5.
Ginny ja Luna kihersivät toisilleen iltapalalla Kotikolossa. Ron vain katseli heitä kummissaan, ja mietti, oliko ehkä hänen naamassaan jotakin naurettavaa, tai olivatko tytöt kenties ketsineet jotakin ilkeää hänen päänsä menoksi.
”Mikä nyt naurattaa?” hän kysyi lopulta, kun hänen ideansa loppuivat kesken.
”Ei mitään mikä sinuun liittyisi”, Ginny kikatti, ja Lunakin pudisti päätään.
Ron nousi pöydästä ja lähti kipuamaan rappusia ylös huoneeseensa. Oli hänellä muutakin tekemistä, kuin katsella kikattelevia tyttöjä.
Heti kun Ron oli kääntänyt selkänsä, Luna katseli ympärilleen ja suikkasi lopulta suukon Ginnyn poskelle. Ginny naurahti ja silitteli vaaleahipiäisen Lunan poskea. Vispilänkauppaa jatkui vielä hetkisen, kunnes Molly ryntäsi keittiöön.
”Raivostuttavia nuo tontut tuolla, saisivat jättää kasvimaani jo rauhaan!” hän mutisi itsekseen ja loihti Ronin sekä tyttöjen nyt jo tyhjät lautaset tiskialtaaseen. Ginny ja Luna vilkaisivat toisiaan, ja lähtivät peräkanaa kipittämään kikatellen Ginnyn huoneeseen.
”Posityyhtynen, missä sinä oikein olet?” Ron mutisi huoneessaan. ”Juuri kun tarvitsen sinua, et sattumoisin lentelekään pääni ympärillä... Vai hemmotteleeko Ginny sinua taas jollakin?”
Ron päätti lähteä etsimään pikkuista pöllöään Ginnyn huoneesta – tytöllä kun oli tapana viihdyttää pientä palleroa jollakin. Ei se ole kissa, tapasi Ron joskus sanoa.
Ron saavutti alemman kerroksen ja Ginnyn huoneen oven, jonka hän avasi rivakasti ja aloitti:
”Ginny, missä Posityyhty....”
”Ginny, missä Posityyhty....”
Ronin sanat loppuivat kuin seinään, kun Ginny kirkaisi ja peitti ylävartalonsa peitolla.
”Ron, häivy!” hän huusi ja Luna kikatti hänen takanaan, yrittäen peitellä itseään.
Ron katsoi vähäpukeisia tyttöjä silmät pyöreinä. Vasta kun Ginny huudahti toisen kerran, Ron ymmärsi sulkea oven ja painua vähin äänin takaisin huoneeseensa. Mitähän helvettiä hän oli juuri todistanut? Nyt hän kaipasi Posityyhtystä vielä kipeämmin, nyt hänen oli päästävä juoruamaan tästä Harrylle ja Hermionelle.
*****
”...ja siellä he olivat, paidat lattialla – Ginny ja Luna!” Ron selitti Hermionen asunnossa ystävilleen kahden päivän kuluttua. Harry nauroi naama punaisena, mutta Hermione katsoi Ronia vakavana.
”Siis ajatelkaa, Ginny ja Luna! En olisi ikinä arvannut, että pikkusiskoni tykkää tytöistä... Tuli kyllä ihan puun takaa”, Ron selitti silmät jälleen ihmetyksestä pyöreinä.
”Ron...” Hermione aloitti vaikeana. ”Et sitten kiusaa Ginnyä. Jätä hänet rauhaan”, hän sanoi vakavana ja Ron katsoi häntä kummissaan.
”Miksi ihmeessä? Tämähän on herkullinen tilaisuus vähän ärsyttää pikkusiskoa. Vai oletkos itsekin sellainen...” Ron naureskeli, mutta lopetti irvistykseen kun Hermione polkaisi ärsyyntyneenä hänen jalkaansa.
*****
Kuudesluokkalainen Hermione istui jälleen yksikseen kirjastossa. Hän ei ollut tälläkään kertaa jaksanut ainoastaan Harryn ja Ronin seuraa - äh, pojat ovat poikia! Hermionelle oli aivan tuttua, ettei hän jaksanut tai ymmärtänyt heitä, tai he häntä. Tähän ongelmaan auttoi yleensä juurikin tulo kirjastoon rauhoittumaan, istumaan yksin, lukemaan Tylypahkan historiaa.
Tällä kertaa Hermione ei kuitenkaan ollut yksin. Hän kuuli jonkun tytön kikattelua joidenkin hyllyjen välistä. Se alkoi olla hyvinkin häiritsevää ja ärsyttävää, kun yritti keskittyä mukavaan lukemiseen ja rauhoittumiseen. Kikattelu vain jatkui ja jatkui - kuinka kukaan ei mennyt kertomaan tytölle, että paikka oli kirjasto, ja kirjastossa on tapana olla hiljaa?
Kymmenen minuutin ääntelyn jälkeen Hermione ei enää jaksanut. Kirjasto oli hänelle paikka rauhoittua, ja jos hän ei sitä saanut tehdä rauhassa, häiriötekijät tuli poistaa. Pörröpää asteli pontevin askelin äänen suuntaan. Viimein yhden hyllyn takana hän näki vilauksen mustaa kaapua ja vaaleita hiuksia - näistä hänelle tuli välittömästi mieleen Draco Malfoy. Mutta tällä kertaa kyseessä ei ollut Draco, ellei hänelle oltu kirottu tytön ääntä.
"Anteeksi, mutta tämä on kirjasto!" Hermione lausahti vihaisesti - ja jäi tuijottamaan tyrmistyneenä, kun Luna Lovekiva kutitteli ja halaili Ginny Weasleytä. Ginny irtaantui välittömästi Lunasta tulokkaan nähtyään.
"Ai, anteeksi, ei me tiedetty että joku oli täällä..." hän selitteli ja raapi nolona niskaana - joku oli sittenkin kuullut heidän puuhansa.
"Ihan sama..." Hermione päätyi lopulta mutisemaan, poistui vähin äänin pakkaamaan laukkunsa ja pahoin mielin kohti Rohkelikkotornia.
Seuraavana päivänä Hermione luki muistiinpanojaan Taikajuomista. Pian hänelle osui silmiin herkullisen houkutteleva nimi: Lemmenjuoma. Sillä saisi kenet tahansa rakastumaan liemen antajaan. Hermione pohti kiivaasti - osaisiko hän itse tehdä sellaista? Ei - liian monimutkaista, sitä paitsi hän ei tahtonut varastaa aineksia. Sitä paitsi, jos se epäonnistuisi...
Hermione muisti, että liemi oli esitelty jollakin tunnilla. Sitä löytyi siis kenties vieläkin jostakin kaapista? Ehkä, jos tunnin lopuksi hän jäisikin viivyttelemään, ja jäisi yksin luokkaan... Olisiko se liian riskialtista?
Hermione kääri pergamenttinsa ja laittoi ne laukkuunsa - ja suuntasi kohti tyrmiä, jossa taikajuomatunnit yhä pidettiin. Suunnitelma pyöri hänen mielessään – voisiko se onnistua? Mutta... mitä hän sitten tekisi, jos hän onnistuisikin? Eihän Hermione nyt mikään hormonihyrräinen teinipoika sentään ollut... Voisiko se olla fiksua?
Hermione oli miettinyt asiaa koko tunnin – ja polttanut vahingossa reiän kattilansa pohjaan. Harry, Ron ja muutkin huomasivat Hermionen hajamielisyyden. Hän ei koskaan tehnyt virheitä, mutta nyt hän teki virheet Nevillenkin puolesta.
Viimein, kun kello soi tunnin päättymisen merkiksi ja oppilaat alkoivat valua pois luokasta, Hermione päätti toimia. Hän pudotti muka vahingossa pergamenttinsa lattialle, ja kyyristyi keräämään niitä hiljaa laukkuunsa. Hän tarkkaili pulpettien takana näkyviä jalkoja, ensin joukko useita, ja viimein yksi nopealla tahdilla kävelevä jalkapari. Hermione odotti, ja kuuli oven sulkeutuvan. Hän nousi hiljaa ylös, ja alkoi kävellä hitaasti kohti opettajan kaappia. Hän astui askelen, ja toisenkin. Hermionella oli koko pitkä luokka käveltävänään, istuivathan he aina luokan takaosassa.
Kohta hän saavutti opettajan pöydän, sitten kaapin. Hän hengitti rauhallisesti ja sulki silmänsä hetkeksi.
”Granger”, Hermione kuuli yhtäkkiä vihaisen äänen takaansa. Hermionen silmät laajenivat säikähdyksestä, mutta hän pysyi rauhallisena. Hän vain kääntyi ja ympärilleen katsomatta käveli pois luokasta.
---
4890 sanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti