Luku 13.

13.

Hermione loikoili sängyllään päänsäryn kourissa. Särky oli ilmeisimmin itse aiheutettu; Hermione oli nimittäin ajatellut aivan liikaa. Häntä mietitytti kovasti tilanne Ginnyn kanssa. Se, mitä heidän välillään oli tapahtunut, mitä hänen pitäisi asialle tehdä, ja mitä hän sanoisi Viktorille. Täytyisikö hänen sanoa jotakin? Voisiko hän vain olla hiljaa koko asiasta?

Hermione puuskahti ja kääntyi vatsalleen ja painoi kasvonsa tyynyyn. Purren tyynyä hän kiljui turhautumistaan. Miksi juuri hänelle täytyi käydä näin? Tilanne oli todella vaikea, eikä hän voinut edes kertoa siitä kellekään saadakseen jonkinlaisia neuvoja asiaa koskien.

Hermione nousi sängyllään istumaan ja löi itseään päähän tyynyllään. Niin raivostunut ja ärsyyntynyt itseensä hän oli, että tahtoi vaikka kolkata itsensä tajuttomaksi, jotta ei vain tarvitsisi ajatella asiaa enää. Pehmeällä tyynyllä se vain tuskin tulisi onnistumaan.

Hermione oli neuvoton. Voisiko hän vain antaa asian olla, ja jatkaa Viktorin kanssa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Se tulisi varmasti olemaan vaikeaa, sillä omatunto kolkutti tarpeeksi jo nyt. Hermione pohti, että hän tuskin pystyisi olemaan niin oma itsensä kuin yleensä, jos hän joutuisi kantamaan sellaista taakkaa mielessään joka ikinen päivä.

Hän vain ei tahtonut valehdella Viktorille. Mitä jos he menisivät naimisiin, ja vuosien jälkeen Viktor saisi selville Hermionen synkän salaisuuden?

Mutta toisaalta, eihän se ollut Hermionen syy... Ginny se häntä oli suudellut. Hermione yritti vain olla tavallinen ystävä, ja Ginny oli käynyt lähentelemään. Mutta silti Hermione ei voinut kieltää tunteita, jotka nousivat pintaan joka kerta, kun hän tapasi Ginnyn... Eikä varsinkaan niitä, jotka hän muisti suudellessaan Ginnyä.

Turhautuminen sai Hermionen lähes polkemaan jalkaa - sen hän jätti kuitenkin tekemättä, hän kun ei halunnut suututtaa alakerran naapureita. Hän vain halusi tehdä mitä tahansa, mikä saisi nuo ajatukset ja tunteet pois.

Joku yksinkertaisempi ihminen saattaisi vain antaa asian olla. Mutta ei, ei Hermione. Hän välitti liikaa Viktorista ja hänen tunteistaan. Samalla omantunnontuskat söivät hänen mieltään hetki hetkeltä enemmän. Miksi kaiken piti olla niin hemmetin vaikeaa?

Hermione nousi sängyltään ja raahusti olohuoneeseen. Ehkä hän saisi muuta ajateltavaa vaikka televisiosta. Hän aukaisi tv:n ja selaili kanavia - urheilua, uutisia, brittihuumoria, romanttisia komedioita... Hermione jumittui katsomaan jenkkiläistä draamasarjaa. Siellä oli joku mies, joka pyöritti kahta naista samaan aikaan. Hermione syventyi katsomaan sarjaa tarkemmin, sillä tilanne oli melko samanlainen - jospa hän saisi vinkkejä tilanteeseensa sieltä. Ei sillä, että hän nautti kahden henkilön pyörittämisestä, ja sitä paitsi, se ei ollut hän joka pyöritti kahta samaan aikaan. Se oli Ginny, joka oli hänet vetänyt mukaan tähän soppaan, ja taisi olla edelleen Lunankin kanssa. Hermionen tavoite oli, että hän olisi loppujen lopuksi vain yhden henkilön kanssa. Järkevintä olisi valita tietenkin Viktor, mutta Hermionen sydän ei ollut varma mistään.

Hermione sulki television turhautuneena. Ei sieltä mitään apua ollut, sarjassa oli vain itsekäs mies ja pyöritti naisia täysin huvikseen. Hän ei tainnut ajatella lainkaan kenenkään muun tunteita. Itsekäs paskiainen.

Hermione asteli keittiöön ja keitti itselleen teetä. Ehkä se voisi vähän rauhoittaa, jolloin ajatuksetkin voisivat olla hieman selkeämpiä.

Istuskellessaan teetä siemailemassa hetken päästä Hermione hengitti syvään ja sulki silmänsä. Voi kunpa hän vain voisi ohittaa koko episodin ja tyhjentää mielensä kaikesta vaikeasta. Olisihan siihenkin keinonsa, mutta se olisi liian vaarallista, ja aivan liian typerää. Ei auttanut siis muu kuin potea omaa tyhmyyttään, ja odottaa oikeaa ratkaisua.

Hermione joi teensä hiljaksiin, mutta rauhallisuus ei tuonut hänen mielelleen lainkaan rauhaa. Mikään ei tuntunut nyt auttavan – ehkä olisi vain helpointa kertoa Viktorille, mitä oli tapahtunut? Asian myöntäminen ja ääneen sanominen oli tuntunut useinkin helpottavan oloa – ja silloin asiasta voisi ainakin keskustella. Eihän ollut lainkaan varmaa, ottaisiko Viktor Ginny ja Hermionen suudelmia paineina itselleen – eihän Viktor ollut viimeksikään suuttunut. Mutta tämä oli jo toinen kerta... Ja toinen kerta, kun aloitteen tekijänä oli Ginny. Ehkä Hermione olisi turvassa niin kauan, kuin hän ei itse tekisi mitään eleitä Ginnyn suhteen?

Kahden päivän ajan Hermione pysyi neljän seinän sisällä, koska hän ei vain tahtonut mennä ulos ihmisten töllisteltäväksi. Hermionesta tuntui, että hänestä näki kaikki ikävät ajatukset, kaikki näkivät hänen turhautumisensa ja ärtyneisyytensä. Jos hän olisi törmännyt tuntemattomiinkin, olisi hän todennäköisesti vain äyskinyt täysin ilman syytä.

Pian kuitenkin ruoka – ja erityisesti tee – alkoi loppua, eikä hän voinut niitä tyhjästäkään itselleen taikoa. Oli hän kerran yrittänyt, mutta se oli epäonnistunut kirjaimellisesti karvaasti. Siispä hän nousi päättäväisenä sängystään ja lähti ulos.

Hermione käveli lähikauppaansa ostoksille. Hän lappasi koriinsa mitä tahansa mitä mieleen tuli – ei hän jaksaisi panostaa ruuanlaittoon, kun hänellä oli muutakin ajateltavaa. Viimeksikin hän oli onnistunut lisäämään herneitä perunamuussiin, ja polttanut kastikkeenkin pohjaan.

Kaupasta päästyään Hermione käveli kotia kohti kuin sumussa. Hän ei yksinkertaisesti jaksanut ajatella, ja päänsärky oli palannut kivuliaampana kuin ennen. Hän ei edes pannut merkille, kun ihmiset osoittelivat hänen suuntaansa ihmeissään ja kuiskivat.

”Katso, mitä ihmettä...” ”Mistä lähtien ne ovat tuollaisia olleet?” ”Eikö hän huomaa?” ”Eikö häntä pelota?”

”Hei, varo tota pöllöä, se on kiinnostunut sun kassista”, joku sanoi yhtäkkiä ja Hermione hätkähti. Hän pysähtyi ja käänsi katseensa ruokakassiinsa, ja sen perässä hyppivä pieni pöllö törmäsi tömähtäen kassiin.

Hermione katsoi pöllöä silmät pyöreinä, ja hän huomasikin heti pöllön jalkaan sidotun kirjeen.

Hermione kyykistyi muka sitomaan kengännauhojaan, ja jutteli pöllölle:
”Miksi sinä minua täällä seuraat? Onko tuo minulle?”

Hermione ajatteli, että pöllö oli ensin koputtelemassa Hermionen ikkunaa, mutta oli sitten lähtenyt etsimään häntä, ja onnistunut siinä. Vaivihkaa Hermione irrotti kirjeen pöllön jalasta ja päästi sen menemään.

Hermione päätti avata kirjeen vasta kotona ja nosti kassinsa, ja asteli vielä sen hetken kotiaan kohti. Heti, kun hän oli päässyt ovesta sisään, hän unohti kassin ja avasi kirjeen.

Rakas Hermione,

meidän joukkueemme huispausharjoituksiin tulee pieni tauko viikon päästä. Ajattelinpa vain, että jos voisin tulla käymään sinun luonasi silloin? Onhan viimeisestä tapaamiskerrasta jo jonkin verran aikaa...

Ajattelin saapua samalla tavalla kuin viimeksikin. Kai se sopii? Olen siellä ensi lauantaina noin puolen päivän aikaan.

Minulla on jo ikävä sinua. Odotan tapaamistamme kovasti.

Rakkaudella, Viktor

Hermionen sydän alkoi tykyttää. Viktor olisi siellä jo ensi lauantaina – ja siihen mennessä hänen olisi päätettävä, mitä tehdä koko tilanteen kanssa. Ajatukset alkoivat jälleen pörrätä villisti Hermionen mielessä. Mikä olisi oikein, mikä väärin? Voi kunpa hänellä olisi jokin oraakkeli tai muu sen kaltainen käytettävissään. Tai vaikka tippa totuusseerumia käytettäväksi Ginnyyn; silloin häneltä saisi selville, mitä hän oikein aikoo.

Hermionen olisi ollut niin paljon helpompaa päättää, mitä tehdä, jos vain olisi tiennyt Ginnyn ajatukset. Jos hän todella tahtoisi olla vain Hermionen kanssa... No, se nyt olisi vaikeaa. Viktorissa ja Ginnyssä kun oli molemmissa hyvät puolensa. Mutta jos Ginny ei olisi vakavissaan Hermionen kanssa, tai vain leikittelisi hänen ja Lunan kanssa, niin silloinhan Hermionen olisi helppo pistää stoppi hänen ja Ginnyn väliselle jutulle.

Mutta syvällä sisimmissään Hermione ei toivonut sitä. Hän ei halunnut uskoa, että Ginny vain leikittelisi hänen kanssaan, eikä olisi ollut lainkaan kiinnostunut Hermionesta. Hänen mieltään hiveli se, että Viktor ei ollut ainoa, joka oli hänestä tosissaan kiinnostunut... Se olisi jokseenkin itsetuntoa kohottavaa.

Vasta nyt Hermione heräsi asuntonsa epäsiisteyteen. Hän oli elänyt jo jonkin aikaa melkein kuin tunkiolla - hänen pohdintojensa viemä aika ei ollut riittänyt siivoamiseen, tai edes siihen, että hän olisi ymmärtänyt, että asunto olisi minkäänlaista järjestelyä tai puhdistusta kaivannut. Ja nyt, kun joku olisi sinne tulossa, hänen täytyisi varmasti siistiä sitä. Kukaan ei tahtonut nähdä asuntoa tällaisena. Eikä Hermionekaan halunnut näyttää sotkuista huoneistoa Viktorille, raukkaparka vielä säikähtäisi ja lähtisi karkuun.

Siivoaminen sai Hermionen mukavasti purkamaan paineitaan. Tiskialtaan jynssääminen oli rankkaa puuhaa, ja sen kanssa taistellessa ajatuksetkin keskittyivät vain altaan puhtaaksi saamiseen. Mikään muu ei tuntunut tärkeältä nyt – tärkeintä oli vain saada allas puhtaaksi ruokatahroista.

Seuraavana vuorossa oli vessa. Siellä vasta tekemistä riittikin. Pönttö piti saada kiiltelemään, kuten posliinin kuuluukin, ja käsienpesuallasta piti voida koskea ilman suurempia ällötyksiä. Vessan lattian laatoituksen rakoihin oli kertynyt inhottavasti pölyä ja likaa, joten Hermione kulutti pitkän hetken polvillaan jynssäten kellertävän ruskeita viivoja takaisin omaan väriinsä, valkoiseen.

Illalla Hermione oli niin puhki, että melkein heti, kun hän kaivautui peiton alle, hän nukahti.

Hermione seisoi pimeässä huoneessa. Ainoat valonlähteet olivat kaksi ovea suoraan hänen edessään. Molempien ovien alta loisti valoa – vasemmasta vihreää, oikeasta punaista.
Hermione katseli ovia kummastellen. Kun hän vilkuili ympärilleen, hän huomasi, että oli huoneessa aivan yksin. Siellä ei ollut mitään eikä ketään – ei tavaroita, ikkunoita, eikä tuttuja tai tuntemattomia ihmisiä. Ei edes kotitonttuja.

Hermionea mietitytti – pitäisikö hänen mennä toisesta ovesta sisään? Häntä nimittäin alkoi jo pian tylsistyttää, eikä hän toki loppuelämäänsä tahtonut viettää yksin tyhjässä huoneessa.

Hermione astui lähemmäs ovia. Hän painoi korvansa vasten vasenta ovea. Sieltä kuului heleää naurua ja muita iloisia ääniä. Juoksuaskeleita, naurua. Äänet nostivat hymyn Hermionen kasvoille.

Hermione siirtyi oikean oven eteen, ja kuunteli tarkkaavaisesti. Sieltä kuului myös naurua, mutta ääni oli miehen. Nauru oli lempeä. Oven takaa kuului myös viettelevää musiikkia. Äänet saivat Hermionen sydämen läpättämään ja posket punehtumaan.

Hermione astui taaemmas ja katseli molempia ovia vuorotellen. Nyt hänen olisi kai valittava.

Kumman oven hän avaisi? Kumpi olisi parempi valinta? Mitä jos hän valitsisi väärin?

Hermione käänsi katsettaan hetki hetkeltä lujempaa ovien välillä. Mitä hän tekisi?
Hermionen pää kääntyili villisti.

Kumman hän valitsisi?
Kumman hän valitsisi?
Kumman hän valitsisi?