maanantai 25. huhtikuuta 2011

You are beautiful

You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!

Ninnu  heitti haasteen. Hehee, olenkin aina halunnut tehdä jonkun tämmöisen :3 Kaikki kuvat nyt on otettu vuonna 2010, koska tällä läppärillä ei yksinkertaisesti ole vanhempia kuvia, kun kuitenkin vasta reilun vuoden vanha kone kyseessä. Vanhemmat kuvat löytyvät sitten muualta.


Ja haasteen heittäisin edelleen eteenpäin Pilville, tosin Ninnu sen sinne jo heitti, lisäksi Riikalle ja tatalle :)

Äärimmäisen kaunis kuva itsestäni. Viime kesältä, juhannuksen jälkeen tarkalleen. Oltiin matkalla mökille serkun häistä Ruotsista. Hiukset olivat aika kauniisti yön jälkeen ilman pesua, kun oli ollut kivasti fiftarimainen kampaus pannan avulla. Ja seuraavana aamuna tulos oli tämä.














Pienen tytön eka koulupäivä. Ammattikorkeakoulussa tosin. 1.9.2010 on siis tämän kuvan tarkka päivämäärä. Sainpa huomata, ettei tuommoinen hamehousuyhdistelmä ole mikään paras mahdollinen haalareiden kanssa...










Mikkihän on tunnetusti sylikoira, ja näin nätisti sylistä päästään pois. Koskahan lie tämäkin kuva otettu, todennäköisesti viime syksynä. Joo, niin se taisi olla.
Minustakin tuli joskus ylioppilas. Kyllä näitäkin kuvia otettiin, mutta tätä en ilmeisesti ole missään julkaissut. Kiva kuva kuitenkin! Eli 5.6.2010 (?) tässä kyseessä.

Leikin silmälasimallia yhden kilpailun takia ja laittauduin ja poseerasin. Joku tarkkanäköinen voi huomata, että on samat korvikset tässä ja edellisessä kuvassa. Missähän nuokin nyt ovat, sen verran nätit kyllä on... Viime kesältä tämäkin kuva.               .  






lauantai 16. huhtikuuta 2011

97 - Ja he elivät elämänsä onnellisina.

Pääsinpäs tänään viimein jututtamaan omaa kansanedustajaehdokastani! Kerrankin hänen, Sami Hietasen, ollessa Lahden torilla pääsin itsekin paikalle. Jee!
Heh, jo Samin omien nettisivujen ja facebook-sivun sekä vaalikoneen perusteella olin saanut hänestä oikein hyvän kuvan, mutta kyllä se nyt vielä parani kun pääsi ihan kasvokkain hänet tapaamaan. Sen lisäksi että heppu vaikutti oikein mukavalta ja fiksulta nuorelta mieheltä (ja vielä sosionomi ;D), hän tuli paikalle ihan minun vuokseni! Sami oli siis ehtinyt lähteä torilta muualle jakamaan Vihreiden lappusia, ja kyselin luullakseni Aleksi Mäntylältä, että olisiko hän vielä tulossa. Aleksipa sitten soitti Samille ja kertoi että joku haluaisi tavata, ja Samihan sitten tuli paikalle! Sanoi, että oli heti lähtenyt tulemaan, kun kerran joku välttämättä halusi tavata. Voi vitsi, awww. :D Ihan mahtava juttu kyllä, että tulee paikalle jos pyytää, ja kyllähän minä tuota tapaamista olin ehtinyt jo odottaa.

Laadukas koulutus, päivähoito ja terveydenhoito on turvattava. Suomen tulee myös olla yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edelläkävijämaa.

Jos jollekin Hämeen vaalipiirissä vielä on epäselvää, mitä siihen äänestyslippuun huomenna piirtäisi, niin sanonpahan vaan että oikein hyvä vaihtoehto on 97.







































http://www.samihietanen.fi/Sami_Hietanen/Sami_Hietanen.html 

Kiitos Sami, oli hienoa päästä juttelemaan!

97.
OIKEUS RAKASTAA JA TULLA RAKASTETUKSI
Jokainen meistä tarvitsee rakkautta elämäänsä, eikä yksin ole kenenkään hyvä olla. Väkivalta ei kuulu rakastavaan parisuhteeseen, eikä lapsia saa kasvattaa remmillä ja raivoamalla. Kaikilla pariskunnilla tulee olla oikeus avioliittoon, ja sitä kautta perheen ulkopuoliseen adoptioon. Emme saa unohtaa vammaisia ja liikuntarajoitteisia, vaan luoda heille mahdollisuus elää kuten muutkin.
ROHKEUS OLLA AVOIN JA REHELLINEN
Politiikka ei voi perustua kaiken vastustamiselle. Suomi ei voi sulkea rajojansa ulkopuoliselta maailmalta. Meillä on tilaa kaikille, jotka haluavat tulla tänne rakentamaan onnellista elämää ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa. Meidän tulee päämäärätietoisesti kitkeä rikollisuutta ja korruptiota maastamme. Suomen täytyy pysyä rauhan ja diplomatian mallimaana kansainvälisen maineemme mukaisesti.
KOHTUUS KAIKESSA
Raha on vain väline, ei onnellisuuden mitta. Itsekkyydellä ja omaneduntavoittelulla ei hyvinvointiyhteiskuntaamme voi ylläpitää. Loputon talouden ja energiankulutuksen kasvu on harhaa. Voimme olla onnellisia vähemmälläkin rahalla ja roinalla, jos muut elämämme edellytykset ovat kunnossa. Kaikilla tulee olla oikeus ruokaan ja asuntoon riippumatta siitä, kuinka he ovat elämässään menestyneet, ja siksi Suomessa tulee ottaa käyttöön perustulomalli.
SIVISTYS SYDÄMESSÄ JA JÄRKI KÄDESSÄ
Koulutusjärjestelmämme on yksi maailman parhaista, mutta se ei silti ole täydellinen. Opintotuki on riittämätön, koulutusputki joustamaton ja liian moni korkeasti koulutettu valmistuu työttömäksi.  Kaikkiin kouluihin tulee palkata työntekijä pitämään huolta niistä nuorista, jotka uhkaavat jäädä kokonaan ilman koulutusta tai työkokemusta. Koulutus laajentaa maailmankuvaamme ja antaa meille ne tiedot ja taidot, joita elämässä pärjäämiseen tarvitsemme, ja siksi se tulee säilyttää maksuttomana kaikille jatkossakin.



keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Oma lista - YleX

Hehee, tänään pääsen toista kertaa Ylex:n lähetykseen. Ensimmäinen kertahan oli syksyllä 2008, kun olin voittanut Studio B -kisan ja pääsin katsomaan Rasmusta sinne.
No, eilenpä laitoin sinne oman listani kyseiseen juttuun, ja äsken sieltä sitten soitettiin, ja minun oma listani soitetaan tänään viideltä! :D Pitää nyt miettiä vielä tarkemmin, että mitä niistä biiseistä oikein selitän, ettei mene sanat ihan sekaisin.
Hih, jännää.

// Jos jotakuta kiinnostaa, niin.... klik!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Vartaloasiaa.

Katselen tässä aamulla huvikseni Voicen Heräämöä, ja nyt siellä on vieraana juttelemassa Indiedaysin Jenni. Kertoo vartaloasioista, joku oli kuulemma saanut helpotusta omiin vartalotuskiinsa luettuaan Jennin kirjoituksia oman vartalonsa tykkäämisestä, itsetunnostaan jne. Hän oli ilmeisesti pyytänyt lukijoitaan kertomaan joku asia, josta pitää vartalostaan - se oli ollut vaikeaa, mutta siitä oli kuulemma tullut "ihan sairaan hyvä mieli".
Toihan kuulostaa tosi hienolta!

Minulla on kausia, jolloin en pidä kasvoistani, mutta joskus on taas niitä aikoja, kun pidän niistä tosi paljon! Rumaksi on haukuttu, mutta sen yleensä yritän unohtaa. Minulla on persoonalliset kasvot, eikä mitkään massakasvot jotka on samanlaiset kuin valtaosalla ihmisistä. On oikeastaan tosi hauskaa ja jännää, kun esimerkiksi telkkarissa tai netissä näkee jonkun tytön, jolla on hyvin samanlaiset kasvot kuin minulla. Pari kertaa olen sellaiseenkin tapaukseen törmännyt, ja toinen oli vieläpä rasmusfani. :D

Pidän silmistäni. Niissä on ruskeaa ja vähän vihertävääkin, ja ne on kivan muotoiset ja tarpeeksi isot.
Minulla on useimmiten hyvä iho. Harvemmin minulla on paljon finnejä, joskus joitakin yksittäisiä. En kuitenkaan koe tarpeelliseksi läträtä meikkivoiteella joka päivä, edes silloin, vaikka olisi finnejä!
Poskessa on myös tuo kiva luomi kauneuspilkkuna. :D Se on osa minua.
Minulla on kivat huulet, melko vaaleat hampaat ja kiva hymy - vaikka ei se aina kuvista välitykään.
Pidän myös hiuksistani. Minusta on kivaa, että minulle oikeasti sopii lyhyet hiukset, ja vähän räväkämmätkin mallit kannan ylpeänä. Vaikka ne nyt tällä hetkellä ovat vähän muodottomat ja kasvatan taas odottaen leikkausta, niin ne on silti kivat!

Minulla on kivat tissit! Ei tarvitse olla isot että ne voi olla kivat. Pidän niistä. Ja minusta on ihan kiva, ettei tarvitse kaiken aikaa käyttää rintsikoita. Ne on söpöt.
Kokonaisuudessaankin minulla on aika kiva vartalo. Ei ole liikaa ylimääräistä missään, vaikka en mikään laiheliini olekaan. Tuo pieni pömppis on oikeastaan ihan kiva masu.
Rusketun myös yleensä melko helposti. Luonnostaankin minulla on mukavan sävyinen iho. Tykkään siitä!

Sääret on kivat. Pohkeissa on edes jonkun verran lihasta, ja se on jees.
Kynnet. Ne kasvavat minulle tarpeeksi nopeasti, ja niitä on aina kiva lakata.

Jenni puhui tuossa tosiaan myös itsetunnosta vartaloon liittyen. Noh, ehkä jotain minusta kertoo se että saatan hillua aika paljonkin alasti yksin kotona. :D Ja menen myös protulla yhteissaunaan ihan tosta noin vaan, alasti. Ei minun tarvitse ajatella, mitä muut ajattelevat minun vartalostani - kunhan itse pidän siitä!
Oikeastaan minusta tuntuu, että itsetuntoni on kohentunut huimasti muutenkin tässä viimeisen kuukauden aikana. Minulla on niin kivaa, päätän omista asioistani, teen kivoja juttuja yksin ja kavereiden kanssa. Kaiken tämän lisäksi se, että pidän ikiomasta vartalostani, niin minullahan on asiat oikeastaan tosi hyvin! Joskus täälläkin taisin vuodattaa huonoa itsetuntoani, mutta nytpä sen tajusin parantuneen. :)

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kelakorvaus vinoudesta!

Ei tälle voi enää kuin nauraa. Menee jo sen verran pitkälle myös tämä. Huhhuh. Turha minun on taas vaihteeksi näitä samoja asioita alkaa paasaamaan. Sanonpahan vaan että huhuh ja heheh.

// Muokkaus 12:46

Iltalehtikin uutisoi asiasta. Eniten minua huolestuttaa tuossa tuo äänestys, "Hyväksytkö terapian, jossa seksuaalinen suuntaus yritetään muuttaa homosta heteroksi?"
Tällä hetkellä tilanne on Kyllä 40%, Ei 60%.
En oikein tiedä mitä ajatella tuosta. Se on kuitenkin vain 'hyväksyä', mutta.... Jotenkin pelottavaa, miten niin moni tuon edes hyväksyy.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Protukesä ♥

Tästä kuvasta tulee tänä kesänä 5 vuotta. Kauhia, siitä on niin kauan! Vuonna 2006 kävin oman protuni... 16.7.2006 on päiväys protukorussani. Voi että. Oli siihen mennessä elämäni paras viikko. Ja protuun on jäänyt koukkuun, mitäs tässä nyt kolmatta kertaan menossa tiimiin.
Ja tällä kertaa uuudeksi ohjaajaksi. Hui kauhia. Timpurinranta kutsuu jälleen, 24.-31.7. :) Hienoohienoo! Huomenna tulee tietoon sähköpostilla muun tiimin tiedot, tosin sen jo tiedän, että Matskupööpöö on tiimissäni... Ihana :D ♥  Ei olekaan ollut aiemmin sattunut tuttuja tiimiin, ja nyt onkin sitten tuollainen läheisempi ja tutumpi. Ja vieläpä sama paikka, jossa häntä apparoin. :D

Hih, odottelen innolla tiimin tapaamista, tiimikoulutusta ja leirin suunnittelua, ja koko leiriä! Ihanaa. ♥

Hyvää syntymäpäivää.

Minni 14v. ♥















Ja mummu 100v.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

100!

Rupes tekee mieli kirjoittaa jotain söpöhöpsötystä ja turhaa hälinää, ja huomasin sitten, että tämä on ilmeisesti sadas teksti tässä. Hassua. Mistähän kaikesta sitä on tänne tullut kirjoitettua - koulusta niin lukiossa kuin nyt myös ammattikorkeakoulussa, ikävistä asioista kuten hautajaisista, kynsistä ja shoppailuista vähän myös, homokohuista ja tietenkin on muistettava myös marraskuun nanowrimo, joka veikin reilun 20 postausta. Hehheh. Ja kyllä, tässä vaiheessa voisin sanoa etten siihen Script Frenzyyn osallistu, kouluhommat vie nyt sen verran aikaa (jos niitä siis tekisi ihan ajallaan).

Mutta jooh. Hihhihhih! On jotenkin tosi kiva fiilis nyt. On ollut kivaa asua yksikseen (tai no kämppiksen kanssa) tämä pari viikkoa, on ollut oikein mukavaa. On saanut mennä nukkumaan kun haluaa, herätä kun haluaa, ja nämä siis tietenkin niin että ottaa huomioon koulun. Ja saanut tehdä sitä ruokaa, mitä ihan itse haluaa, kukaan muu ei sitä syö, niin se saa olla vaikka minkälaista mössöä. Hahah.
Lisäksi aion ostaa sunnuntaina muroja. Pahanpahan Nestlen Nesquikeja todennäköisesti. Koska tykkään niistä! Ihan itse ostan! Ja minä syön! Koska haluan!

Ja johan tuo huone näyttää ihan asuttavaltakin. Pitäisi vaan saada rahdattua pahvilaatikot ja muovipussit pois, niin olisi ehkä vähän viihtyisämpi, mutta olen viihtynyt siellä jo nyt oikein mukavasti! Ei ole vielä tuntunut liian pieneltä, ja ainahan sieltä pääsee pois. Mutta siistiä jo on, ja no... Tiistaina taisin pitää oikein spurttisiivouksen, kun sain jonkun kylään. :D
Hyvä puoli tässä on myös se, että ihanaiset S&S asuvat naapuritalossa! ♥ Heti toisena asuinpäivänäni me lähdettiinkin porukalla keilaamaan - ja sen jälkeen vielä yksille lähipubiin. Ja se oli tiistai. Tiistai! Ja olin kotona vasta joskus klo 23 aikaan! Hauskaa. Ja oli muuten oikein kiva ilta se! Eilen meninkin toiselle äSsälle tekemään yhtä kouluhommaa, ja kai minä siellä kolme tuntia istuin. Hih. Se oli kivaa. Ja ei, sitä kouluhommaa ei tehty todellakaan kolmea tuntia. :D Oli vaan niin kivaa, ettei tarvinnut miettiä että jonkun muun takia pitäisi lähteä kotiin, ja kotiin pääsi nopeasti kipaisemalla pihan poikki. Jee!

Ja olipas muuten kivat päivät tuossa. :) Thnks E! ♥ Olipahan kivaa käydä Ideaparkissakin ekaa kertaa, iso paikka se on. Vaikka kun minä olen huono shoppailija, jos en tarvitse mitään, ja varsinkin kun olen niin pihi. No mut ei se mittään, hyvä seura on aina hyvä juttu. Ja muuten, odotan hänelle nyt kaksosia.

Hihityttänyt tänään. Oli koulupäiväkin niin kiva, kun oli Tarinallisia menetelmiä. Ehkä huipuinta oli se kun saatiin olla klovneja - nenät päähän ja randomhatut mukaan, ja siinä sitten oli kuin ihan eri ihminen klovnina. Se oli hauskaa.

Heh, endinpäs saada tähänkin päivään yhden aprillipilan! 
Related Posts with Thumbnails