione ottaisi Viktorin vastaan oikein kauniina – ehtisiväthän he ainakin muutaman tunnin olla kaksin ennen treffeille lähtemistä. Asunto oli siivottu kiiltävän puhtaaksi jo edeltävänä päivänä, joten siitä ei ollut huolta – Hermione oli myös tarkistanut, että heillä oli jotain ruokaakin syötäväksi.

Hermione aloitti aamunsa käymällä suihkussa. Hän ajeli kainalokarvansa ja säärensä, ja peseytyi oikein hyväntuoksuisella kookoksen tuoksuisella suihkugeelillä, ja hiukset hän pesi hiuksia ihanasti pehmittävällä shampoolla.

Hermione antoi hiusten kuivua, ja hän päätti syödä aamupalaa. Vaikka häntä jännittikin kovasti, ruokahalu oli ainakin melkein ennallaan. Hermione oli tiesi, että hänen kyllä täytyisi syödä hyvin, jotta ei sitten pökräisi Viktorin edessä. Hän päätti syödä jotakin, josta hänen henkensä ei alkaisi erityisemmin haista, vaikka olihan hänellä yhä aikeenaan pestä hampaat ennen Viktorin saapumista.

Hermione ei käyttänyt aamupalaan kauaakaan aikaa, vaan hän alkoi jo valmistella meikkiään ajoissa. Hillitty, mutta seksikäs. Ei liian tylsä, vaan erottuva. Kyllä Hermione tiesi, ettei Viktor moisista asioista välittäisi, mutta oli mukava säväyttää silloin tällöin. Hermione päätti luottaa ruskean ja kullan eri sävyihin silmämeikissään, ja laittoi juuri sopivasti ripsiväriäkin, jotta ripset kehystäisivät hänen silmiään oikein kauniisti. Viktor ei varmasti saisi silmiään irti Hermionen lumoavasta katseesta. Vielä sipaus poskipunaa ja sopivan söpö huulipuna huulikiillolla varustettuna, ja meikki oli valmis. Huulipunaa tai -kiiltoa saisi varmasti lisäillä illan mittaan, mutta se ei nyt häirinnyt Hermionen ajatuksia.

Vaikein asia oli hiukset – luonnostaan kiharille hiuksille piti keksiä jotain, ja sitä piti miettiä enemmän. Ehkä Hermionen olikin parempi pukeutua ensin, sillä pystyihän hän samaan aikaan miettiä hiustensa kohtaloa. Treffimekon kun hän oli päättänyt jo aiemmin. Nätti, söpön seksikäs punainen mekko, naruolkaimilla ja mustalla rusettivyöllä. Polviin päättyvä mekko sai lisäkseen vielä kevyen, mustan boleron. Vai olisiko sittenkin parempi ottaa neuletakki? Tähän vuodenaikaan ei välttämättä kylmä olisi, mutta mitä jos se olisikin tarpeen? Ehkä kuitenkin Viktor voisi lämmittää häntä kylmän tullen – neuletakki jäi siis unohduksiin, ja bolero jäi.

Hermione palasi vessaan miettimään hiuksiaan. Ehkä ne olisi hyvä suoristaa, se oli aina hyvä ja toimiva idea. Ehkä hiukset voisi laittaa osittain kiinni, ja pujottaa vielä vaikka jokin nätti hiuskoru hiuksien sekaan... Hermione lähti kaivelemaan makuuhuoneestaan hiuskoruja – hänellä oli jo selvä visio siitä, minkä hän laittaisi. Hermione löysi heti etsimänsä; punainen ja kimalteleva kukkanen löytyi, ja Hermione nappasi sen käteensä ja asteli takaisin vessaan. Hän otti käteensä ensin hiusharjan, ja harjasi sillä mahdolliset jo syntyneet takut pois. Koska hiusten suoristaminen oli aivan mahdotonta puuhaa ilman mitään kepulikonsteja, Hermione oli varautunut taikasauvansa kanssa; hieman sipaisuja hiuksiin ja pientä pyörittelyä, ja hiukset olivat aivan sileät ja pehmeät. Hermione hymyili voitonriemuisesti – mihin hän joutuisikaan hiustensa kanssa ilman ripausta taikuutta?

Hermione kiinnitti hiuksensa soljella nätisti ja asetti kukkakorun hiuksiinsa. Valmista, ja niin täydellistä. Miten hiusten laittaminen saattoikin olla näin helppoa? Olihan kampaus tietenkin yksinkertainen, mutta se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan silti niin kaunis ja lumoava.

Hermione hymyili peilikuvalleen. Nyt hän olisi valmis ottamaan Viktorin vastaan – toivottavasti raukka ei sokaistuisi, no, tuskinpa nyt kuitenkaan, olihan Viktor varmasti nähnyt kauniimpiakin naisia... Toivottavasti toinen nyt edes tunnistaisi Hermionen Hermioneksi, eikä olisi aivan ihmeissään tuosta muodonmuutoksesta. Ehkä Viktor kuitenkin tunnistaisi – olihan Hermione ollut vielä lumoavampi joitakin vuosia sitten kolmivelhoturnajaisten tanssiaisissa.

Hermione palasi sängylleen istumaan, ja hän katseli hajamielisenä seinällä olevaan peiliin. Jännitys alkoi tuntua vatsassa; onneksi hän oli syönyt jo aiemmin, nyt nimittäin minkäänlaista ruokaa ei kyllä uppoaisi. Kunhan Viktor tulisi, ja he pääsisivät matkaan, niin ruokahalu varmasti palaisi jälleen.

Jonkin ajan kuluttua – Hermione ei ollut lainkaan varma, kauanko aikaa oli kulunut, hän oli kadottanut ajantajunsa täysin – ovikello soi, ja Hermione ponkaisi jännittyneenä astelemaan ovelle. Hän asteli rauhallisesti, ja viritteli kasvoilleen kaunista hymyä. Hän avasi oven, ja näki, kuinka Viktorin silmät laajenivat ihmetyksestä. Hän aukoi suutaan kuin kala, ja Hermione naurahti.

”No, tule nyt sisään, senkin hassu”, hän kikatti ja veti Viktorin kädestä asuntoonsa sisälle.

”Vau...” Viktor haukkoi henkeään. ”Sinä olet... Lumoavan kaunis!” hän huudahti. ”Mitä sinä... Miksi sinä... Oletko sinä tehnyt itsellesi jotain? Olet jotenkin... erityisen... minä en tiedä, vau”, hän takelteli ja sai Hermionen punastumaan.

”Kunhan laittauduin vähän”, hän sanoi vaatimattomasti ja sipaisi hiuksiaan.

”Et kai sinä minua varten... Mutta, tuota, sinä olet kaunis”, Viktor selitteli jälleen, nyt korvat punoittaen. Hermione naurahti ja kohottautui Viktoria kohti, ja antoi tämän huulille pienen ja pehmeän suudelman.

”Nam”, Viktor sanoi lyhyesti ja virnisti. ”Sinulla on jotakin huulillasi”, hän veikkasi, ja Hermione nyökkäsi myötäilevästi.

”Pitihän sitä nyt vähän panostaa laittautumiseen...” hän sanoi vaatimattomasti ja lipaisi huuliaan. Viktor näytti siltä, että voisi pian jopa syödä Hermionen – hänen katseensa oli niin intensiivinen ja intohimoinen.

”Pysyhän nyt pöksyissäsi”, Hermione naurahti, kun hän huomasi Viktorin mittailevan häntä katseellaan, poika ei näyttänyt saavansa silmiään Hermionesta irti lainkaan.

Viktor nielaisi ja nyökkäsi. Hän oli täysin lumoutunut – miten Hermione osasikin olla jotenkin niin lumoavan kaunis. Olihan hän toki kaunis aina ollutkin, mutta nyt – hän oli jotenkin ihmeellisen... Niin todella järisyttävän... Viktor ei edes keksinyt sopivaa sanaa kuvaillakseen Hermionea.

”Kaunis”, hän vain sanoi lyhyesti ja sai Hermionen kasvoille leviämään lempeän hymyn.

”Saatoit sanoa sen jo pariin kertaan”, Hermione sanoi nauraen ja raapi niskaansa – ei hän ollut uskonut, että Viktor sentään noin sanattomaksi ja toimintakyvyttömäksi menisi!

”Sinä olet vähän hassu nyt”, Hermione sanoi ja naurahti Viktorin punoittaville poskille. Hän asetti kätensä hellästi Viktorin toiselle poskelle, ja silitteli sitä hieman.

”Meillä on tässä vielä aikaa, ennen kuin olemme lähdössä tapaamaan Harryn ja Chon”, Hermione kertoi. ”Haluaisitko sinä tehdä jotakin, vai odottelemmeko vain, vai menisimmekö ehkä jo ajoissa?” hän kysäisi.

Viktor vain kohautti olkiaan – hän ei vaikuttanut saavan edelleenkään sanaa suustaan. Hermione hymyili hänelle leikkisästi.

Hermione ja Viktor hempeilivät kahdestaan ja vaihtelivat romanttisia haleja ja suukkoja. He jutustelivat söpösiä ja molemmilla oli kasvoillaan kunnon kestohymy.

"Uijuih", Hermione uikahti kun hän nojaili Viktoriin tämän lämpimässä kainalossa. "Kello alkaa olla jo sen verran, että meidän täytyisi varmaankin lähteä. Ilmiinnymme ensin Viistokujalle, ja lähdemme sitten johonkin paikkaan - en tiedä vielä, että minne. Harry lupasi keksiä sen paikan, niin kaipa se sopii meillekin, kyllä hänellä varmaan ihan hyvä maku on", Hermione selitteli ja odotti Viktorilta hyväksyntää. Viktor nyökkäsi, ja veti Hermionen nopeaan halaukseen.

"No mennäänpä sitten?" Viktor kysäisi ja alkoi nousta seisomaan. Päästyään sohvalta ylös hän auttoi vielä Hermionenkin oikein hellästi seisomaan.

Suloinen parivaljakko katseli toisiaan ja he pitelivät toisiaan käsistä kiinni. Hermione räpsytteli säihkyviä silmiään, hän pyörtyisi pian, jos Viktor katsoisi häntä kaiken aikaa noin lumoavasti, häneltä menisi pian jalat alta!

Viktor kumartui suutelemaan Hermionea hellästi, ja he katselivat sitten toisiaan hetkisen lähietäisyydeltä. Hermione nyökkäsi tuskin havaittavasti.

"Mennään", hän myöntyi, ja siirtyi eteiseen vetämään kevyttä takkia päälleen. Viktor seurasi, ja puki hänkin takin päälleen.

"Oletko valmis?" Hermione kysäisi, ja Viktor nyökkäsi. Hermione tarttui Viktoria kädestä, hän keskittyi, ja pian he seisoivat kaksin Viistokujalla.

"Hermione!" Hermione kuuli lähistöltä huudettavan, ja hän kääntyi huudon suuntaan.

"Harry, Cho, tehän olette täällä jo! Kiva", Hermione lausahti ilahtuneena ja lähti Viktorin kädestä pitäen astelemaan Harrya ja Chota kohti.

"Tulimme ihan äsken, eli aika samaan aikaan me saavuimme", Harry naurahti.

Hermione nyökkäsi hymyillen, ja katsoi Chota.

"Cho, muistat varmaankin Viktor Krumin..." hän sanoi ja katseli Chosta Viktoriin ja takaisin. "Viktor, tässä on Cho, hän kävi myös Tylypahkan", Hermione esitteli Chon vielä Viktorille.

Sekä Cho että Viktor nyökkäsivät ja mutisivat jotakin toisilleen tervehdykseksi.

”No, Harry, mihin sinä olitkaan viemässä meitä?” Hermione kysyi Harrylta kiinnostuneena – olisi mielenkiintoista tietää, millaiseen paikkaan he todella olivat menossa syömään. Olisiko siellä jotakin todella erikoista, joka ei ollut lainkaan tuttua Viktorille, vai oliko hän valinnut sittenkin paikan, joka olisi tuttu ja turvallinen kaikille, ja kaikki uskaltaisivat syödä ilman minkäänlaista pelkoa siitä, etteivät he tienneet lainkaan, mitä he söivät.

”Se on tuolla Lontoon puolella, joten koitetaan käyttäytyä mahdollisimman jästimäisesti, ok? Ei täältä Viistokujalta kuitenkaan mitään kunnon ravintolaa löytynyt, johon olisin halunnut porukalla lähteä, joten valitsin sitten jästien ravintolan. Olen varannut meille pöydän, joten ainakin pääsemme heti istumaan”, Harry kertoi ja katseli jokaista seurueen henkilöä vuorotellen.

”No, ehkäpä me pärjätään. Viktor, kysyt sitten kaikesta oudosta ensin minulta, äläkä hätkähdä outouksia, käykö se?” Hermione kysäisi hieman huolissaan Viktorilta.

Viktor näytti mietteliäältä, mutta nyökkäsi sitten. ”Kyllä minä pärjään”, hän sanoi itsevarmana.

Cho hymyili kestohymyään heidän vieressään hieman jännittyneenä – ehkä hän oli hieman jännittynyt itse Viktor Krumin läsnäolosta. Kyllähän Cho oli jo etukäteen tiennyt, että tapaisi hänet jälleen, mutta varmasti se jännitti ja tuntui hienolta. Eihän sitä nyt joka päivä hienoa huispaustähteä tavannut – eikä varsinkaan niin, että kyseinen tähti oli ystävän seuralainen.

”No, poiketaanpas Vuotavaan noidankattilaan ja sieltä Lontooseen”, Harry sanoi reippaasti, jolloin Cho otti häntä käsikynkästä kiinni, ja he lähtivät astelemaan kohti Vuotavan noidankattilan pubia ja majataloa. Hermione ja Viktor seurasivat heidän esimerkkiään, ja pian he kävelivät myös käsinkynkässä Harryn ja Chon kanssa vieretysten.

”No, Krum, mites meni matka? Luudallako sinä tänne kuljet, vai...?” Harry kysyi uteliaana Viktorilta heidän kävellessä edelleen pitkin Viistokujaa.

Viktor nyökkäsi. ”Kyllä, luudalla minä lennän tänne – ei se matka kuitenkaan niin pitkä ole. En voi ilmiintyä yksikseni huispauskauden ollessa käynnissä, ja onhan se mukavaa lentää muuten vain. Sääkään ei ollut huono, onneksi, ei tullut edes kylmä”, hän kertoi, ja Hermione silitteli hänen käsivarttaan.

”No mukava juttu. Hei kuule, pidetäänkö joskus yhdessä kunnon lentoskabat – en ole vähään aikaan lentänyt kenenkään kanssa, enkä kyllä muutenkaan itseksenikään ole lähtenyt mihinkään. Ei tule oikein lähdettyä mihinkään yksin”, Harry selitteli ja katsoi kysyvästi Viktoriin.

”No mikäs siinä, katsotaan vaan joku kerta. Tällä kertaa ei taida onnistua, pitää palata taas harjoituksiin melko pian”, Viktor kertoi hieman imarreltuna.

Hermione ja Cho vilkaisivat toisiinsa virnuillen – miehet. Nämä miehet eivät puhuneet autoista – he puhuivat luudista. Periaatteessahan he olivat urheilusta puhuessaan kuin jästimiehetkin, he vain puhuivat hieman erilaisesta urheilusta, Huispauksesta. Harry ja Viktor juttelivat luutiensa nopeuksista ja muista ominaisuuksista, aivan kuin jästimiehet vertailisivat autojaan. Tytöt vain virnuilivat ja kikattelivat seuralaisilleen – he olivat niin tyypillisiä miehiä.

”No, tytöt, miten te menitte noin hiljaisiksi?” Harry kysyi lopulta ihmeissään kääntäen katseensa ensin Chohon, sitten Hermioneen. ”Eikö teillä ole mitään sanottavaa tähän?”

Cho repesi nauramaan. ”No eiköhän teistä miehistä ole aivan tarpeeksi juttuseuraa toisillenne, me kuitenkin vain keskeyttäisimme teidät, kun puhutte luudista!” hän kikatteli.

”Hih, no niimpä”, Hermionekin naurahti ja kikatti suu kätensä takana.

Harry katsoi tyttöjä, eikä osannut oikein ymmärtää heitä.

”No ai jaa”, hän sanoi lyhyesti olkiaan kohauttaen.

Kaksi treffiparia saavutti pian Vuotavan noidankattilan, ja he astuivat sisään. He astelivat varovasti hämärän pubin poikki, ja astuivat sitten meluisalle ja vilkkaalle lontoolaiselle kadulle.

”Tänne päin”, Harry sanoi lyhyesti, ja lähti viemään kolmea muuta pitkin katua. He kävelivät aikansa, kääntyivät parin korttelin päästä vasemmalle, ja vielä kerran oikealle. He saapuivat italialaistyyppisen ravintolan sisäänkäynnille, jolloin Hermione, Viktor ja Cho katselivat hetken aikaa ovia, ikkunoita ja itse ravintolan sisäänkäyntiä.

”Oi Harry, tämä on niin kaunis paikka, miten sinä niin hienotunteinen oletkaan, että näin kauniiseen ja romanttiseen paikkaan meidät tuot, voi, Harry!” Cho hihkui ja heittäytyi dramaattisesti Harryn kaulaan. Hermione nosti kulmakarvojaan ihmeissään – jo oli tytöllä käytöstavat. Kyllä hän itsekin oli kyllä herkkä, ja olisi kovin ihastunut Viktorin romanttisista teoista, mutta että noin hihkua, ja vielä kaulaan heittäytyä... No, tyttö sai tehdä niin kuin halusi, Hermione itse ei noin dramaattiseksi halunnut kuitenkaan heittäytyä.

”Jaa että kelpaa vai?” Harry naurahti Cholle, joka oli hetki sitten upottanut seuralaisensa ihastuneisiin suukotuksiin ja suudelmiin. ”Entäs teille?” hän kysyi vielä ja katsahti Hermioneen ja Viktoriin.

”Kyllä, se vaikuttaa oikein kivalta”, Hermione sanoi hymyillen ja nyökkäsi, ja painautui vielä hieman Viktoria lähemmäs.

”No kaipa me sitten mennään sisälle”, Harry tokaisi, ja lähti ohjaamaan seuruettaan sisään ravintolaan.

”Potter, neljä henkeä”, Harry sanoi ovensuussa odottavalle henkilölle, joka lähti hymyn ja nyökkäyksen jälkeen ohjaamaan nelikkoa kohti heidän pöytäänsä. Pöytä oli suorakulmainen, ja se sijaitse ravintolassa melko nurkassa. Heillä oli pienet sermit eristämässä pöytää muusta tilasta, joten ainakin he saisivat olla rauhassa.

Viktor auttoi Hermionelta takin yltään, ja ripusti sekä Hermionen että oman takkinsa naulakkoon pöydän lähettyvillä. Samoin Harry auttoi Chota takin riisumisessa, ja tytöt pääsivät istumaan ensimmäisinä.

”Vau, onpas sinulla nätti mekko!” Hermione henkäisi ihaillessaan Chon sinistä luomusta, jossa oli musta, silkkinen vyö ja mustia paljetteja siellä täällä – paljetit näyttivät ravintolan hämärähkössä valaistuksessa pieniltä, kimaltavilta timanteilta.

”Kiitos! Ja samaa olin sanomassa sinun mekostasi!” Chokin ihasteli ja kurkki pöydän yli vilkuillakseen Hermionen mekkoa lisää.

”Voi kiitos”, Hermione nyökkäsi hymyillen. ”Kun kerrankin saa oikein nätiksi laittautua, niin kyllä minä teen sen kunnolla!” hän naurahti ja heilautti hiuksiaan hieman.

”Miten kaunis sinä oletkaan”, Viktor henkäisi, kun seisoi vielä tuolinsa vierellä. Hän laski kätensä Hermionen olalle ja suuteli tätä hellästi poskelle. Hermionen hämmästykseksi Harry teki täsmälleen samalla tavalla pöydän toisella puolella, ja Hermionen ja Chon nauravat katseet kohtasivat – oli heilläkin romanttiset seuralaiset.

"Voi Harry, sinä olet tänään niin komeana", Cho huokaisi, kun Harry istahti hänen vierelleen. "Miten minua onkin onnistanut näin paljon, voi Harry, Harry, voi Harry..." Cho huokaili, eikä malttanut pitää näppejään erossa Harrysta.

"Voi Cho, oletpas sinä tänään niin suloisella tuulella, senkin kaunokainen, miten oletkaan niin suloinen..." Harrykin huokaili ja silitteli hellästi Chon poskea.

Viktor katsoi kulmat hieman kohollaan Hermioneen. Hermione vain kohautti olkiaan - he nyt vain olivat tuollaisia. Ilmeisesti heille sopi paremmin tuollainen yltiömäinen toistensa hehkuttaminen ja kaikkien edessä kuhertelu. Eihän Hermionen ja Viktorin tarvinnut sellaisia olla, he saivat olla niin kuin tahtoivat. He olivat hillittyjä, ja se sopi heille.

Hermione katsahti saliin, kun tarjoilija viiletti heitä kohti ruokalistat kädessään.

"Hyvää iltaa, herrasväki, ruokalistat, olkaa hyvä... Ja mitähän juomaa saisi olla?" nuori miestarjoilija kysyi silmät sirrillään.

"Minulle vettä, kiitos", Cho sanoi nyökäten.

"Minä voisin ottaa vaikkapa oluen", Harry sanoi ja naurahti huomatessaan Chon kummallisen katseen.

"Joo, kermak..." Viktor aloitti, mutta lopetti, kun hän tunsi Hermionen pukkaavan häntä kylkeen.

"Minä otan myös veden, ja sinäkö otat myös oluen, niinkö, Viktor?" hän kysyi katsellen Viktoria, ja räpytteli silmiään. Viktor katsoi Hermionea hämmästyneenä, ja käänsi sitten katseensa takaisin tarjoilijaan, ja nyökkäsi. Kohteliaasti hymyillen, pieni epäilys silti silmissään, tarjoilija poistui paikalta.

"Viktor, täällä ei juoda kermakaljaa", Hermione ohjeisti ja Viktor nyökkäsi heti ymmärryksen merkiksi.

"No, katsohan sitten ruokalistasta, mitä haluat ottaa", Hermione sanoi vielä ja nyökkäsi kohti Viktorin pitelemää ruokalistaa.

Viktor alkoi selailla listaa tarkkaavaisesti - hän yritti haistella sitä, mutta mitään hän ei haistanut. Hän myös katsoi silmä tarkkana kuvia ruokalistassa, mutta hän ei huomannut minkäänlaista muutosta niissä.

"Niin, Viktor, olenhan minä jo sinulle kertonut. Ei jästien kuvat liiku", hän selitti lempeästi Viktorille.

”Jaahas. Selvä. No, jaa”, Viktor mumisi ja syventyi sitten tylsistyneenä ruokalistaansa. Vähän väliä Viktor keskeytti Hermionen omat tutkiskelut kysyäkseen, mitä jokin sana tarkoitti tai ruokalaji todella sisälsi. Hermione ei tästä häiriintynyt ollenkaan, häntä vain kikatutti Viktorin hassut kysymykset. Samaan aikaan jollakin ihmeellisellä tavalla Harry ja Cho pystyivät sekä kuhertelemaan ja olemaan toistensa kimpussa ja tutkimaan ruokalistaa aivan yhtä hyvin. Koko homma kummastutti Hermionea, mutta kenties vielä enemmän Viktoria. Hermione viestitti silmillään Viktorille, että ei, heidän ei tarvinnut tehdä noin ollakseen vähintään yhtä hyvä tai onnellinen pari – he kyllä saivat olla juuri niin kuin halusivat, eikä Harryn ja Chon esimerkkiä tarvinnut seurata.

”Minä voisin ottaa vaikkaaahhhmmm...” Harry sanoi ja mietti hetkisen kovasti, ”keittiömestarin härkää!” hän sai lopulta päätettyä ja hihkaisi innokkaasti nyökäten.

”Minä taidan maistaa tätä sieniraviolia, se voisi olla hyvää”, Cho päätti lukiessaan ruokalistaansa Harryn kainalossa.

”Voi, sinä olet niin ihanan reipas, kun osasit päättää ruokasi noin nopeasti, olen niin ylpeä sinusta!” Harry huudahti ja silitteli innoissaan Chon hiuksia.

”Ja voi Harry, sinä olet niin upean miehekäs, minusta on upeaa että syöt pihviä, voi, Harry!” Cho hihkaisi ja syöksyi jälleen Harryn kaulaan.

Hermione ja Viktor vaihtoivat jälleen merkitsevät katseet, ja syventyivät uudelleen listoihinsa.

”Hmm... Mitä jos minä ottaisin vaikka tämän etana-aterian? Onko se normaalia täällä päin?” Viktor kysäisi Hermionelta mietteliäästi.

”Tuota, ehkä sinun ei kannattaisi heti etanoita ottaa – ne kyllä jakavat mielipiteitä. Jos sinäkin ottaisit jonkun neutraalimman annoksen”, Hermione ohjeisti. ”Minä esimerkiksi otan vaikkapa... vaikkapa tämän kermaisen broileriruukun, se kuulostaa oikein hyvältä”, hän vinkkasi ja vesi nousi hänen kielelleen – nam, se olisi varmasti oikein hyvää.

”Jaa, no, selvä – ehkä minä voisin ottaa sitten samaa”, Viktor nyökytteli ja myöntyi Hermionen ehdotukseen. Hermione sai häneltä hyväksyvän hymyn.

Tarjoilija tuli hakemaan nelikon tilauksen, ja toi samalla juomat. Hermione ja Viktor sekä Harry ja Cho jutustelivat naureskellen ja hauskaa pitäen – Cho tosin roikkui edelleen Harryssa kiinni, mutta niin roikkui Harrykin Chossa ihan yhtä lailla. Silti Hermione ja Viktor olivat oikein vapautuneina ja iloisina koko tapauksesta, hyvästä seurasta ja toisistaan.

Vihdoin tarjoilija toi ruuat koko seurueelle, ja he pääsivät syömään. Viktor oli aluksi hieman epäluuloinen ruokaansa kohtaan – vaikka ruoka vaikuttikin aivan normaalilta, ei hän ollut silti niin erikoisella tavalla maustettua ruokaa syönyt kenties koskaan. Hermione seuraili kiinnostuneena mutta huvittuneena Viktorin ilmeitä tämän mutustellessa ruokaa – Viktorin ilmeet vaihtelivat tyytyväisistä kummastuneisiin, maistuvaisista ihmeellisiin. Viktor katseli Hermionea omaa ateriaan tuhotessaan hymyillen – ihan hyvän aterian hän oli ottanut, ja kiitos siitä kuului Hermionelle.

”Voi, Hermione, minä olen niin onnellinen teidän puolestanne!” Cho hihkaisi, kun oli saanut omaa annostaan jo reilusti puolitettua. ”Ei voi kuin ihmetellä, miten tekin sovitte toisillenne niin hienosti – te olette kyllä niin kaunis pari, onko teillä joku salaisuus tuohon onneen, joka teidän kasvoiltanne loistaa?” hän kysyi kiinnostuneena Hermionelta, ja nojasi käteensä.

Hermione häkeltyi ja punastui. ”No, tuota, ei meillä mitään ihmeellistä kyllä ole – me vain pidämme toisistamme niin paljon. Minä arvostan Viktoria, ja hän arvostaa minua. Me emme vaadi toisiltamme liikaa, ja no, me vain tunnumme sopivan toisillemme oikein hyvin”, Hermione selitti hieman ihmeissään, ja käänsi sitten hymyilevät katseensa Viktoriin, ja laski kätensä tämän käden päälle pöydällä.

Cho katseli Hermionea ja Viktoria silmät kirkkaina, ja nojautui sitten yhä lähemmäs omaa Harryaan.
”Voi, te olette kyllä niin suloinen pari”, Cho huokaisi, ja suikkasi sitten suukon Harryn poskelle. Harry kiersi kätensä tytön ympärille ja rutisti tiukasti, ja nuuhki tämän hiuksia hyvin onnellisen näköisenä.

”Heh, no samaa voi sanoa teistä”, Hermionekin sanoi – hänestä tuntui, että Cho oikein kerjäsi kehuja hänen ja Harryn parisuhteen ihanuudesta. Heti pienenkin kehun kuultuaan Cho innostui silmiinpistävästi, halasi Harrya vielä lujemmin, ja upotti tämän jälleen pienen pieniin suudelmiin ympäri kaulaa, korvia ja kasvoja – Hermione sai todistuksen epäilyistään.

Hermione käänsi katseensa Viktoriin – Viktor mutusteli jälleen tyytyväisenä kananpalaa suussaan. Hänen kasvoilleen levisi hymy, ja Hermione repesi kikattavaan nauruun – Viktorin hampaiden välistä pilkotti suikale kanaa. Nopeasti Viktor sulki suunsa, jauhoi hetken, nielaisi, ja hymyili sitten jälleen nauravaisesti.

Hermione syventyi itsekseen hetkeksi omaan ruokaansa – olisi varmaan kannattavaa syödä sitä, ettei se ehtisi jäähtyä. Ruoka todella oli oikein maukasta, ja Hermione oli tyytyväinen, että oli valinnut kyseisen annoksen.

”Aaahh...” Hermione huokaisi syvään, kun hän oli saanut viimeisenkin suupalan nielaistua. ”Se oli hyvää”, hän tokaisi ja nyökytteli tyytyväisenä. Myös muut olivat saaneet jo syötyä – Harry oli auttanut Chon annoksessa hieman, koska pienen tytön pieneen mahaan ei vain yksinkertaisesti mahtunut niin paljoa ruokaa.

”Ja vieläkös mahtuisi jälkiruuat?” Harry kysäisi ja iski silmää.

”Jälkkäriä, joo! Syödäänkö puoliksi joku oikein ihana ja romanttinen jälkiruoka, Harry, syödäänkö?” Cho kyseli Harrylta innostuneesti.

”Hupsu tyttö”, Harry naurahti. ”Äsken sinä et jaksanut syödä koko ruokaa loppuun, mutta nyt jo haluat jälkiruokaa?” hän kysyi nauraen.

”No tietenkin”, Cho vastasi ja suikkasi suukon Harryn poskelle. ”Jälkiruoka menee ihan eri mahaan, etkös sinä sitä tiennyt?”

”No selvä sitten, pupuseni”, Harry leperteli Cholle, silitteli tämän hiuksia ja pussasi sitten suulle pienesti ja vienosti.
Koko nelikko käänsi katseensa salin suuntaan, josta tarjoilija jo viipotti uusien, mutta pienempien listojen kanssa.

”Maistuiko?” hän kysyi kohteliaasti hymyillen, ja kaikki nyökyttelivät ja hieroivat vatsojaan. ”Tahtoisitteko katsoa jälkiruokalistoja, miten on?” hän kysäisi vielä, ja kaikki nyökyttelivät jälleen. Tarjoilija jakoi jälkiruokalistat jokaiselle, ja alkoi sitten keräillä käytettyjä astioita pöydältä. Kohta hän jo viiletti kohti keittiötä astiat mukanaan, ja seurue syventyi pohtimaan, mitä ottaa jälkiruuaksi.

”Mmmmhhh....” Cho mumisi ja hymisi lukiessan ja syödessään silmillään uutta ruokalistaa.

”Täällä on niin paljon kaikkea, mitä voisin ottaa... Mutta ehkä ihan yksi annos riittää tällä kertaa... Hmmm...” Cho mumisi ja liikutteli sormeaan pitkin listaa.

”Mitä vain sinulle, mussukkaiseni”, Harry sanoi rakastavan siirappisella äänellä, ja hän katseli treffiseuraansa lumoutuneesti käsi tytön reidellä.

”Mmmm... Suklaajäätelötrio kirsikkaisella rakastavaisten kastikkeella!” Cho hihkaisi toistaen sen, mitä listassa luki. ”Minä tahdon sitä, se kuulostaa hyvältä! Kai se käy sinulle, mussukkani?” hän kysyi vielä ja räpytteli säihkyviä silmiään Harrylle. Harry huokaisi niin, että näytti siltä kuin hänestä olisi lähtenyt ilmat pialle ja hän lyyhistyisi penkille tyhjentyneenä, mutta niin ei Hermionen ihmetykseksi käynytkään.

”Mitä me halutaan?” Hermione kysäisi ja katseli Viktoria. ”Kai mekin otetaan yhteinen annos – en minä ainakaan yksin jaksa kokonaista annosta, oli se sitten miten hyvää tahansa...” hän naurahti katse nyt takaisin silmäilemässä listaa.

”Ihan sama se minulle kai on, päätä sinä vain”, Viktor myöntyi. ”Minä syön mitä sinä syöt.”

Hermione nyökkäsi ja palasi vielä kerran listan pariin.

”No mitä jos vaikka tuollainen valkosuklaajuustokakku mansikkakastikkeella... Kävisikö se sinulle?” Hermione päätti mietintänsä lopulta, ja kysyi mielipidettä Viktorilta. Viktor nyökkäsi, ja Hermione laski listan tyytyväisenä pöydälle.

Salamannopeasti tarjoilija oli jälleen nelikon pöydän luona – vaikutti aivan siltä, että hän oli ollut nurkan takana vakoilemassa asiakkaidensa edistymistä valinnoissaan.

”No niin, jokos täällä ollaan valmiita? Mitähän saisi olla?” hän kysyi innokkaasti lehtiö kädessään.

Cho ja Hermione kertoivat toiveensa, ja muistuttivat molemmat vielä siitä, että he molemmat tahtoisivat annokseensa kaksi lusikkaa.
”Selvä, tuota pikaa”, tarjoilija sanoi pienoisesti kumartaen ja hypähteli viemään tilausta.

”Voi että, Harry, minulla on ollut NIIN ihana ilta!” Cho huokaisi ja kaivautui yhä syvemmälle poikkiksensa kainaloon.

”Voi Cho, sinä olet tehnyt illasta täydellisen!” Harry huudahti hiljaa ja rutisti Chota oikein lujasti mutta hellästi syliinsä.

Hermione ja Viktor vaihtoivat jälleen huvittuneet katseet – no, saivatpa he edelleen tehdä noin, eihän se tarkoittanut, että hänen ja Viktorin tarvitsisi tuolla tavalla hempeillä.

”Minullakin on ollut oikein mukavaa”, Hermionekin nyökkäili ja hymyili kaikille kolmelle muulle. ”Kiitos Harry ja Cho, hyvästä ideasta – tämä ilta on ollut oikein mukava ja onnistunut, otetaan uusiksi joskus toiste!” Hermione kiitteli ja hymyili.

”Ehdottomasti”, Harrykin nyökkäsi.

”Niimpä”, Cho sanoi tyrskähtäen, ja painautui takaisin Harryn kainaloon.

Viktor tyytyi vain nyökkäilemään hymyillen – hänen mielestään muut olivat jo sanoneet tarpeeksi, mitäpä sitä enää toistelemaan.

Ei kulunut kauankaan, kun tarjoilija jo viiletti jälleen seurueen luokse kaksi jälkiruoka-annosta mukanaan, ja olipa hän muistanut jopa ylimääräiset lusikat.
”Oikein hyvää ruokahalua vielä kerran”, tarjoilija toivotti, ja oli jo lähtemässä, kun Harry vielä keskeytti:
”Ja saisimmeko laskun nyt?” hän kysäisi.

”Totta kai – laitetaanko kaikki yhteen, vaiko erikseen?” hän kysyi.

”Kaikki yhteen vaan, minä maksan”, Harry tokaisi itsevarmana.

Hermione tuijotti Harrya silmät pyöreinä.

”Harry, mitä...?” hän kysyi ihmeissään. ”Kyllä me nyt itsekin olisi voitu...”
”Kyllä minä maksan, ei minulla rahasta ole puutetta - sitä paitsi, minähän teidät tänne raahasin”, hän sanoi ja iski silmää.

”No on tuo kyllä silti vielä vähän outoa...” Hermione ilmaisi vielä eriävän mielipiteensä. ”Me olemme kaikki kuitenkin aikuisia ihmisiä, kyllä meillä varaa olisi...”
”Suu suppuun, tai joudut maksamaan minunkin osuuteni”, Harry sanoi nopeasti, ja virnuili. Hermione hiljeni hämmentyneenä, mutta hänen kasvoilleen levisi iloinen hymy huomatessaan, miten hyvältä kakku näyttikään.

Hermione tarttui lusikkaan – samalla hän huomasi, että Harry ja Cho olivat jo täydessä vauhdissa siitä huolimatta, että he syöttivät kaiken aikaa toisiaan. Kumpikaan ei ilmeisesti saanut lupaa toiselta syödä lusikallistakaan ihan itse. Ensin Cho työnsi pienen annoksen Harryn suuhun, ja Harry mutusteli tyytyväisenä. Seuraavaksi Harry työnsi lusikkansa kohti Chon suuta, ja Cho haukkasi lusikallisensa viekkaasti, ja nieleskellessään jälkiruokaansa hän hymyili onnellisena.

Hermione säikähti, kun Viktor oli työntänyt oman lusikkansa kohti Hermionea. Hermione naurahti ja hymyili lempeästi – ja haukkasi hiljaa kaiken lusikalta suuhunsa.

”Nami nami”, Hermione kikatti ja peitti käden suullaan, jotta suusta ei tipahtaisi kakkua. Hermione kohotti itsekin lusikkansa, kauhaisi pienen palan kakkua, ja työnsi lusikan kohti Viktorin suuta. Viktorkin haukkasi Hermionen ojentaman pienen annoksen, ja mutusti sen tyytyväisenä, ja nielaisi.

”Ja minä kyllä osaan syödä sitten itsekin oikein hyvin”, Hermione varmisti vielä Viktorille, ja alkoi lappaa kakkua suuhunsa omin voimin, mutta hymyili Viktorille vielä varmuuden vuoksi oikein lempeästi. Sen sijaan Harry ja Cho jatkoivat edelleen toistensa syöttämistä, ja sitä jatkui niin pitkään, kunnes lautanen oli enää nuolemista vaille puhdas.

”Viimeinen pala on sinun”, Viktor sanoi kohteliaasti ja työnsi lautasta lopulta hieman Hermionea kohti. Hermione kohotti lusikkaansa uljaasti, ja rohkeasti hän syöksyi kohti viimeistä taistelua ja viimeistä kakunpalaa. Hän seivästi palasen lusikkaansa, vei sen suuhunsa, ja pureskeli kakun palasta viimeisetkin hengen pihahdukset pihalle. Voitonriemuisena Hermione laski lusikkansa lautaselle, ja nojautui tuolilla taakse päin.

Kuin taikaiskusta tarjoilija oli jälleen paikalla. Hän ojensi laskun Harrylle, ja Harry maksoi – Viktor katseli kovin ihmeissään korttia, jonka Harry tarjoilijalle ojensi.

Tarjoilijan poistuttua Viktor käänsi katseensa kysyvänä Hermioneen.
”Tuolla kortilla jästit voivat maksaa, siinä on rahaa”, hän selitti, ja Viktorin kummastunut ilme syveni entisestään.

”Ehkä sinun ei tarvitsekaan ymmärtää”, Hermione nauroi ja kohotti kätensä kohti Viktorin poskea. Hän silitteli sitä hetken hymyillen, ja kumartui sitten lähemmäs Viktora, ja suuteli tätä hellästi suulle.

”Vooooi, miten suloisia tekin osaatte olla!” Cho hihkaisi katsellen Hermionea ja Viktoria – Viktor punastui ja käänsi katseensa lattiaan. ”Vähän niin kuin me, Harry, eikö niin, eikö niin, Harry?” Cho kysyi sitten leperrellen Harrylta, ja upotti tämän jälleen kerran pieniin söpösiin suukotuksiin.

Harry katseli hymyillen kohti Hermionea, kun Cho suukotteli häntä. Hermione vastasi tähän hymyyn ystävällisesti – hän oli oikein onnellinen siitä, että hänellä oli Harryn kaltainen ystävä, joka tosin tämän illan olikin keskittynyt Chohon, joka tosin oli aivan ymmärrettävää.

Pian tarjoilija saapui takaisin mukanaan Harryn kortti sekä kuitti ruokailusta. Koko joukkio kiitteli kovasti hyvästä ateriasta, ja he alkoivat yksitellen nousta pöydästä, jotta he voisivat alkaa lähteä ravintolasta kotia kohti.

Viktor oli nopea, ja kipaisi Hermionen takin nopeasti naulakosta, ja auttoi sen hellästi Hermionen ylle. Seuraavaksi hän otti oman takkinsa naulakosta, ja puki sen päälleen. Sama kuvio toistui myös pöydän toisella puolella – Harry oli lähes yhtä nopea kuin Viktor auttaessaan takkia tyttönsä päälle.

”Valmiita?” Harry kysäisi vilkaisten jokaiseen, kun hänkin oli saanut puettua takkinsa tiiviisti päälleen.

Hermione nyökkäsi, ja niin teki myös Viktor.

”Tietty, kultaseni, kun sinä kerran minua autoit”, Cho kihersi ja kiehnäsi Harryn kainaloon. Harry kiersi kätensä Chon ympäri ja hymyili tälle oikein hurmaavasti.

”No menoksi sitten...” Harry sanoi hymyillen. ”Ja me – me mennään meille”, hän kuiskasi vielä ja iski silmää.

Hermione tarttui Viktorin ojennettuun käteen, ja hetkisen hekin tuijottelivat toisiaan lumoutuneina.

”Mennään”, Hermionekin sai kuiskatuksi, ja he lähtivät astelemaan ulos ravintolasta Harryn ja Chon perässä. Hermione nojasi päätään vasten Viktorin käsivartta ja huokaisi onnellisesti ja kylläisesti.

Harry ja Cho kävelivät söpösti halaillen takaisin kohti Vuotavaa noidankattilaa ja Viistokujaa Hermione ja Viktor hillitymmin perässään. He vilkuilivat vähän väliä toisiinsa – tai oikeastaan aina silloin, kun Hermione sattui katsomaan ylös, sillä Viktor vaikutti katselevan häntä suurimman osan aikaa. Kävellessään Hermionen hiukset hulmusivat vienossa tuulessa, ja hän katseli ujosti maahan.

Viktor hidastutti kävelyvauhtiaan, jolloin Hermionekin joutui hidastamaan. Pian Viktor pysähtyi kokonaan, ja kääntyi seisomaan suoraan Hermionen eteen.

Viktor kumartui suutelemaan Hermionea hellästi. Hermione piti silmänsä kiinni vielä hetkisen sen jälkeen, kun Viktor oli vetäytynyt hänestä kauemmas, ja avasi silmänsä sitten hitaasti.

Viktor hymyili romanttisesti hänen yllään. Hän otti Hermionen tiukkaan halaukseen, ja vetäytyi jälleen hetkisen päästä. Hermione huomasi, että Viktor yritti sanoa jotakin - hän availi suutaan välillä, suusta pääsi äännähdys, mutta hän ei saanut sanottua edes kokonaista sanaa.

"Viktor, oletko sinä sanomassa jotakin? Sano vaan, minä kuuntelen kyllä", Hermione rohkaisi naurahtaen.

Viktor sulki silmänsä ujosti, ja punasteli. Hän nosti sitten päänsä ja vilkaisi eteen päin - Harry ja Cho olivat pysähtyneet parinkymmenen metrin päähän, ja vilkuilivat heidän suuntaan, tosin uppoutuivat vähän väliä toistensa syleihin ja suudelmiin.

Hermione nyökkäsi Viktorille rohkaisevasti.

"Hermione..." Viktor sulki silmänsä. "Minä rakastan sinua", hän kuiskasi.

Hermione nielaisi, ja hänen sydämensä alkoi tykyttää lujempaa. Hän ei irrottanut katsettaan Viktorin kasvoista, vaikka hän tunsikin silmiensä kostuvan.

Viktor nosti päänsä ja avasi silmänsä. Hän katsoi suoraan Hermionen kiiltäviin silmiin, ja huomasi Hermionen pienen epäröinnin. Hän nosti etusormensa Hermionen huulille, ja kuiskasi:

"Sinun ei tarvitse sanoa vielä mitään, jos et halua."

Hermione räpytteli silmiään, ja painautui Viktorin syliin. He halasivat toisiaan oikein tiukasti - Viktorin kädet olivat niin turvalliset Hermionen ympärillä, ja Hermione kuunteli Viktorin sydämenlyöntejä.

"Harry ja Cho odottavat meitä", Viktor sanoi pienen hetken päästä, kun hän tajusi katsoa treffiparin suuntaan - he näyttivät jo hieman kärsimättömiltä.

"Mennään vain", Hermione sanoi hiljaa, ja Viktorin kädestä tiukasti pitäen hän lähti kulkemaan kohti Harrya ja Chota.

"Mikäs teillä kesti?" Harry kysyi virnuillen ja iski sekä Hermionelle että Viktorille silmää - hän oli kenties aavistanut, mitä heidän keskeytyksensä oli koskenut.

"Kunhan halailimme", Hermione sanoi hymyillen, mutta muodosti huulillaan sanat: "Kerron sinulle myöhemmin." Harry tajusi viestin ja nyökkäsi, jolloin Hermione iski hänelle silmää.

Nelikko jatkoi kävelyään, ja pian he saavuttivat Vuotavan noidankattilan. He pääsivät jälleen keskeytyksettä kulkemaan pubin halki ja takapihalle, ja pian he olivatkin jälleen Viistokujalla.

"No niin, täällä ollaan taas", Harry tokaisi ja henkäisi. "Kiitos kovasti teille seurasta, ja otetaanhan vielä uusiksi?" hän varmisteli vielä katsellen jokaista seurueen jäsentä vuorollaan, jolloin jokainen nyökkäili jälleen, kuin jokin lelu jolla oli vieteri niskassa.

”Niin, me lähdetäänkin tästä meille... Ja te varmaan teille, Hermione?” Harry jatkoi vielä yksipuolista jutusteluaan.

”Kyllä vain”, Hermione vastasi. ”Olkaahan sitten kiltisti”, hän jatkoi vielä naurahtaen.

”Samaa voisin sanoa vinkiksi teille”, Harrykin sanoi, ja sai Cholta kunnon naurunpyrskähdyksen.

”No Harry, me varmaankin nähdään sitten taas pian – viimeistään kesällä, eikö niin?” Hermione vielä varmisti ja astui askelen lähemmäs ystäväänsä.

”Kyllä vain, kyllä vain”, Harry nyökkäili ja hymyili ystävällisesti. ”Me tästä sitten lähdemmekin... Nähdään pian, ystävä kallis!” Hän vielä huudahti, ja astui Hermionen eteen, ja he halasivat – sen verran kuin pystyivät, sillä Cho piti edelleen tiukasti Harryn kädestä kiinni ja näytti murhaavalta. Heti, kun Harry oli päästänyt irti Hermionesta, Cho hyökkäsi takaisin Harryn kaulaan, tällä kertaa lujempaa kuin koskaan ennen.

”Hei sitten”, Hermione sanoi vielä ja heilautti kättään – kuului poksahdus, ja Harry ja Cho olivat poissa, jättäen Hermionen Viktorin kanssa kahden.

Hermione huokaisi ja kääntyi seisomaan suoraan Viktorin eteen. Hän katseli ylös päin Viktorin kirkkaisiin, nyt jo vähän väsyneisiin silmiin.

”Mennäänkö kotiin?” Hermione kysäisi, ja Viktor nyökkäsi. Poksahduksen kuulumisen jälkeen he olivat jälleen Hermionen asunnossa.

”Viktor...” Hermione sanoi arasti, kun he viimein istuivat Hermionen sängyllä. Viktor katsoi kiinnostuneena Hermioneen, ja nyökkäsi osoittaakseen sen, että oli kuulolla.

”Se mitä sinä sanoit...” Hermione aloitti, mutta empi sitten. Mitä hän oli aikeissa sanoa? Sitä hän ei tiennyt itsekään aivan varmasti.
”Se oli täysin totta, harkittu, ja sydämestä tullut siirto”, Viktor sanoi lyhyesti ja tarttui Hermionen käteen, ja alkoi toisella kädellään silitellä Hermionen kämmenselkää.

Hermione nielaisi, ja keräsi uskallusta katsoakseen Viktoriin. Hän hengitti rauhallisesti ja syvään. Hitaasti hän sitten käänsi katseensa kohti Viktoria, joka katseli häntä edelleen romanttisesti hymyillen.

Hermione nielaisi uudelleen, ja avasi suunsa.

"Minäkin luulen, että minä... Mutta en usko, että uskallan sanoa vielä... Minä... Niin", Hermione takelteli - Viktor kuitenkin näytti ymmärtävän täysin, mitä Hermione yritti sanoa, ja kumartui suutelemaan tätä hellästi huulille.

"Olet niin ihana", Hermione huokaisi. "Miten minulle on sattunutkin näin hyvä tuuri - sinä vaikutat ymmärtävän pienistäkin eleistäni, mitä minä tarkoitan. Miten sinä oletkaan noin monilahjakkuus?" Hermione ihmetteli ja katsoi silmät hämmästyksestä laajenneina Viktoria.

"En minä tiedä", Viktor sanoi ja kohautti olkiaan. "Minä vain yritän parhaani mukaan olla hyvä sinulle", hän sanoi lempeästi ja silitteli Hermione hiuksia.

Hermione nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.

Hän oli niin onnellinen ollessaan Viktorin kanssa - miten Viktor saattoikaan olla noin ihana, noin täydellinen, noin ymmärtäväinen, noin - noin mitä tahansa hyvää, Hermione saattoi listata jokaisen positiivisen adjektiivin Viktorin kuvan alle - itse asiassa, jos hän tekisi itse sanakirjan, jokainen positiivinen sana saisi ohekseen kuvan, joka esitti Viktoria.

Hermione nojautui kohti Viktoria ja painoi päänsä tämän olkapäälle. Hermione hengitti syvään, ja Viktor kiersi kätensä hänen olalleen.

Parinkymmenen minuutin kuluttua Hermione ja Viktor makailivat peiton alla lähekkäin. Hermione haukotteli syvään ja räpytteli silmiään.

"Minun täytyy sitten yrittää herätä mahdollisimman aikaisin", Viktor muistutti, ja haukotteli itsekin. "Täytyy lähteä aikaisin kotiin..." hän mietti surullinen sävy äänessään.

"Niin..." Hermionekin huokaisi. Hän ei missään nimessä tahtonut, että Viktor joutuisi lähtemään niin pian. Mutta hän tiesi, että Viktorin täytyi, ei hän voinut sitä estää - eihän hän sentään Viktoria omistanut.

Hiljalleen Hermione vaipui uneen, mutta Viktor ei nukahtanut niin pian. Hän katseli Hermionea vierellään, katseli ja varjeli hänen untaan. Hermione hengitti niin rauhallisesti ja suloisesti hiljaa tuhisten. Viktorin kasvoille levisi aika-ajoin onnellinen hymy katsellessaan Hermionea.

Aamu saapui, ja Viktor nousi hiljaa ylös sängystä - Hermione ei ollut herännyt, vaan jatkoi tuhinaansa edelleen.

Viktor toimi itsenäisesti ja söi keittiöstä, mitä löysi, ja alkoi sitten pukea matkavarusteita päälleen. Kun hän oli vetänyt matkaviitankin päälleen, hän asteli vielä katselemaan edelleen rauhassa nukkuvaa Hermionea. Viktor hymyili - toinen oli niin kaunis jopa nukkuessaan. Hän kumartui suutelemaan Hermionea hellästi otsalle, ja viipyi hänen yllään vielä hetken. Pian hänen oli kuitenkin lähdettävä, ja hän asteli luutansa kanssa ulko-ovesta rappukäytävään, ja rappukäytävästä kirpeään ilmaan auringon noustessa.

Hermione käänsi kylkeä ja asetti toisen kätensä Viktorin käyttämän tyynyn päälle - hän oli unessa, ja kuvitteli Viktorin makailevan edelleen siinä hänen vierellään.