tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ruakaa Turust: Foodis eli Hansan uusi salaattibaari



Hansaan avattiin viikko sitten uusi ruokailupaikka. Salaattia, jee! Oli tarkoitus käväistä tuolla jo aiemmin viime viikolla ihan paikan päällä syömässä, mutta kerkesin sinne vasta tänään ja mukaan otin bussimatkaa varten.




Lähdin varovin ottein liikkeelle, en halunnut maksaa seitsemää euroa itse kootusta salaattiannoksesta. Jos oikein muistan, niin 100 gramman annos maksaa 1,70 euroa. Otin kipon, valkkasin foodien 50 vaihtoehdosta mieluisan setin, kupu päälle ja kassalle. 0,192 grammaa maksoi 3,26 euroa. Hiukan kalliimpaa taitaa olla, kuin BioCityn K-marketin salaattipisteellä, mutta kiva juttu että on noinkin reilusti vaihtoehtoja. En kyllä lähtenyt laskemaan että onko vaihtoehtoja täydet 50, mutta niin siellä lupaillaan. Kastikevaihtoehtoja oli myös useita, ja olihan siinä krutonkeja, kuivattua sipulia ja pähkinöitäkin lisäksi.

Salaattitiskissä löytyi siis vihreät salaatit, oli ainakin kahta eri sipulia, perus tomaatit ja kurkut, viinirypäleitä, jalapenot, suolakurkut... En ottanut kuvaa toiselta puolelta, ihan hyvä valikoima oli, ehkä jotain enemmänkin olisi voinut olla.Toiselta puolelta löytyi proteiinit. Kananmunaa, kanaviipaleita, tonnikalaa, sitten menikin vähän arvailuksi. Tiskissä ei ollut minkäänlaisia tuotekuvauksia. Toivottavasti, ja todennäköisesti sellaiset on tulossa, sillä varmasti on paljon ihmisiä jotka tahtovat olla varmoja siitä että mitä syövät! Kaipa siellä jotain lohta ja jotain muutakin kalaa kenties oli, varmaksi en mene sanomaan. Jotain pulled porkin tapaista taisi olla myös, ja sitä otin itse.



Hedelmäsalaattiin, erilliseen kippoon (tai vaikka samaan) oli tarjolla kiiviä, vesimelonia, ananasta ja... No olihan noita. Mahtoiko olla jugurttia ja kermavaahtoakin saatavilla.

Kassakokemus ei ollut parasta mahdollista tällä kertaa. Edelläni oli vanhempi nainen, jolta automaattisesti kysyttiin että ottaako mukaan, tarvitseeko pussin, tarvitseeko aterimet. Minulta ei mitään kysytty, joten tässä olisi parantamisen varaa. Minulla oli kuitenkin kupu salaatin päällä, joten eikö se ole aika ilmiselvää että se otetaan mukaan? Kysyin sitten itse pussin, mutta aterimia ei tarjottu. Onneksi ne olivat siinä kassalla, mutta jos ei myyjä niitä ojenna, niin ties minkälaisia käpäliä niitä haarukoita käy räpläämässä. 




Ihan viihtyisän oloinen paikka, mutta melko vähän asiakaspaikkoja. Kuvaushetkellä pöydistä lähti juuri asiakkaita. Vähän ahtaan näköinen järjestely ehkä. Tulipa myös mieleen, että mahtoiko noiden salaattitiskien yllä olla mitään suojaa, kantta? Kuviin ei tarttunut, enkä nyt kyllä yhtään muista. Sellainen olisi hyvä, vaikka eipä tällaisessa liikkeessä varmaan käydä samalla tavalla ihmettelemässä ja pärskimässä, kuin kaupoissa.




Päällisin puolin jäi ihan hyvä maku suuhun tästä paikasta. Avokadoa ja aurinkokuivattua tomaattia, ai että! Kyllä sitä varmaan tulee käytyä tuolla toistekin ruokailemassa, jos keskustassa pyörii ja tekee mieli salaattia. Greenzin salaatit kun on niin valtavia, Foodiksessa taas annoskokoon ja koostumukseen voi itse vaikuttaa.

Ps: Ilmeisesti tuolta saisi jotain patonkejakin. En kiireessä ehtinyt ottaa selvää tai ei ainakaan sattunut silmään sitä vaihtoehtoa, mutta täytyypä mennä niitäkin joskus ihmettelemään!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ruakaa Turust: Pizzarium

....sen enempää en lähde Turun murrea kiusaamaan.

Jotta saisin vähän taas aktivoiduttua blogin parissa, niin laajennan sushien tutkiskelua Turun ruokailupaikkoihin. Ruokaahan ei voi missään nimessä syödä ottamatta siitä ensin kuvaa, niin täsäpä nyt tätä.



Tällä viikolla käväisin Pizzariumissa; Hansan Kultatalon aitoa roomalaista levypizzaa, eikä täytteinä nähdä jauhelihaa tai ananasta. Laajentaapa Pizzarium syksyllä Helsinkiinkin, ja siitä vielä etiäpäi. Turun pizzariumista saa kokonaisten pizzojen lisäksi valikoida nälkäänsä sopivan verran pizzapaloja, 3,90 euroa per lätty. Tuolloin otin yhden palan, josta lähti pieni nälkä oivasti, kahdella palalla täyttäisi isommankin reiän mahastaan. Ainakin minä. Nutellapizzaakin tuolla kuulemma on, johan ny. Mutta asiaan. Täytteitä oli laidasta laitaan, omassani oli mm. mozzarellaa, rucolaa, tonnikalaa ja tomaattia. Ja hyvää oli. Myös koko pohja hävisi ihan viimeistä murua myöten - minä kun useimmiten jätän ainakin osan reunasta syömättä, oli se sitten omatekoinen tai jonkun muun tekemä pizza. Ei sillä, ei tuossa paljon reunoja näkyvillä ollutkaan, mutta se pohja nyt vain oli niin loistava! Ihan ehdottomasti paras pizzapohja, jota olen koskaan napostellut. Nam!

Täytyy kyllä käydä toistekin Pizzariumissa, hakea vaikka laatikollinen paloja mukaan ja herkutella kotona. Suosittelen kyllä muillekin. Hämmentävää, etten ollut aiemmin tullut menneeksi Pizzariumiin. Varmaankin ihan siksi, että harvemmin syön pizzaa kaupungilla ollessa, mutta tuollainen paloittain myytävä ja pienellä nälällä melko halvalla pääsy on oikein hyvä ratkaisu. Jeejee!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

2014 2/2

Ja jatkuu.

Heinäkuussa ei tapahtunut paljoa. No, Oulussa kävin tädin synttäreillä ja ajelin autolla takaisin yli puolet, äiti ajoi osan matkaa. Oli kivaa. Heinäkuussa tuli käytyä myös Lontoossa. En jotenkin muista siitä reissusta paljoakaan... Kolme yötä siellä kai tuli oltua ja nähtyä samoja paikkoja kuin ennenkin, vähän myös uutta. Heinäkuun lopulla sitten taas oli DBTL ja pääsi näkemään pitkästä aikaa The Rasmuksen keikan. Hauskaa oli. Ja tädin mussukkaa tuli syliteltyä.

Rakkauspakkaus!

Pilekunnossa.


Löysin meetvurstistani Jeesuksen.

Tämmöistäkin tuli nähtyä leffateatterissa. Hienoa oli.


Elokuussa olin töissä. Eipä tainnut paljoa muuta tapahtua. Kävin Nastolassa valokuvailemassa ja Hämeenlinnassa uimassa. Leivoin amerikkalaista mustikkapiirakkaa koillismaalaisista mustikoista. Turun puolessa kävin tylsistymässä naamiaisissa ja lähdin pois kun tehtiin oharit.






Syyskuussa söin paljon sushia, kävin Hämeenlinnassa opiskelijabilettämässä ja laivallakin tuli pyörähdettyä. Muisti kyllä hämärtynyt syksystä. Mahtoikohan työhaastattelu olla elo- vai syyskuussa? No, kuitenkin, silloin sain tosiaan vakituisen työpaikan kesätyöpaikastani. Sushia söin enemmänkin.

Viking Gracelta naminameimmat Pina Coladat.

Jääkiekkoakin oli.

Hämptonin gangsta-bileissä oltiin tosi gangstoja.

Ja Turkkusessa oltiin ylpeitä.


 


Karu Izakaya. Namnam.


Lokakuussa kävin ihan yksin laivalla! Mutta sain halvalla ja siellä oli Antti Tuisku esiintymässä, oi että! Pääsinpähän ihan ekaa kertaa yhteiskuvaankin Antin kanssa, ja hetken sai jutella, hii. Lokakuussa oli myös kynsiharrastajien miitti Mi nails -nimisen putiikin tiloissa Turun keskustassa. 


Siskon kanssa tehtiin sushia.


Keikkalookki


Tämän takapuolelle kirjoitin Antille kirjeen. Hihi.


Marraskuussa oli NaNoWriMo! Paljon tuli kirjoiteltua ja myös miiteissä käytyä, oli oikein mukavaa touhua tuo. Oli myös halloweenia ja Softengineä, tuitui.

Joku ihmeellinen kyborgin tapainen yritin olla. Maskeerauskaan ei ole vahvinta alaani.

Päivän pelastus oli tuolloin. Rankka päivä töissä, sieltä kiiruhtaen Skanssiin.

TUTOa tuettiin näin.

Joulukuussa kävin katsomassa sirkusta ja pelastautumassa lukitusta huoneesta Live Exit Gamessa, olipahan huikea elämys! Itsenäisyyspäivänä täällä kävi Anssi Kela ja Sara. Jouluaattoaamun olin töissä. Ennen joulua kävin Venla-murusen synttäreillä ja Nastolassa pyörähtämässä.  Uudenvuoden aaton olinkin sitten jossain erikoisissa juhlissa, jotkin kruunajaiset ne olivat. Sain ihan varta vasten ostaa uuden hienon mekon ja laittaa sen päälle. Erilainen uv-vietto oli se.





Neiti sai sussia!

Joululahja äiskältä :)


Tällainen oli ensimmäinen hiukan vajaa vuoteni Turussa. Huomaan että loppuvuodesta en edes muista paljon mitään erityistä, kovin paljoa ei tapahtunut, pari Nastola-reissua oli, näinköhän kavereita kerran siinä... Aika uupunut ja yksin sitä kyllä oli. Josko tästä loppuvuodesta tulisi parempi. 
Related Posts with Thumbnails