Luku 10.

10.

Hei Viktor,

totta kai voit tulla! Tulihan tämä hieman pienellä varoitusajalla, mutta minusta olisi tietenkin mukavaa nähdä sinua taas. Pistän paikat kuntoon sinua varten, ja suunnittelen jotakin ohjelmaa!

Nähdään pian,

rakkaudella Hermione

Hermione päätti kirjeensä Viktorille, ja sulki sen kirjekuoreen. Seuraavaksi hän kiinnitti kuoren vieressä odottelevan pöllön jalkaan, ja päästi sen lähtemään. Oli helmikuun alku, ja Hermione oli juuri saanut viestin, jossa Viktor Krum ehdotti tulevansa kyläilemään jälleen. Hermione oli tietty iloinen jälleennäkemisestä, mutta häntä hermostutti se, että Viktor saapuisi jo kahden päivän kuluttua. Hermionea huoletti myös, ehtisikö pöllö takaisin siihen mennessä.

Kun pöllö oli kadonnut näkyvistä, Hermione tarttui tuumasta toimeen ja ryhtyi siivoamaan. Ei hän toki edelleenkään sottapytty ollut, mutta olisi tietenkin mukavempaa, että Viktor näkisi jälleen puhtaan kodin.
Hermione tarkisti heti ensiksi, ettei jääkaapissa ollut mitään, vanhaa, ja pisti muistiin, mitä olisi ostettava. Hän siivosi myös leivänpaahtimensa ja hellansa tarkasti leivänmuruista ja muista sotkuista. Seuraavaksi hän pyyhki pölyt kaikkialta; se ei tosin liian kauan aikaa vienyt, asunto kun ei edelleenkään mikään suuri lukaali ollut.

Noin yhdeksän aikaan illalla Hermione puuskahti tyytyväisyydessään ja rojahti nojatuoliin istumaan. Huh - jo oli siivottu oikein perusteellisesti. Hermione oli hikinen, ja ajatteli suihkun tekevän hyvää. Ajatukset kuitenkin keskeytyivät, kun hän huomasi eteisen lattialla makaavan kirjeen.

Hermione käveli nostamaan kirjeen - ja tajusi heti, mistä se oli tullut, päätellen useammista postimerkeistä. Hermione palasi nojatuoliin ja avasi kirjeen.

Hei Hermione!

Ajattelin vain kysyä jotakin, kun ystävänpäivä on pian tulossa... Haluaisin ulkopuolisen mielipidettä. Näytänkö minä mielestäsi paremmalta hiukset kiinni vai auki?

Ohessa on myös kortti sinulle.

Toivottavasti tämä tulee perille. Isä epäili, etten laittanut tarpeeksi postimerkkejä.

Sydämellisesti Ginny

Hermione hymyili ja veti kuoresta punaisen, glitteristä kimaltelevan kortin. Siinä oli sydänkuvioita, ja keskellä liikkuva valokuva Hermionesta ja Ginnystä yhdessä. Siinä he naureskelivat yhdessä, nojailivat toisiinsa ja katselivat toisiaan välillä silmiin. Hermione mietti hetken, missä tilanteessa kuva oli otettu, mutta muisti sen sitten - hän oli ollut Ginnyn kanssa Kotikolossa olohuoneessa, ja heillä oli ollut jotakin todella hauskaa. Hermione pani merkille kuvasta Ginny säkenöivät silmät - erityisesti tuolloin ne olivat olleet jotenkin hyvin lumoavat. Se saattoi olla ensimmäinen kerta, kun Hermione upposi Ginnyn silmiin.

Hermione laski kortin ja palasi kirjeeseen. Hänen mielensä vakavoitui - mitä varten hän halusi tietää, miten hän näytti parhaimmalta? Ei ilmeisestikään Hermionea varten, sillä hän edusti tällä kertaa sitä ulkopuolista mielipidettä.

Hermione pisti kirjeen sivuun, ja puuskahti ärtyneenä. Mitä Ginny teki, leikki hänellä? Hermione ei tahtonut vastata, ainakaan heti, vaan työnsi sekä kirjeen että kortin piiloon laatikkoon. Hän riisuutui ja meni suihkuun rauhoittumaan.

Hermione meni ärtyneenä sänkyyn, ja otti yöpöydältään kirjan iltalukemiseksi. Hän ei kuitenkaan voinut keskittyä lukemiseen, sillä Ginnyn kirje häiritsi häntä liikaa. Hän olisi halunnut tietää, mitä Ginny tarkoitti, mutta toisaalta ei halunnut ajatellakaan koko asiaa, saati sitten Ginnyä.

Hermione turhautui, kun ei ollut päässyt kirjassaan muutamaa lausetta pidemmälle, joten hän laski kirjan yöpöydälle ja sammutti valot. Huomenna hän nukkuisi pitkään, sen hän oli ansainnut kaiken siivoamisen jälkeen!

Seuraavana aamuna Hermione heräsi virkeänä yhdeksältä - hänen mukaansa siis myöhään. Hänen ajatuksensa eivät edes käväisseet Ginnyssä ja kirjeessä, vaan ne pysyivät visusti suljettuina laatikossa. Hermionella olisi tänään ohjelmaa - olisi käytävä kaupassa, ja tarkistettava esimerkiksi elokuvateatterin tarjonta. Olisi mielenkiintoista viedä Viktor elokuviin - hän kun tuskin oli koskaan ollut jästielokuvia katsomassa. Hänen aikomuksensa oli myös leipoa jotakin - hän tekisi vielä vaikutuksen Viktoriin omilla leipomuksillaan - ikään kuin Hermionen tarvitsisi enää Viktoriin minkäänlaista vaikutusta tehdä.

Hermione ilahtui, kun huomasi, että esimerkiksi suklaapiirakkaan tarvittavat ainekset löytyivät jo kaapeista, joten ainakaan heti hänen ei tarvitsisi kauppaan lähteä. Hän voisi siis viettää mukavan suklaantuoksuisen aamun. Lisäksi hän voisi purkaa sitä stressiä, joka oli tullut heti, kun Hermione kuuli Viktorin olevan tulossa. Ainakin hän oli yrittänyt parhaansa, eikä Viktor ainakaan pahastuisi herkuista.

Leipoessaan Hermionen päähän pälkähti ajatus ystävänpäivästä - toden totta, sehän olisi aivan pian täällä! Häntä mietitytti, kauanko Viktor aikoi viipyä, ja oliko hän tosiaan suunnitellut heille jotakin romanttista ystävänpäivää varten? Ajatus värisytti Hermionea - eipä hän ollut koskaan viettänyt romanttista ystävänpäivää, joten se olisi täysin tervetullut. Sitäpaitsi, mitä hän häviäisi, vaikka heille syntyisikin jonkinlaisia romanttisia tunteita Viktorin kanssa? Hienoahan se vain olisi. Eikä Hermionen tarvitsisi enää ajatella Ginnyäkään...

Ginny valtasi jälleen Hermionen ajatukset. Ehkä Ginny oli toivonut ulkonäköön liittyviä vinkkejä Lunaa varten? Hänen kanssaanhan Ginny aina oli... Sen kummallisen blondin, joka oli julmasti riistänyt Ginnyn häneltä. Miksi hän ei vain jättänyt heitä rauhaan? Eihän Luna edes ollut lainkaan Ginnyn tyyppiä...

Hermione murahti omille ajatuksilleen. Eihän hänen pitänyt Ginnyä ajatella, vaan Viktoria. Viktor olisi pian täällä vain ja ainoastaan häntä varten, eikä hän olisi katselemassa ja viettelemässä muita tyttöjä Hermionen nenän edessä - ja tuskinpa muutenkaan. Hermione pohti, että Viktor vaikutti melko ihastuneelta häneen. Olivathan he viettäneet paljonkin mukavia hetkiä yhdessä, ja Viktor ehdottomasti ansaitsi tilaisuuden vietellä Hermionen jalat alta.

Hermione hymyili - hän tosiaan antaisi Viktorin viedä tällä kertaa, ehkä se saisi Hermionenkin tunteet syttymään ja syvenemään. Olihan Viktor komea, mukava, kohtelias ja jopa menestynyt. Kovin moni tyttö ei saanut samanlaista tilaisuutta kuin Hermione, monetkaan tytöt eivät olleet edes tavanneet sellaista miestä kuin Viktor Krum. Hermione toivoi kuitenkin, ettei hän muuttuisi omahyväiseksi ja ylimieliseksi - mitäs sitten jos hänellä olisi sellainen miesystävä, ei hän sentään ollut kalastanut häntä kepulikonstein. Hän oli vain ollut oma itsensä - ja sitä paitsi, Viktor oli se, joka oli ensimmäisenä silmänsä iskenyt Hermioneen.

Seuraavaan aamuun mennessä Hermionen jääkaappi oli täyttynyt sopivasti kaikella, mitä voisi kuvitella kaksistaan syötävän - niukka budjetti sai nyt hetkeksi jäädä. Lisäksi Viktoria odotti suklaaruudut, sekä ihan itse paistetut sämpylät ja lihapullat.

Hermione heittäytyi vielä hetkeksi selälleen sängylleen rentoutuakseen, ennen kuin Viktor tulisi. Viktor oli kertonut tulevansa mahdollisesti keskipäivällä - mutta Hermione ei ollut varma, oliko otettava huomioon aikaero, ja oliko sitä edes. Hermionella ei kuitenkaan ollut aikaa tarkistaa asiaa, sillä pian hänen ovikellonsa jo soi. Hermione hätkähti ja juoksi eteiseen, ja kurkkasi ovisilmästä: se tosiaan oli Viktor.

Hermione avasi oven varovasti, ja toivotti Viktorin tervetulleeksi avosylin.

"Viktor, ihanaa kun olet täällä", Hermione huokaisi halatessaan Viktoria. "Eihän ollut liian kylmää lentää?" hän huolehti ja kosketti Viktorin kättä - se oli hieman kylmä.

"Ei, mutta oli minulla lämpimästi päällä", Viktor selitti ja astui sisään. Hermione otti Viktorin luudan ja asetti sen eteisen naulakkoa vasten.

”Mukavaa olla täällä”, Viktor lausui ja halasi Hermionea romanttisesti. ”Mmm... Mikä täällä tuoksuu?” hän nuuhki sitten keittiön suuntaan.

"No, minä olen vähän leiponut ja tehnyt ruokaa, ajattelin että sinulla saattaisi olla nälkä kun saavut", Hermione sanoi huolettomasti, eikä irrottanut otettaan Viktorin kädestä - hän oli liian huolissaan sen lämmittämisestä, että Viktorin täytyi ilmaista sanoin, että hän aikoi riisua viittansa päältään.

"Eikö sinua katsottu yhtään kummallisesti, kun sinulla oli viitta päällä? Niin ja, entäs, sinähän lensit? Eihän kukaan nähnyt sinua?" Hermione kyseli huolestuneena.

"En minä ainakaan huomannut. Ja sain lainaan näkymättömyysviitan. Vedin sen päälle aina kun lensin tiheämmän asutuksen yllä", Viktor selitti, ja antoi Hermionen vetää itsensä olohuoneen puolelle sohvalle istumaan. Pariskunnan istuuduttua Hermione halasi Viktoria jälleen, ja painoi päänsä tämän rinnalle. Pitkästä aikaa, siinä oli hyvä olla. Hermione ei ollut tajunnutkaan, kuinka hyvä olo hänelle saattoi tullakaan Viktorin läheisyydessä. Hän tunsi olonsa turvalliseksi, lämpimäksi ja jopa rakastetuksi.

”Mitä sinulle kuuluu?” Hermione kysäisi lempeästi ja silitteli Viktorin rintaa ja vatsaa.

”Huispausharjoitukset ovat menneet hienosti, luulen että me voimme voittaa taas tänä vuonna. Tosin, välillä minä olen ollut vähän huonossa vireessä, koska... olen ajatellut sinua niin paljon”, Viktor kertoi hiljaa ja laski kätensä Hermionen pään päälle, ja silitti tytön hiuksia hellästi.

”Entä sinulle?” hän kysäisi sitten hengittäen mahdollisimman rauhallisesti.

”No, ei tässä mitään ihmeellistä ole ollut, odotan vain sitä että pääsisin töihin johonkin. Mutta oli tässä paljon puuhaa, kun kuulin että sinä tulet”, Hermione selitti.

”Ai, ei sinun olisi minun vuokseni mitään tarvinnut...” Viktor hätkähti, mutta Hermione keskeytti hänet sanoen naurahtavasti: ”Ei, kyllä minä ihan mielelläni, ja oli jo aikakin tehdä kunnon puunaus täällä.”

Hermione katsahti ylös Viktorin kasvoihin – nuori mies hymyili niin suloisesti, että sai Hermionen sydämen lähes sulamaan. Hermione päätti toimia – hän nousi istumaan kunnolla Viktorin vieressä, asetti kätensä hellästi tämän poskelle, ja antoi pojalle sitten pienen, mutta lämpimän suudelman. Sen jälkeen hän katsoi Viktoria hetken intensiivisesti silmiin, ja valui jälleen alemmas painaen päänsä vasten Viktorin rintaa.

”Hermione, kuule... Minä... Minä näin, että...” Viktor aloitti. Hän kuitenkin empi hetken, ja jatkoi:
”Minä olen nähnyt, miten sinä katselet... minua”, hän sanoi äkkiä. Hermione naurahti – vaikka ei oikein ymmärtänyt, mitä Viktor tarkoitti. Oikeastaan hän oli pelännyt sitä, mitä hän sanoisi, mutta pelko osoittautui aiheettomasti.

”Totta kai minä katselen sinua. Kuka ei tuollaista komistusta katselisi?” Hermione nauroi ja sai lisää silityksiä Viktorilta. Hermione hymisi tyytyväisenä kuunnellessaan nuoren miehen sydämenlyöntejä. Hän silitteli varovasti Viktorin vatsaa ja sulki hetkeksi silmänsä.

”Tässä on hyvä olla”, Hermione kuiskasi, ja tunsi kuinka Viktor laski kätensä hänen olkapäälleen. Hermione nousi jälleen istumaan, ja painautui Viktorin syliin miestä halaten. Hän kuuli kovaa kurnutusta jostakin.

”Haluaisitko syödä jotakin?” Hermione kysyi, kun ymmärsi Viktorin vatsan kurnivan. Viktor naurahti noloa ja nyökkäsi. Hermione suikkasi suukon hänen poskelleen, ja lähti viemään nälkäistä matkustajaa keittiöön.

Hermione katseli tyytyväisenä, kun Viktor veti tyytyväisenä napaansa viidettä sämpylää. Ehkä hänen olisi pitänyt sittenkin tarjota suoraan kunnollista ruokaa, eikä pientä välipalaa? Viktor hymyili Hermionelle lämpimästi mussutusten lomassa, ja aina, kun hän sai suunsa tyhjäksi, hän tokaisi: ”Hyvää”, ”Oletpa sinä taitava”, ”Saanko viedä näitä kotiinkin?”

Viimeinen kommentti sai Hermionen purskahtamaan nauruun.
”Voi kuule, hassu, et sinä voi viedä niitä kotiin jos syöt ne kaikki nyt heti!”

Viktor naureskeli suu täynnä sämpylää ja yritti saada suunsa tyhjäksi mahdollisimman nopeasti.
”Sitten sinun täytyy tulla minun luokseni leipomaan”, hän tokaisi.

Hermione nyökkäsi hymyillen, ja sanoi: "Niin, ehkä minun pitääkin tulla." Se sai hymyn Viktorin kasvoilla levenemään entisestään. Saatuaan suunsa tyhjäksi Viktor nousi tuoliltaan ja astui pari askelta Hermionen luo. Hän otti Hermionen hellään halaukseen, ja Hermione painoi päänsä istuessaan nyt Viktorin vatsaa vasten. Viktor kohotti kätensä ja silitteli Hermionen pehmeitä hiuksia.

"Sinulla on niin mukavat hiukset. Ne sopivat hyvin sinun kauniisiin kasvoihisi", Viktor kuiskasi, ja Hermione nosti kasvonsa katsoakseen nuorta miestä silmiin.

Hermione irrotti otteensa noustakseen seisomaan, ja halasi sitten Viktoria entistä tiukemmin.

"Ihanaa, että olet täällä", hän kuiskasi pojan korvaan ja suuteli hiukan toisen korvalehteä.

Viktor nyökkäsi ja työnsi kätensä Hermionen tuuheiden hiusten sekaan.

"Joko sinä olet syönyt tarpeeksi?" Hermione kysyi lopulta, kun he olivat halailleet toisiaan jonkin aikaa.

"Kyllä, kiitos paljon", Viktor vastasi ja katsahti tyhjää lautastaan. "Oli hyvää."

Hermione hymyili imarreltuna ja mietti sitten tekemistä.

"Haluaisitko katsoa vaikka televisiota? Onko teillä ylipäänsä televisioita velhoilla siellä päin, missä asut?" Hermione kysäisi epävarmasti, ja Viktor pudisti päätään.

"Ei meillä ole. Miten se oikein toimii?" hän kysyi kiinnostuneena. Hermione empi. Hän ei tosiaan ollut odottanut, että hänen täytyisi alkaa selittää television toimintaa - eihän hän mikään sähkömies sentään ollut. Myös Arthur Weasleylla oli tapana kysellä hankalia kysymyksiä, mutta niihin sai yleensä vastata joku muu kuin Hermione.

"Tuota... En oikein osaa selittää sitä. Mutta voin selittää jotakin yksinkertaista, kun katselemme sitä", hän vastasi lopulta ja vei Viktorin kädestä pitäen olohuoneen sohvalle.

"Katsos, ensin painan television päälle virtanapista. Huomaa, että sen johto on töpselissä. Se ei toimisi, jos se ei olisi kiinni sähkövirrassa. Sitten otan kaukosäätimen, ja painan tuota nappulaa... Katsos, nyt se on päällä. Nyt minun vain pitää ottaa digiboksin kaukosäädin, ja laittaa sekin päälle. Nykyään televisiota ei voi katsoa ilman digiboksia. Kaikki on tehty niin kauhean monimutkaiseksi!" Hermione huokaisi ja näppäili kaukosäädintä.

"Tästä voi sääntää ääntä... Tuosta se menee kovemmalle, ja tuosta pienemmälle. Emme voi katsoa liian kovalla, koska tämä on kerrostalo - äänet kuuluvat melko helposti seinien läpi."

Viktor katsoi Hermionea vakavana. "Miten heikkoja nämä jästien rakentamat seinät oikein ovat?" hän kuiskasi niin hiljaa, että Hermione vaivoin kuuli, mitä poika sanoi.

"Älä huoli, voimme kyllä puhua ihan normaalilla äänenvoimakkuudella, ei ne äänet noin vain kuulu", Hermione naurahti ja katsoi Viktorin huolestunutta ilmettä.

"No niin..." Hermione jatkoi. "Tästä vaihdetaan kanavaa. Katsohan, eri kanavilla on eri ohjelmaa." Tällä hetkellä televisiossa pyöri kohtaus, jossa nuoripari söi aamiaista alusvaatteisillaan.

Viktor näytti hämmentyneeltä. "Eikö heitä häiritse, että tirkistelemme tällä tavoin? Entä mitä heille tapahtuu, kun pistät heidät pois?"

Hermione nauroi jälleen. "Eivät he näe meitä, se on todennäköisesti jo aikaa sitten nauhoitettu juttu. Ja kun vaihdan kanavaa, ne pysyvät siellä ja ohjelma jatkuu normaaliin tahtiin. Muutkin ihmiset näkevät samat ohjelmat samaan aikaan", hän selitti.

Viktor oli edelleen hämmästynyt, ja raapi päätään. "Kummallista", hän tokaisi.

"Kuulostat siltä, kuin olisit kivikaudelta", Hermione naurahti pojalle. "Kohta olisit varmaan huolestunut, miten nuo ihmiset ovat niin pieniä, ja miten he pääsevät pois telkkarista."

Viktor meni aivan punaiseksi. Seuraavaksi kun hän olisi todennäköisesti kysynyt juurikin tuota asiaa.

"...ja nyt me vain voimme katsella tätä niin paljon kuin haluamme. Aina sieltä ei kuitenkaan tule ohjelmaa, vaan esimerkiksi yöllä tulee chat-ohjelmia ja mainoksia." Hermione päätti selityksensä. Hän kuitenkin jatkoi, kun huomasi Viktorin hämmentyneen ilmeen.

"Chat on sellaista, että viestitellään ja lähetetään ne julkaistavaksi televisioon. Ihan kuin lähettelisi lyhyitä kirjeitä pöllöjen avulla, mutta viestit näkyvät televisiossa, ja ne menevät paljon nopeammin eteen päin, kuin pöllöt."

Viktor nyökkäili otsa kurtussa ja hieroi leukaansa. "Jästit ovat outoja", hän sanoi lyhyesti.

Sitten hän katsoi Hermioneen ja sanoi nopeasti: "Mutta sinä et ole."

Hätiköiden Viktor mietti, mitä hänen pitäisi sanoa, ja jatkoi lopulta:

"Mutta et sinä tavallinenkaan ole. Sinä olet erityinen, mukava ja kiva. Ja niin..." hän sanoi naama punoittaen.

Hermione taputteli Viktoria hellästi päälaelle nauraen.

"Sinä se hassu olet", hän sanoi virnistäen. Hän ei ollutkaan tajunnut, miten oudoilta jästien asiat saattoivat kuulostaa puhdasverisen velhon korvaan.

Hermione ja Viktor katselivat aikansa televisiota toisiinsa nojautuneina. Silloin tällöin Viktor älähti nähdessään jotakin kummallista, ja Hermione sai aina toppuutella ja rauhoitella hämmästynyttä nuorta miestä. Lopulta heidän katsomansa ohjelma päättyi, ja seuraavaksi televisiosta ei tullut mitään Hermionea kiinnostavaa, joten hän sulki television.

"Se oli jännittävä kokemus", Viktor sanoi ja haukotteli.

"Väsyttääkö sinua? Voimme nukkua vaikka päiväunet", Hermione huolehti ja osoitti huonettaan. "Voimme vaikka nukkua vähän aikaa viltin alla."

Viktor nyökkäsi tyytyväinen ilme kasvoillaan. Ilmeisesti päiväunet olisivat paikallaan, olihan hän matkustanut tänäänkin aikansa. Hermione pohti, kuinka aikaisin Viktor oli oikein herännyt ja lähtenyt matkalle, mutta jätti kysymättä, kun hän jo havaitsi pojan kuorsaavan hiljaa vieressään.

Hermione painautui tiukasti lähelle Viktoria ja kietoi toisen kätensä hänen ympärilleen. Siinä oli lämmin olla - Hermionesta tuntui, että hän voisi vaikka säätää asunnon lämmitystä pienemmälle, talvesta huolimatta.

Hermionea ei juuri nukuttanut, joten hän tyytyi makailemaan ja ajattelemaan itsekseen Viktorin kainalossa. Oli todella mukavaa, että Viktor oli saapunut - ja myös se oli hienoa, miltä Hermionesta tuntui ollessaan hänen lähellään. Tuntui siltä, kuin siinä voisi viettää enemmänkin aikaa, kunhan he vain tutustuisivat vielä vähän lisää. Ehkä olisi paikallaan, että Hermione todella lähtisi käymään Viktorin kotona Bulgariassa. Olisi hyvä tuntea toisen kulttuuria, ennen kuin mitään hätiköityjä päätöksiä tehtäisiin. Hermionea hymyilytti - ehkä ensi kesänä hän voisi viettää aikaa Kotikolon sijaan Bulgariassa.

Noin tunnin unien jälkeen Viktor heräsi haukotellen ja venytellen.

"Olipas mukavat nokoset", hän tokaisi ja haukotteli uudemman kerran. "Ja mukavaa uniseuraakin", hän sanoi vielä ja veti Hermionen kunnon halaukseen. Hermione hymyili iloisesti ja painautui vasten Viktoria.

"Hyvä että sait nukuttua", Hermione sanoi tyytyväisenä. "Minä en nukkunut, mutta oli hyvä levätä vähän aikaa. Ei nukuttanut, koska nukuin viime yönä kuitenkin melko hyvin."

Hermione tunsi jälleen Viktorin käden hiuksissaan.

"Mitäs me sitten keksitään?" hän kysäisi Viktorilta hetken tämän sydämen ääntä kuunneltuaan. "En ole tälle päivälle juuri suunnitellut mitään..."

"Voidaanhan me vaikka vain olla?" Viktor ehdotti, ja saikin Hermionelta hyväksyvän nyökkäyksen. "Hengata, niinkö te täällä päin sanotte?"

Lopun päivää pariskunta vain oli, jutteli ja välillä söikin. Illemmalla Hermione vei Viktorin kävelylle läheiseen puistoon - tosin ensin hänen oli varoitettava Viktoria herättämästä liikaa outoa huomiota, jos näki jotakin kummallista.

"Muista sitten, että kysyt aina ensin minulta, jos näet jotakin kummallista", Hermione sai painottaa vielä juuri ennen, kuin he olivat lähdössä kävelylle. "Ja viitan ehkä voisit jättää pois."

Viktor nyökkäili ja yritti muistaa edes jotkut ohjeet tarkasti. Häntä taisi nolottaa jo valmiiksi - häntä jännitti, tulisiko hän nolaamaan itsensä Hermionen edessä ja jästien keskellä.

Hermionen onneksi mitään kummallista ei tapahtunut - autot olivat tuttuja Viktorille, samoin katua valaisevat lamput. Viktor olisi niin mielellään halunnut jäädä syöttämään lammen ankoille leivänmuruja, mutta mitään syötävää ei ollut tällä kertaa sattunut mukaan.

Hermione oli onnellinen siitä, miten herttainen Viktor osasikaan olla. Eihän esimerkiksi Ronald Weasley olisi ankkoja tahtonut syöttää, lähinnä ehkä heitellä kiviä niitä päin, mutta hän ei ikinä olisi innostunut ankkojen syöttämisestä... Ginny sitten taas olisi varmaankin voinut syöttää niitä, mutta hänenkään silmiin tuskin olisi syttynyt innostunutta loistetta pelkästä ankkojen läsnäolosta.

Kotimatkalla Hermione tarttui Viktoria jo kädestä. Aiemmin hän ei ollut sitä viitsinyt tehdä, mutta Viktorin herttainen olemus sai hänet tekemään niinkin uskaliaan teon.

Kun he olivat jälleen Hermionen asunnossa, Hermione oli jo melko puhki koko päivän jännityksestä ja ohjelmasta.

"Väsyttääkö sinua vielä? Minä kaipaisin jo nukkumaan..." Hermione kysyi Viktorilta lopulta haukotellen.

"Minä tulen kohta - kirjoitan vain ensin kirjeen kotiin, että olen päässyt perille turvallisesti", Viktor selitti ja alkoi raapustaa keittiön pöydässä kirjettä pergamentille. Hermione nyökkäsi ja painui makuuhuoneeseen vaihtamaan yövaatteita, ja uppoutui sitten itsekseen lämpimän peiton alle. Hän oli jo nukahtanut, kun Viktor kävi makuulle hänen vierelleen noin varttia myöhemmin.

Seuraavat päivät kuluivat kuin siivillä: Hermione ja Viktor viettivät aikaa kahdestaan, ja Viktor sai nähdä Lontoon nähtävyyksiä, mutta pääsi jälleen käymään Viistokujalla. Oli kenties suuri helpotus päästä jälleen velhokansan keskuuteen vapautumaan, kaikkien jästien ajanvietteiden jälkeen. Tietenkään he eivät jääneet huomiotta Viistokujalla - fanityttöjä ja -poikia ilmestyi vähän väliä pyytämään Viktorilta nimikirjoituksia. Ilokseen Hermione huomasi, että vanha luokkatoveri Dean Thomas oli saanut töitä Säilä & Imupaperista: siellä he juttelivat jonkin aikaa kuulumisistaan, kunnes Deanin täytyi palata töihin.

Pariskunta lähentyi Viktorin vierailun aikana päivä päivältä. Jokainen vaihdettu suudelma tosin oli Hermionen aloitetta: Viktor ei herrasmiehenä halunnut olla liian tunkeileva Hermionea kohtaan, vaan antoi neidon päättää tahdin.

Ystävänpäivä saapui, ja Hermione heräsi sängystään yksin kahvintuoksuun. Availlessaan silmiään Hermione huomasi Viktorin pään pilkistävän ovenraosta.

"Hyvää huomenta, Hermione", Viktor sanoi lempeällä äänellä. "Otin valtuudet tehdä kahvia... Käytin tuota pussia jonka sinun kaapistasi löysin. En uskaltanut käyttää tuota sähkövempelettä, joten käytin omia keinojani", hän naurahti.

Hermione nousi istumaan ja venytteli.

"Voi, Viktor. Ei sinun olisi tarvinnut", Hermione sanoi ihmeissään ja lähti kävelemään kohti Viktoria ja keittiötä. Hän huomasi pöydällä olevian kahvikuppien lisäksi vielä sydämenmuotoisen rasian.

"Oi, miten suloista! Voi että, sinä olet nähnyt niin paljon vaivaa, minä en tiennyt yhtään..." Hermione ihmetteli, mutta Viktor vaiensi hänet painamalla sormen varovasti tytön huulille. Hermionen suljettua suunsa Viktor veti tytön lämpimään ja pitkään halaukseen.

"Hyvää ystävänpäivää Hermione", hän kuiskasi Hermionelle ja silitteli tämän selkää.

"Hyvää ystävänpäivää sinullekin, Viktor."

Viktor talutti Hermionen pöydän ääreen ja istutti hänet penkille, istuen itse tämän viereen. Hän nosti itse sydänrasian kannen paikaltaan, ja Hermionea alkoi naurattaa - suklaata.

"Enpä muistakaan, koska olisin viimeksi syönyt suklaata aamupalaksi!" hän nauroi hillittömästi. "Kiitos, Viktor, olet niin suloinen!" hän huudahti ja heittäytyi nuoren miehen syliin halatakseen tätä.

"Missä välissä sinä tällaisen olet hankkinut?" Hermione kysyi lopulta äimistyneenä, kun oli lopettanut nauramisen.

"Viistokujalla, kun juttelit sen ystäväsi kanssa. Ei siinä kauaa mennyt", Viktor kertoi salaperäinen sävy äänessään.

"Odota hetki, minä palaan pian", Hermione sanoi siliteltyään hetken Viktorin poskea, ja nousi käydäkseen makuuhuoneessaan. Pian hän palasi keittiöön ja istahti takaisin Viktorin viereen punainen ja sydämenmuotoinen kortti käsissään.

"Tämä on sinulle", hän sanoi ja ojensi kortin pojalle. "Ei minulla muuta ole, kun en minä ajatellut..." hän sanoi nolona ja raapi niskaansa.

"Tämä on suloinen. Kiitos, Hermione", Viktor sanoi iloisena ja halasi tyttöä tyytyväisenä.

Hermione ja Viktor katselivat toisiansa jonkin aikaa, molemmilla lempeät ja iloiset hymyt korvissa asti. Lopulta Hermione lähentyi hieman Viktoria, ja Viktor laskeutui alemmas, ja painoi hellän suudelman Hermionen huulille. Lopuksi Viktor veti Hermionen lämpimään halaukseen, kunnes he päättivät alkaa herkutella kahvilla ja suklaakonvehdeilla.

"Haluaisitko lähteä lennolle?" Viktor kysyi yhtäkkiä, kun he olivat saaneet tarpeekseen herkuista.

"Mitä? Ei minulla ole omaa luutaa täällä..." Hermione sanoi nolona. Eipä hän koskaan ollut mikään paras lentäjäkään - hän mahdollisesti olisi vain nolannut itsensä 'taidoillaan' Viktorin edessä.

"Ei se mitään, tarkoitinkin, että tulisit minun luutani kyytiin", Viktor mainitsi lempeästi.

"Vau, se olisi todella hienoa", Hermione sanoi äimistyneenä. "Mutta mihin me menemme? Emme me voi ikkunastani hypätä luudan selässä noin vain", hän huolestui.

"Menemme sinne, mihin minä laskeuduin. Se ei ole kaukana. Jos vain löytäisin sinne..." Viktor selitti rauhoittavasti ja hymyili rohkaisevasti.

Hermione nyökkäsi rohkeasti, vaikka olikin hieman huolissaan. Hän ei ollut taas vähään aikaan ollut luudan, tai minkään muunkaan lentävän asian kyydissä. Ehkä hänen ei tarvitsisi hätäillä - olisihan lentäjänä tällä kertaa Viktor. Siinä tapauksessa mitään vaaraa ei olisi.

Keskipäivän aikaan Viktor lähti viemään Hermionea sinne, mistä he lähtisivät lentoon. Hermionea huoletti, löytäisikö Viktor oikeaan paikkaan, eihän nuori mies edes asunut siellä!
”Ei hätää, kyllä minä löydän sinne. Minulla on hyvä suuntavaisto”, hän selitti ja rauhoitteli Hermionea hassu virne kasvoillaan.

Lähes puoli tuntia he kävelivät, mutta lopulta Viktor pysähtyi.

”Tänne minä laskeuduin”, hän sanoi ja käveli metsään Hermione perässään. ”Kävellään vielä vähän matkaa, niin kukaan ei varmasti näe meitä. Lennetään sitten tuonne maaseudulle päin, tehdään pieni kierros siellä ja voimme palata sitten”, Viktor selitti vielä tarkentaen suunnitelmiaan.

Hermione nyökkäsi jännittyneesti. Viktor nousi luutansa selkään, ja Hermione kipusi Viktorin taakse. Hän tarttui lujasti kiinni Viktorin vyötäisiltä, ja kietoi jalkansa ristiin, jotta ei varmasti tippuisi.

Viktor potkaisi maata, ja niin he pikkuhiljaa nousivat ilmaan. Viktor ei noussut kovin jyrkästi, koska se oli hankalampaa matkustajan kanssa. Pian he olivat puiden yläpuolella, ja Viktor sai enemmän vauhtia luutaansa.

He lensivät melko korkealla, ja Hermione kurkki ympärilleen sen verran minkä uskalsi. Maa oli harmaanvalkoinen lumesta, ja metsät olivat tiheitä. Ihmisiä ei juuri näkynyt, ja jos näkyikin, ne näyttivät muurahaisilta.

Noin kymmenen minuutin vauhdikkaan lennon jälkeen he näkivät pienen järven, johon laski pieni ja kohiseva koski. Järvi oli täysin puiden ympäröimä, eikä paikalla näkynyt juurikaan elonmerkkejä ihmisistä. Hermionen yllätykseksi Viktor lähti laskeutumaan, ja pian he tymähtivät pehmeästi järven rantaan.

”Pidetään pieni tauko. Tämä on mielestäni niin kaunis, että halusin näyttää sen sinulle lähempää”, Viktor selitti ja katseli ympärilleen.

”Se on kaunis”, Hermionekin myötäili ja asteli lähemmäs järveä. Hän kokeili jalallaan varovasti hentoa jääkantta – se ritisi jalan painon alla, joten Hermione veti jalkansa nopeasti pois ja palasi Viktorin luo. Hän tarttui Viktoria kädestä ja katseli tätä hymyillen silmiin.

”Minulla ei ole koskaan ollut näin mukavaa ystävänpäivää”, hän kertoi rehellisesti. ”Eikä näin romanttista, myöskään”, hän lisäsi hiljaa ja painautui vasten Viktoria halaten tätä tiukasti.

Hermione irtautui Viktorista ja laski selkäreppunsa maahan, avaten ja kaivellen sen sisältöä.

”Tiedätkö mitä, minä vähän varauduin tällaiseen retkeen, joten otin vähän jotain mukaan”, Hermione kertoi iloisesti ja nosti esille käsiä lämmittävän termospullon ja muovikupin.
”Kaakaota ja suklaaruutuja!” hän hihkaisi hymyillen. Viktor pyyhkäisi vieressä olevan isohkon kiven päältä lumet pois, ja taputti sitä saadakseen Hermionen siihen istumaan.
”Me voidaan istua vaikka tässä, niin ei tarvitse maassa istua”, hän ehdotti, ja Hermione istahtikin kivelle, ja Viktor laskeutui hänen vierelleen istumaan.

Hermione ojensi muovikuppia Viktorille, jotta tämä ottaisi suklaaruudun itselleen. Hermione itse kaivoi repustaan vielä kaksi muovimukia, ja kaatoi kaakaota niihin.

Tyytyväisinä nuoripari mussutti herkkujaan ja joi lämmittävää kaakaota jonkin aikaa. Hermione söi kaksi suklaaruutua, mutta Viktorille olisi uponnut viideskin – harmittavasti ne vain loppuivat jo neljännen kohdalla. Lopulta tavarat pakattiin takaisin reppuun ja reppu laskettiin maahan. Hermione jäi tyytyväisenä hymyillen nojailemaan Viktoriin. Viktor kietoi kätensä Hermionen ympärille, ja hymysi tyytyväisesti. Viktorin käsi löysi tiensä jälleen Hermionen hiuksiin, ja jäi lopulta lepäämään tytön olkapäälle.

”Hermione, kuule, minun on kerrottava sinulle jotakin...” Viktor sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hermione nosti päänsä ja katsoi huolestuneena Viktoriin.

”Minä... minä näin...” Viktor aloitti, mutta Hermione keskeytti hänet leveästi hymyillen.

”Kyllä, tunnustan, olen katsellut sinua paljon viime aikoina”, hän sanoi naurahtaen. Viktorin vakava katse sai Hermionen kuitenkin hiljenemään.

”Minä näin, kun sinä ja Ginny suutelitte silloin Weasleyn puutarhassa”, hän sanoi hiljaa.

Hermione jäykistyi kauhusta. Mitä? Mitä ihmettä? Oliko hän nähnyt heidät? Miten he eivät olleet huomanneet lainkaan, että heitä oli katseltu?
”Viktor, minä... minä...” Hermione takelteli. Miten hän voisi asiansa selittää?

”Tuota...” hän aloitti uudelleen. ”Ginny suuteli minua, se tapahtui aivan yllättäen. Minä... Minä en tiedä... Silloin Ginny aiheutti minulle paljon päänvaivaa. Hän oli minua kohtaan jotenkin todella... Minä en tiedä. Olen pahoillani! Minä... Hän... En ole kiinnostunut hänestä sillä tavalla, olen unohtanut hänet, koska sinä olet ollut minulle niin hyvä ja ihana!” Hermione selitti nopeasti, eikä osannut hallita äänenvoimakkuuttaan. Hän alkoi täristä ja nyyhkyttää.

”Minä... anteeksi, en minä tarkoittanut...” hän nyyhkytti. Ihmetyksekseen hän tunsi Viktorin kietovan kätensä hänen ympärilleen – hän ei ollut suuttunut ja lähtenyt yksin luudallaan pois, jättäen Hermionea yksin tuntemattomaan paikkaan.

”Ei se mitään”, Viktor sanoi hiljaa. ”Minä en vain ole ollut lainkaan varma, mitä sinä aiot... Halusin tietää, onko sinulla jonkinlaisia tunteita Ginnyä kohtaan”, hän sanoi tiukasti halaten Hermionea. ”Minä pidän sinusta niin kovasti.”
”Minäkin pidän sinusta... Haluan olla sinun kanssasi”, Hermione sanoi hiljaa ja pyyhki kyyneleitään.

Viktor halasi Hermionea niin lujasti kuin pystyi, ja rauhoitteli tyttö välillä sanoen, ettei mitään hätää ollut. Hermionella oli kauhea olo - hän oli joutunut Ginnyn viettelemäksi, ja oli tehnyt väärin Viktoria kohtaan. Tosiasiassahan Hermionen tunteet Viktoria kohtaan olivat silloin lähes olemattomat, mutta silti se tuntui kurjalta. Viktor kun oli tehnyt parhaansa ollakseen hyvä Hermionelle, ja Hermione ei ollut lainkaan huomioinut Viktorin tunteita.

"Miksi sinä et sanonut aiemmin?" Hermione kysyi ihmeissään.

"Tuota... En tiedä. Ehkä minä vain halusin olla ensin varma sinun tunteistasi. Jos olisit lähtenyt suoraan Ginnyn matkaan, niin ei minun olisi hyödyttänyt sanoa mitään", Viktor selitti. "Muuten, en ollut tajunnutkaan, että tykkäät tytöistäkin."

Hermione meni punaiseksi. "No jaa... En minä ole asiaa niin ajatellut, mutta Ginny jotenkin... Äh, ei mitään, en halua puhua siitä", Hermione puuskahti. Hän ei halunnut puhua kaiken aikaa Ginnystä - häntä nimittäin pelotti, millainen seuraava tapaaminen Ginnyn kanssa olisi.

"Tämä on ihan hullua", Hermione naurahti ja painautui jälleen Viktorin syliin.

"Lähdetäänkö jo takaisin?" Viktor kysyi lopulta - hänellä alkoi olla jo kylmä, ja hän huomasi saman Hermionessa. Kovassa pakkasessa lentäminen ei ollut mukavin mahdollinen asia. Onneksi matka ei ollut pitkä, ja olihan Viktor toki tottunut lentämään monenlaisissa sääolosuhteissa.

"Eihän sinulla vain ole liian kylmä?" Viktor kysyi huolissaan, kun hän tarttui luutaansa. Hermione pudisti päätään, ja värisi sitten tahtomattaan.

"Ota tämä", Viktor sanoi ja riisui viittansa. "Minä pärjään ilmankin", hän jatkoi ja asetti viitan Hermionen ympärille.

Hermione istui imarreltuna jälleen Viktorin taakse luudalle. Tällä kertaa häntä jännitti hieman enemmän. Eikä Viktoria tosiaan haitannut se, mitä oli tapahtunut? Hermione halusi luottaa Viktoriin, mutta ei voinut kieltää sitä, että häntä hieman pelotti... Eihän Viktor voisi pudottaa Hermionea luudaltaan, eihän?

Hermionen pelko osoittautui aiheettomaksi, kun pariskunta saapui hieman kylmissään takaisin Hermionen asunnolle.

"Sinä lennät hyvin", Hermione kehui. "Minä luulin, että kyyti olisi kauhean hurjaa ja pelottavaa, niin kuin Huispauksessa sinä lennät. Mutta sinähän lensit aivan vakaasti ja tasaisesti", Hermione sanoi helpottuneena. Hänen ei ollut edes tarvinnut kiljua peloissaan pyyntöjä hidastaa tai laskeutua.

Viktor hymyili tyytyväisenä. ”Hienoa. Yritinkin lentää niin, että sinulla olisi mahdollisimman turvallinen olo.”

Hermione huokaisi onnellisena. Mikä onni, että hänen eteensä oli sattunut noinkin turvallinen ja tunnollinen mies! Hänhän olisi saattanut joutua vaikka minkälaisen hulttion seuralaiseksi, mutta ei, Viktor Krum ei ollut lainkaan sellainen.

"Katsotaanko vaikka joku elokuva? Ystävänpäivän kunniaksi televisiosta varmaan tulee joku sellainen... no, romanttinen elokuva", Hermione mietti. "Minusta olisi mukava nähdä sellainen."

Viktor nyökkäsi posket hieman punaisina. Hänellä ei tainnut olla tapana katsella romanttisia elokuvia - tai elokuvia laisinkaan. Tuskinpa hän romanttisia kirjojakaan yleensä luki.

"Voimme juoda kaakaon vaikka loppuun tässä samalla", Hermione ehdotti tyhjentäessään reppuaan. "Tässä on vielä jonkun verran, tein sitä melko reilusti. Mene sinä vaan sinne sohvalle jo istumaan, minä tulen kohta."

Viktorin istahtaessa sohvalle odottamaan Hermione laski termospullon pöydälle, ja suuntasi itse ensin vessaan. Hän oli hieman hikinen, joten hän pyyhki hieman kainaloitaan, laittoi lisää deodoranttia, ja suihkaisi lisäksi hiukan hajuvettä iholleen. Hermione ei ollut tähän mennessä ainakaan kuullut minkäänlaisia kehuja hänen ominaistuoksustaan, joten ei varmaan ollut pahaksi laittaa jotakin romanttista tuoksua, kirsikkaa ja ruusua tällä kertaa.

Hermione poistui vessasta ja kävi kaatamassa kaakaot mukeihin, ja haki vielä aamuisen suklaakonvehtirasian sohvapöytään. Nyt heillä olisi koko ilta aikaa katsella romanttista hömppää, olla lähekkäin ja syöttää toisilleen herkullisia konvehteja.

Hermione oli tyytyväinen, kun sai olla rauhassa ja turvassa Viktorin kainalossa. Hän ei tiennyt, kuka muu voisi olla parempi vaihtoehto hänelle, kuin Viktor. Tähän mennessä Viktor ei ollut pakottanut häntä mihinkään, eikä pyydellyt liikoja, joten tulevaisuuskin vaikutti varmemmalta ja loistavammalta, kuin jos Hermione olisi jonkun muun kanssa. Hermione otti esimerkiksi Ronin - missä hän olisikaan, jos olisi ajautunut jotenkin Ronin syliin? Hermionea värisytti koko ajatuskin - hän ja Ron? Ei ikinä. Ystävänpäivänä esimerkiksi Ron todennäköisesti tekisi omia juttujaan, eikä edes noteeraisi koko ystävänpäivää. Hän ei varmaan edes huomaisi Hermionea, vaikka tyttö kuinka huomiota kaipaisi. Ja millainen Ron olisi tulevaisuudessa? Sitä Hermione ei halunnut edes ajatella.

Hermione huokaisi Viktorin kainalossa ja sulki silmänsä hetkeksi. Väsymys alkoi painaa tytön silmäluomia, mutta kyllä hän tämän elokuvan loppuun jaksaisi katsoa.

"Hermione?" Hermione kuuli lempeän äänen lähellään kutsuvan. "Hermione? Vieläkö sinä nukut? Elokuva loppui jo. Miten pitkään sinä olet siinä nukkunut?" Hermione huomasi Viktorin kysyvän, kun hän viimein sai silmänsä auki. Viktor nauroi, ja Hermione meni aivan punaiseksi. Eihän hänen ollut tarkoitus nukkua koko elokuvaa!

"Voi ei, minä olisin niin halunnut nähdä tuon elokuvan... Eihän sinulla ollut ihan tylsää? Olisit sinä voinut sammuttaa television ja tehdä jotakin muuta, jos olisit halunnut..." Hermione sanoi nolona. Viktor vain pudisti päätään.

"Ei, kyllä minä sen katsoin ihan mielelläni. Sitä paitsi, en halunnut siirtää sinua - näytit niin kauniilta nukkuessasi siinä kainalossani", Viktor sanoi lempeästi hymyillen.

Hermione nousi kunnolla istumaan ja venytteli. "Minun ei ollut tarkoitus nukahtaa..." hän sanoi haukotellen.

Viktor hymisi ja otti Hermionen pieneen halaukseen, ja keinutteli tyttöä sylissään.

"Oletpas sinä nyt romanttisella tuulella", Hermione naurahti ja katsoi säteilevää Viktoria silmiin. Viktor naurahti.

"Totta kai, kun nyt on ystävänpäivä ja saan olla sinun kanssasi. Se tuntuu tulevan ihan luonnostaan", hän selitti ja kohautti olkiaan. Hermionen hymy levisi. Juuri tällaisen miehen hän tahtoisi pitää itsellään! Mies, joka ymmärsi ystävänpäivän romanttisen luonteen, ja joka oli sellainen tahtomattaankin. Hänen ei edes tarvitsisi muistuttaa itseään, tai miettiä seuraavaa tarpeeksi romanttista siirtoa.

"Voi kuule", Hermione huokaisi. "Sinä olet ihana. Sinä olet täydellinen!" hän sanoi ja syöksyi jälleen nuoren miehen kaulaan.

"En niin paljon kuin sinä", Viktor vastasi ja silitteli Hermionen hiuksia.

"...en, katsos kun minua väsyttää. Ei emännän pitäisi mennä nukkumaan, kun vieraat odottavat ohjelmaa!" Hermione valitti ja haukotteli jälleen suuresti.

"Ei se mitään. Kyllä minuakin väsyttää. Uni voisi hyvinkin maistua. Ja onhan meillä sitä paitsi vielä huominen aikaa olla kaksin", Viktor selitti.

"Huominen?" Hermione kysyi järkyttyneenä, silmät laajeina. "Lähdetkö sinä jo huomenna?" hän kysyi surullisesti.

"Valitettavasti, Huispausharjoitukset jatkuvat pian, ja minun täytyy olla kotona ja auttaa siellä kaikenlaisessa", Viktor valitteli. "Mutta onhan meillä taas myöhemmin aikaa. Minä tulen taas tänne, tai sinä tulet käymään Bulgariassa..." Viktor keksi. "Olethan sinä tulossa?"

Hermione nyökytteli kiivaasti. "Kyllä olen", hän sanoi rehellisesti, odottaen jo seuraavaa tapaamista.

____

Sanoja yhteensä: 18695