Luku 11.

11.

Hermione oli juuri saanut Ronilta kirjeen, jossa kerrottiin, että Tylypahkalaiset pääsisivät Tylyahoon jälleen pääsiäisen jälkeen. Hermionea ei ajatus liiemmin innostanut – hän ei tosiaan kaivannut takaisin Tylyahoon ikävien muistojen takia. Jos hän kuitenkin päättäisi lähteä – joka oli hyvin todennäköistä, Hermione kun ei ollut tavannut ystäviään vähään aikaan – hän oli varma, ettei poistuisi Harryn ja Ronin seurasta sekunniksikaan.

Myös Ginnyn tapaaminen mietitytti – se kun tulisi todennäköisesti tapahtumaan myös, olihan Ginny Ronin pikkusisko. Ehkä hän voisi vain jättää Ginnyn kokonaan huomiotta, ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan heidän välillään. Se olisi sekä hänen itsensä että hänen ja Viktorin suhteen parhaaksi.

Hermione toivoi, että he voisivat käydä tapaamassa myös Georgea kaupallaan. George varmasti arvostaisi sitä, sillä hänellä olisi varmasti raskasta viettää syntymäpäiväänsä ensimmäisen kerran ilman kaksoisveljeään.

Pääsiäinen tuntui saapuvan liian nopeasti. Hermionea ahdisti ja jännitti, olisiko hänen aivan pakko lähteä? Hermione tiesi ikäväkseen vastauksen itsekin – kyllä, hänen täytyi. Silti ajatus ahdisti. Jos kaikki, mitä viimeksi tapahtui, tapahtuisi uudelleen... Ei, se ei ollut mahdollista. Niin ei vain yksinkertaisesti voinut käydä.

Ja pääsiäinen saapui. Hermionea ahdisti yhä enemmän, hän ei saanut nukuttua, hän oli äkäinen ja surullinen. Hermionea väsytti, eikä hän osannut keskittyä mihinkään järkevään toimintaan. Hänen teki mieli kiukutella kaikille, jotka hänen kanssaan juttelivat, ja meinasi perua koko vierailun. Hän ei vain voinut tehdä sitä Harrylle, Ronille, tai edes Ginnylle, miten vihainen tahansa hän olikin. Joka tapauksessa Hermione tahtoi tavata ystävänsä, eikä ikävät muistot voineet häntä estää.

Sinä aamuna, kun Hermionen oli tarkoitus lähteä Tylyahoon, Hermione rohkaistui ja katsoi itseään peilistä itsevarma ilme kasvoillaan. Hän tekisi sen, ei antaisi minkään häiritä. Ja ainahan pelkoihin auttoi se, että ne kohdattaisiin silmästä silmään. Sitä limanuljaskaa Hermione tosin ei toivonut tapaavansa, mutta jo Tylyahoon meneminen olisi suuri askel eteenpäin.

Edellisenä iltana Hermione oli saanut vielä pöllön Ronilta - Ron oli viestissään kertonut, mistä ja mihin aikaan hänet löytäisi Tylyahossa. Hermione naureskeli vieläkin - Hunajaherttua, totta kai. Mitäpäs muutakaan kyseessä voisi olla, kun Ron oli kyseessä.

Hermione oli laittautunut ja valmistautui lähtöön. Hän hengitti rauhallisesti, keskittyi, ja -

Poks.

"Heippa, Hermione", Ron sanoi iloisesti imeskellen lakupötköä.

"Hei", Hermione sanoi lyhyesti ja asetteli hiuksensa kunnolla - ne olivat menneet hieman sekaisin, ja valuivat hänen kasvojensa edessä.

Poks.

"Harry, hyvä ajoitus!" Ron hihkaisi. "Hermione tuli ehkä viisi sekuntia sitten."

Harry virnisti parivaljakolle ja naurahti, kun huomasi Ronin jo päässeen täyteen toimintaan.

Kovin kauan kolmikko ei ehtinyt olla paikallaan, kun he jo kuulivat rymistelevien juoksuaskelten tulevan heidän suuntaansa. Jo hetken kuluttua punainen pelmahdus - Ginny - oli hypähtänyt ensin Hermionen kaulaan. Hermione tunsi poskiensa lämpenevän ja punehtuvan - eihän tässä näin pitänyt käydä, Hermione soimasi itseään. Ginny irtautui Hermionesta ja kävi sitten läpi vielä nuoret miehet vierellään. Pian hänen jälkeensä nelikon seuraan liittyi vaaleaverikkö - Luna. Hermione katsoi tyttöä ja ajatteli tätä inhoten, mutta ei kuvastanut kasvoillaan minkäänlaisia tunteita.

"Hei anteeksi, me emme ehdi olla teidän kanssa nyt", Ginny pahoitteli heti. Kaikki katsoivat häntä pettyneinä, paitsi Luna. Hänen kasvoillaan oli irvokkaan innostunut ilme, joka sai Hermionen voimaan pahoin. He eivät ehtineet tämän jälkeen vaihtaa sanaakaan, eikä edes hyvästelemään, kun Luna jo veti Ginnyn jonnekin, kauas pois. Ginny ei edes kääntynyt katsomaan taakseen, vaan juoksi täysin Lunan vietävissä.

"No jo on", Ron puuskahti ihmeissään. "Tosin, en kyllä yhtään ihmettele, ottaen huomioon sen, mitä silloin näin noiden tekevän..." hän jatkoi naureskellen.

"Ron, pää kiinni. Tuo ei ole yhtään hauskaa", Hermione sylkäisi ja katsoi Ronia vihaisena.

"No älä nyt, mitäs tuo sinua liikuttaan? Etkös sinä ole nyt Krumin kanssa ihan vakavissasi?" Ron kysyi ihmetellen Hermionen äkkinäistä tunteenpurkausta.

"No mutta... Olisi kiva, jos Ginny ottaisi meidätkin huomioon, eikä vain tuota... tuota", Hermione sanoi ja vinkkasi suuntaan, johon Ginny ja Luna olivat äskettäin kadonneet.

"Krumin?" Harry kysäisi. "Aivan! Se ystävänpäivä! Kerro lisää, Hermione?"

Hermione puuskahti. "En haluaisi kovin paljon juoruilla hänen selkänsä takana. Emme me ole vielä oikein kunnolla jutelleet, että mitä tämä on. Mutta kyllä, minä pidän hänestä oikein kovasti", hän selitti. Harryn ja Ronin kasvot loistivat innoissaan.

"Vau, sinä menet naimisiin kuuluisuuden kanssa!" Harry hihkaisi. Kun Ron tajusi, miten asia oli, hänen ilmeensä synkkeni hieman.

"Oletko aivan varma, että Krum on sopiva sinulle? Eikö parempi olisi joku, joka ei pelaa Huispausta maajoukkueessa?" Ron kysyi toiveikkaana.

Hermione pudisti päätään. "Viktor on paras vaihtoehto, jonka olen tavannut, ja luultavasti tulenkaan tapaamaan", hän kertoi ja huokaisi. Kunpa hän vain saisi tavata Viktoria useammin, silloin tunteet voisivat seljetä hänelle nopeammin. Olisi paljon parempi, jos hän olisi täysin varma tunteistaan, mutta hän ei voinut kiirehtiä ja päättää noin vain, mitä hän tunsi rehellisesti sanottuna. Hermione kuitenkin tiesi, ettei voisi vaatia Viktorilta liikaa - kuten olla hänen kanssaan Huispauksen kustannuksella. Hän tiesi Viktorin rakastavan lajia, eikä voisi tehdä sitä hänelle. Ei, ei ikinä.

"No, onnea sitten teille", Ron sanoi nyreänä ja risti kätensä rinnalleen. Hermione hymähti ja virnisti hiukan - oli hauskaa nähdä Ron noin ärtyneenä.

Harry pukkasi ystäväänsä kylkeen.

"Miten olisi Kolme luudanvartta? Haluaisit varmaan käydä tervehtimässä Matami Rosmertaa taas pitkästä aikaa..." Harry kysäisi Ronilta ja virnisti. Hänen kasvonsa saivat äkkiä aivan uudenlaista valoa ja innostusta, ja myös Hermione nyökkäsi hieman huvittuneena Ronin mielialanvaihteluiden takia.

Kolmikko suuntasi siis Kolmeen luudanvarteen, ja mikäs muukaan aikeenaan, kuin kermakaljat.

"...ja sinulle ripaus inkivääriä?" Matami Rosmerta kysyi silmää iskien Hermionelta, kun nuorukaiset olivat tehneet tilauksensa. Hermione nyökkäsi ja naurahti - he olivat käyneet Kolmessa luudanvarressa niin usein Tylypahkassa opiskelun aikana, että majatalonpitäjä muisti heidänkin juomistottumuksensa ulkoa - niin kuin muisti todennäköisesti monien muidenkin lisäykset juurikin kermakaljaan. Mitään muuta siellä ei tunnuttu juotavan, ainakaan nuorten keskuudessa. Ne, jotka halusivat jotakin muuta kuin kermakaljaa, suuntasivat todennäköisesti Sianpäähän juopottelemaan mitä ikinä joivatkin.

Harry, Ron ja Hermione suuntasivat nurkkapöytään istuskelemaan ja vaihtamaan lisää kuulumisia.

"Ron, sinulla on kermaviikset", Hermione kertoi jo parin siemauksen jälkeen. Ron otti asian vitsillä, ja yritti hymyillä kovin hurmaavasti - kunnes hänen hymynsä hyytyi ja hän punastui tomaatin lailla, kun Matami Rosmerta viiletti virnistäen heidän ohitseen.

"Hei, minun täytyy kertoa teille jotakin todella jännittävää..." Harry sanoi yhtäkkiä salaperäinen ilme kasvoillaan. "McGarmiva sanoi, että sopisin Tylypahkaan pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi! Kuvitelkaa! Ja että olisin tervetullut, jos joskus päättäisin sitä virkaa hakea!" hän kertoi innoissaan.

"Vau, kamu, siistiä!" Ron hihkaisi ällistyneenä. Hermionekin nyökkäili hyväksyvästi jännittynyt ilme kasvoillaan.

"Tuohan on hienoa!" Hermione sanoi. "Aiotko joskus todella hakea sitä paikkaa?" hän kysyi.

Harry kohautti olkapäitään.

"Ajattelin, että jos työskentelisi ensin aurorina, ja joskushan sitten sitä voisi sitä virkaa yrittää. En ollut ajatellutkaan, että sopisin opettajaksi. Mutta mikäs siinä", Harry naurahti. "Pahikset eivät koskaan katoa maailmasta, niin taitoja täytyy pitää yllä ja opettaa tuleville polville."

"Niimpä", Hermione myötäili. "Onneksi jästisyntyisilläkin ja ylipäänsä jästeillä on nyt paljon turvallisempaa, kun näihin asioihin kiinnitetään enemmän huomiota. En oikein usko, että joku kaappaisi vallan ihan noin vain, ja me saisimme pelätä taas."

"Ei hätää, Hermione", Ron sanoi. "Vaikka niin tapahtuisikin, minä suojelisin sinua kaikelta! Tappelisin vastaan vaikka paljain käsin, jos joku varastaisi sauvani." Hän yritti jälleen hymyillä rohkean hurmaavasti, mutta se sai Hermionen vain pyörittelemään silmiään.

"Joo joo, uskotaan", Hermione huokaisi ja kulautti vähän kermakaljaa.

Harry virnuili Ronin sanailuille - ne eivät vaikuttaneet vakuuttaneet häntäkään, kuten ei Hermioneakaan. Ron yritti silti parhaansa mukaan olla, kuin ei olisi muiden virnuiluja huomannutkaan.

"Minulle on muuten jäänyt epäselväksi, ketä opettajia Tylypahkassa tällä hetkellä on?" Harry kysyi yhtäkkiä mietteliääksi.

"Ei aavistustakaan", Ron sanoi. "Ginnyllä kun on aina jotain muuta, eihän se koskaan ehdi olla meidän kanssa niin kauaa että ehtisi tuollaisia asia kertoa."

Hermione hymähti ajatellessaan Ginnyä. Itsekäs tyttö - miten hän olikin pystynyt lumoutumaan sellaisen tytön silmiin?

"Binns siellä varmasti on", Ron nauroi. "Mikään ei saisi häntä lopettamaan Tylypahkassa opettamista!"

Hermione naurahti. Totta tosiaan - edes kyseisen opettajan kuolema ei estänyt, vaan hän oli jatkanut tapansa mukaan opettamista haamunakin.

"McGarmiva siellä on, totta kai", Harry sanoi. "Kuulin, että jotkut opettajat pakenivat maan alle silloin, kun... vuosi sitten. En kyllä muista tarkkaan, ketkä. Punurmio ainakin. Onkohan hän uskaltanut palata, vai ennustiko hän Voldemortin voittavan? Tiesihän hän alusta asti sen, että kuolen viidesti vuodessa."

Ron ja Hermione repesivät nauramaan. Hermionehan oli jättänyt ennustukset kesken, mutta tiesi silti mikä Punurmio oli naisiaan.

"Se kummallinen haahka", hän nauroi.

Kolmikko hiljeni yhtäkkiä, kun ulko-ovi rämähti auki ja jokin suuri peitti ikkunat estäen valon tulemasta ulkoa. Hetken oli melkein pimeää, kunnes Harry hihkaisi:

"Hagrid!"

Myös Hermione ja Ron ilahtuivat suunnattomasti ja nousivat Harryn perässä seisomaan.

Hagrid hymyili lempeästi ja lähti tallustamaan heitä kohti, väistellen parhaansa mukaan pöytiä ja tuoleja - saaden erään miehen upottamaan kasvonsa vahingossa suureen tuoppiinsa.

"Mitäs te täällä? Mahtavaa nähdä teitä!" Hagrid iloitsi ja halasi kaikkia kolmea kerralla.

"Tulimme tänne tapaamaan Ginnyä, mutta hänen täytyi lähteä jo... Hienoa nähdä sinutkin täällä!" Harry selosti ja katsoi Hagridia loistavasti hymyillen.

"Mitä Tylypahkaan kuuluu? Uusia eläinlöydöksiä, tai jotain?" Ron kysäisi muistellen taikaolentojen hoitotunteja.

"Heh, ei mitään uutta, samoja elukoita me vaan käsitellään siellä", Hagrid selitti lämpimästi. "Mutta mitä teille kuuluu?"

"Ei vielä mitään, mutta auroriksi kouluttautuminen odottaa", Harry kertoi.

"Minä asun yksin Lontoossa", Hermione kertoi.

"Ja sä varmaan olet vielä äitis jaloissa, vai mitä?" Hagrid kysyi Ronilta - Ron nolostui ja raapi niskaansa nyökäten.

"Arvatenkin", Hagrid naurahti ja iski silmää. Samalla hetkellä Matami Rosmerta kiikutti Hagridille suuren tuopin kermakaljaa.

"Kiitti, Rose", hän sanoi Rosmertalle, joka puuskutti painavan tuopin kantamisesta, mutta hymyili silti.

Hermione, Harry ja Ron vaihtoivat kuulumisia Hagridin kanssa aikansa, kunnes kaikki olivat saaneet kermakaljansa juotua loppuun.

"Mun täytyy mennä taas, opettajan velvollisuudet odottavat. Pitää valmistella kaikkee maanantain tunneille", Hagrid pahoitteli ja nousi kaataen tuolinsa kumoon. Kumartuessaan nostamaan sitä hän suihkaisi hiuspehkollaan vahingossa lähellä istuvaa noitaa kasvoihin.

"Me tulemme samaa matkaa ulos", Hermione sanoi ja nousi itsekin. Poistuessaan Hagrid heitti Matami Rosmertalle kolikon, ja he kaikki huusivat hyvästit hänelle. Ron heilutti kättään ja hymyili leveästi, ja punastui kun Rosmerta vastasi hymyyn.

Kolmikko käveli satunnaisesti ihaillen Tylyahon kylää. Heillä ei tällä kertaa ollut mitään toimintasuunnitelmaa, menisivät minne menisivät, mielihalujen mukaan.

”Minä haluan karkkia”, Ron mankui lopulta, ja sai Harryn ja Hermionen nauramaan.

”Sinähän olit käynyt Hunajaherttualla jo ennen kuin me saavuimme?” Hermione älähti.

”Joo, mutta kaikki loppui jo”, Ron tuhahti ja näytti hapanta naamaa.

He kävelivät Ronin kinastellessaan keskenään Matami Puddifootin kahvilan ohitse. Hermione luuli nähneensä jotakin, ja jäi katsomaan kahvilan ikkunaan.

"Heh, me kävimme tuolla Chon kanssa eräänä ystävänpäivänä... Oletteko te käyneet tuolla?" Harry kysäisi haikea ilme ja romanttinen hymy kasvoillaan.

"Kai siellä saa hyviä leivoksia? Joo? Mennään sinne, jooko?" Ron anoi ja piteli herkkuja huutavaa vatsaansa.

Hermione kohautti olkiaan.

"Kai sitten, jos ei meillä muutakaan tekemistä ole", hän sanoi.

He olivat jo astelemassa kahvilaan sisään, kunnes aikeet unohtuivat jonkun huutaessa Harryn nimeä.

"Harry! Harry, odota!"

Se oli Cho Chang.

"Cho! Hienoa nähdä sinut täällä!" Harry huudahti ja sulki tytön tytön lopulta saavuttua heidän luokseen lämpimästi syliinsä. Halattuaan Harrya Cho tervehti myös Hermionea ja Ronia.

"Mitä te täällä teette?" Cho kysyi hymyillen ja katseli Harrya kaipaus silmissään.

"Tulimme tapaamaan Ginnyä, ja muutenkin katselemaan Tylyahon meininkiä", Harry kertoi. "Entä sinä?"

"Sain tänään vain päähänpiston tulla käymään täällä. En ole ollut täällä päin aikoihin!" Cho huudahti ja huokaisi. "Olitteko te tuonne menossa? Voinko minä tulla teidän kanssa?" hän kysäisi vielä ja katsoi kahvilaa.

"Totta kai! Eikö niin että se käy teillekin, Hermione, Ron?" Harry katsoi kysyvästi parivaljakkoa, jotka molemmat kohauttelivat olkiaan vastahakoisen hyväksynnän merkiksi.

"Hienoa! Sittenhän meillä on tässä tavallaan kaksi pariskuntaa", Cho kikatteli itsekseen. Harry punastui ja asetti kätensä Chon selälle, kun he kävelivät sisään.

"Älä luule, että minä tuon kanssa olisin!" Hermione huusi äkkiä korjatakseen Chon luulot oikeiksi. Hän seurasi Harrya ja Chota kahvilaan, ja varmisti ettei varmasti astuisi sisään Ronin vierellä. Poika saisi tulla perässä.

Cho oli jo ohjannut Harryn neljän hengen pöytään ja he istuivat sinne vastatusten. Hermione meni istumaan Chon viereen niin, että näki koko kahvilan, ja Ron istui Harryn viereen.

Hermione katui heti paikkavalintaansa. Hänellä nimittäin oli nyt suora näköyhteys Ginnyyn ja Lunaan. Hermione katsoi ärsyyntyneenä pois ja nojasi käteensä. Hän katseli mieluummin Harryn ja Chon kuhertelua, kuin Ginnyn ja Lunan samanmoista käytöstä.

"Häh? Mikäs sinulle nyt taas tuli?" Ron ihmetteli ja katseli ympärilleen - ja myös hän näki Ginnyn ja Lunan nurkkapöydässä hyvin läheisissä tunnelmissa.

"Aha! Tällaisen takia ei sitten meidän kanssa halunnut olla!" Ron haukahti ja katsoi pikkusiskoaan pöllämystyneenä.

"Anna niiden olla, selvästikään eivät kaipaa nyt meidän seuraa", Hermione mutisi hiljaa ja tuhahti.

Harry ja Cho eivät huomanneet lainkaan toisten sanaharkkaa, he olivat niin keskittyneet toisiinsa. Harry näytti siltä, että saattaisi hukkua pian Chon silmiin ilman pelastusrengasta.

Myöskään Ginny ja Luna eivät olleet huomanneet, että nelikko oli saapunut kahvilaan. Edes Ronin huudahdukset eivät herättäneet heidän huomiotaan. He vain istuivat lähellä toisiaan - lähes sylikkäin - ja juttelivat ja kikattelivat, välillä hörpäten juomiaan ja haukaten muffinssejaan.

Hermione olisi halunnut oitis kadota maan alle, mutta ei aikonut lähteä mihinkään ilman Harrya ja Ronia. Siitä oli jo tarpeeksi huonoja kokemuksia. Harrylla ei selvästikään ollut kiire mihinkään, eikä hän Roninkaan kanssa olisi kahden halunnut poistua. Hermione ei varmasti olisi jaksanut Ronin tyhmiä vitsejä ja flirttiyrityksiä. Siispä hän vain istui tylsistyneenä nyreä ilme kasvoillaan.

Hermionen asenne ei vaikuttanut häiritsevän Harryn ja Chon kuhertelua. Pariskunta piteli toistensa käsistä kiinni, pieniä poskien silittelyä ja kasvojen ja hiusten sipaisuja kun oli havaittavissa melko runsaasti.

"Voi, Harry", Cho kuiskasi. "Olen niin iloinen, että tapasin sinut täällä", hän sanoi välittämättä Hermionesta ja Ronista. Harry naurahti ja punastui.

"Minustakin on mukavaa, että tapasimme taas, pitkän ajan jälkeen..." Harry huokaisi ja silitteli Chon kämmenselkää.

”Äh, en jaksa teidän lepertelyjä”, Ron puuskahti ja nousi ylös. ”Mennään muualle, Hermione.” Hän onnistui jopa herättämään Harryn ja Chon huomion.

”Ei”, Hermione sanoi tiukasti. ”Minä en mene ulos kaksin sinun kanssasi. Enkä varsinkaan yksi. Sinähän se varmaan katoaisit Hunajaherttuaan ja jättäisit minut omilleni. Minä en lähde mihinkään.”
Ron katsoi Hermionea äimistyneenä.

”No kiva, kun mun seura kelpaa!” hän huudahti ihmeissään.

"Kun minä en nyt vain halua ulos. Siellä on kylmä", Hermione tuhahti. Ron pyöritteli silmiään, asteli tiskille tilaamaan, ja palasi hetken päästä pöytään kahvin ja sokerisen näköisen leivoksen kanssa. Hän mussutti leivostaan tyytyväisenä, eikä toisten lepertelyt enää häirinneet häntä.

"Harry... Luulisitko, että voisimme tavata jälleen, joskus toiste, myöhemminkin?" Cho kysyi Harrylta toiveikas ilme kasvoillaan, silmät loistaen. Harryn hymy leveni.

"Totta kai, se olisi mahtavaa! Suorastaan loistavaa! Ihanaa!" Harry hihkaisi ja tarttui Chota kädestä yhä innokkaammin. He syventyivät toisiinsa aina vain enemmän, eikä Ronin äänekäs maiskutuskaan häirinnyt heitä.

”Minä asun nykyään itsekseni, melko lähellä Lontoota... Haluaisitko tulla käymään siellä joskus? Voisimme käydä kaupungilla yhdessä, ja kaikenlaista...” Cho alkoi jo miettiä yhteisiä tekemisiä, ja Harry nyökkäili innoissaan.

Hermione sen sijaan katseli silmäkulmastaan Ginnyn ja Lunan suuntaan. He varmaankin juttelivat samanlaisia asioita keskenään, kuin Harry ja Cho. No, olipahan hänellä sentään Viktor – Hermione saisi taas tavatessaan leperrellä hänen kanssaan tuollaisia.

Ginny ja Luna alkoivat pakkailla laukkujaan ja laittaa myssyjä päähän. Kävellessään ulko-ovelle Hermionen epäonneksi Ginny huomasi nelikon pöydässään, ja käveli heidän luokseen.

”Missä välissä te tänne tulitte? Minä en huomannut yhtään!” Ginny sanoi ihmeissään.

”No et varmaan, teillä näytti olevan kovastikin kiire”, Ron tuhahti eikä katsonut Ginnyyn.

Luna asteli Ginnyn viereen ja tarttui tätä kädestä. Hermione käänsi katseensa välittömästi pois, ja hän katsoi hetken kummeksuvaa Chota silmiin.

”Hermione, onko sinulla jokin hätä?” Ginny kysyi ihmeissään ja asetti kätensä nuoren naisen olalle. Hermione värähti ja hänen sydämensä tykytti.
“E-eih... Minua vain väsyttää”, hän sanoi hiljaa, katsomatta Ginnyyn päinkään.

Ginny kohautti olkiaan.
“No, me nyt sitten jatketaan matkaa. Heippa!” hän hihkaisi iloisesti ja lähti Lunan vetämänä pois kahvilasta.

“Hermione...?” Cho kysyi varovasti – hän näytti aidosti huolestuneelta.

Hermione nosti kasvonsa ja katsoi punaisilla silmillään Chota. Hän asetti etusormensa huulilleen, ja vaipui sitten takaisin nojailemaan käsiinsä.

Hermione istui ajatuksissaan, eikä kiinnittänyt lainkaan huomiota siihen, mitä Harry ja Cho puhuivat. Luultavasti se oli taas sitä samaa lepertelyä, jota se oli aiemminkin ollut.

Pian Ron alkoi taas ähkiä ja puhista. Hän oli ilmeisimmin saanut herkkunsa syötyä, ja oli jälleen ainoastaan lepertelevän pariskunnan puheiden armolla. Hän ei tahtonut keskeyttää hyvän ystävänsä flirttailua tämän aiemman ihastuksen kohteensa kanssa. Kenties Ron itse voisi löytää itselleen naisen Chon ystävistä, kun kerran Hermionen kanssa ei oikein tuntunut nappaavan?

”Voi, Harry”, Cho huokaisi lopulta – tosin sitä hän oli ehtinyt huokailla jo useamman kerran keskustellessaan Harryn kanssa. ”Minun taitaa olla aika lähteä, tulee myöhä, ja minulla on vielä tekemistä. Mutta tapaammehan taas pian, eikö niin?”
Harryn ilme muuttui surulliseksi, mutta silti hän nyökkäili innokkaasti.
”Tietenkin, aivan niin. Ja tuota, ehkä voisimme mennä joskus oikein porukalla ulos, niin kuin tuplatreffeille... Minä ja sinä, ja Hermione ja Krum?” Harry ehdotti.

”Krum? Viktor Krum?” Cho ällistyi. ”Hermione, oletko sinä Viktor Krumin kanssa?”

”Hys, älä huuda”, Hermione toppuutteli ja katseli ympärilleen. Kukaan ei tuntunut hätkähtävän asiasta kahvilassa. ”Ei se ole vielä niin iso juttu, jos nyt pidetään vielä matalaa profiilia...”

Cho iski kätensä suunsa eteen ja nyökkäsi. ”Selvä”, hän kuiskasi ja vilkuili itsekin ympäri kahvilaa.

"Mutta... nyt minun on todella lähdettävä, olen pahoillani", Cho valitteli Harrylle, ja tarttui tätä vielä kerran kädestä kiinni. Harry nousi seisomaan ja kiersi pöydän halaamaan Chota oikein tiukasti. Kohta tummatukkainen tyttö jo viiletti ulos ovesta, Harryn haikean katseen seuratessa perässä.

Harry istahti alas ja Ron katsoi häntä kiinnostuneena.

"Semmoista sitten, häh?" Ron kysyi virnuillen leveästi. Harry punasteli ja tutkaili sormenkynsiään, pieni naurahdus pääsi hänen suustaan.

Hermionekin oli jo piristynyt - hän hymyili iloisena Harrylle.

"Anna palaa vaan", Hermione sanoi ja nauroi - ei hän yleensä tuollaisia puhunut. Mutta nyt oli sentään kyse Harrysta.

"Heh, no niin..." Harry sanoi hiljaa hymyillen. "Täytyy ottaa pian yhteyttä. Mutta ehkä mekin voisimme jo lähteä, ei kai meillä enää mitään tekemistä täällä ole, nyt kun Cho... tai siis, Ginnykin on muualla?"

Hermione tuhahti ja kohautti olkiaan. "Kaipa sitten niin."

Harry katseli yhä kaivaten ovelle - kuin hän olisi odottanut Chon ryntäävän takaisin kahvilaan ja hakevan hänet mukaansa. Sitä Harry varmasti toivoi, mutta arvasi, ettei se tulisi toteutumaan tällä kertaa.

Kolmikko pakkasi laukkunsa ja nousi pöydästä. He poistuivat kahvilasta ja Ronin johdattamana kävelivät kohti - mitäs muutakaan, kuin Hunajaherttuaa.

"No vähän matkaevästä!" Ron huudahti, kun huomasi Harryn ja Hermionen pyörittelevän silmiään.

"Sinä tuskin tarvitset matkaevästä ilmiintyessäsi täältä kotiin parissa sekunnissa", Hermione sanoi tylsistyneenä. Eikö tuon makeanhimoa saanut millään tyydytettyä?

Hermione ja Harry jäivät Hunajaherttuan ulkopuolelle odottelemaan, kun Ron kipaisi sinne vielä hetkeksi.

Hermione katseli ympärilleen - Tylypahkalaiset olivat jo alkaneet valua takaisin koulun tiluksille pois kylästä. Hänen katseensa siirtyi oppilaasta toiseen, toiset olivat tutumpia, toiset melko vieraita. Ja loppujen lopuksi, myös Ginny ja Luna kävelivät käsi kädessä pois päin.

Hermione katseli heitä ärsyyntyneenä. Eikö nuo nyt voisi jättää toisensa rauhaan? Kaikki kun eivät kuitenkaan tykänneet katsella kenen tahansa kahden kuhertelua, varsinkin kun nyt he näyttivät voivansa syövän toisensa hetkellä minä hyvänsä.

Hermionen katse kiinnittyi Ginnyn heilahteleviin ja auringossa kimalteleviin hiuksiin. Niihin olisi niin ihanaa upottaa kätensä, silitellä, painaa kätensä vasten Ginnyn takaraivoa, painaa huulensa toisen huulille...

Hermione pudisteli vihaisena päätään. Mitä ihmettä hän oikein ajatteli? Ei ainakaan mitään järkevää, siitä hän oli varma.

Kaupasta ryntäävä Ron keskeytti Hermionen ajatukset, sillä Ronilla oli jälleen sylintäydeltä herkkuja.

"No jopas", Harry tyytyi tokaisemaan. "Montako vatsaa sinulla oikein on?"

"Onpa hauskaa", Ron mutisi. "Minä lähden kotiin - nähdään taas joskus."

Poks - poks - poks.

____________
Sanoja yhteensä: 21881