Luku 4.

4.

Hermione istui Rohkelikon pöydässä Suuressa salissa pureskelemassa ruokaansa, jonka hän oli todellisuudessa jo aikoja sitten nielaissut. Pörröpäinen 15-vuotias noita oli vain unohtunut tuijottelemaan pöydän toiseen päähän, jossa istui vuoden nuorempi hehkuvan punapäinen tyttö. Pisamat loistivat tytön kalpeahkoilla kasvoilla, jotka saivat tuon kaunokaisen siniset silmät säkenöimään.

”Hermione? Vauhtia nyt, meidän täytyy ehtiä kopioimaan tehtävät sinulta, ennen kuin seuraava tunti alkaa!” Hermione säpsähti kuullessaan Ronin puuskahtavan hänelle. Hermione katsahti alas – hänen lautasensa oli vielä puolillaan. Hermione tökkäsi haarukkansa haluttomasti ruokaan ja aisti sen olevan jo liian kylmää syötäväksi.

"Ai!" Hermione huudahti. "Tuota... Minulla ei ole enää nälkä. Mennään vain", hän tokaisi olkiaan kohauttaen. Harry ja Ron hänen edessään nousivat ylös ja lähtivät kohti ovea. Hermione kipaisi nopeasti heidän peräänsä, ja saavutettuaan pöydän pään hän kiinnitti katseensa punapäiseen tyttöön. Hermione hymyili iloisesti, kun Ginny vastasi hänen katseeseensa ja hymyynsä.

Hermione otti pojat kiinni ja yhdessä he kapusivat Rohkelikon oleskeluhuoneeseen torniin.

"Hevonkukku", Ron tokaisi lihavalle leidille, joka nostamatta katsettaan ristipistotyöstään avasi kolmikolle tien oleskeluhuoneeseen. Ron heittäytyi heti nojatuolille ja nosti laukkunsa syliinsä.

"Eih! Meillä on aivan liikaa tehtäviä! Tämä on kidutusta!" hän monkui ja heitti päätään takakenoon.

"Älä valita, kopioitte joka tapauksessa puolet tehtävistänne minulta", Hermione tokaisi ikävä sävy äänessään; hänen mielestään pojat olivat aivan liian laiskoja, ja ajatteli, ettei seuraavalla kerralla varmasti antaisi heidän kopioida hänen tehtäviään.

"Sinä sentään tiedät, miten ne tehdään", Ron heitti takaisin.

Hermione istui Harryn ja Ronin seurana oleskeluhuoneessa poikien kopioidessa parhaansa mukaan Hermionen tehtäviä omille pergamenteilleen. Koukkujalka oli pian kolmikon saavuttua tullut mankuen kiertelemään nuorten velhojen jalkoihin, kunnes Ron oli mukamas vahingossa meinannut astua kissan hännän päälle; sen jälkeen Koukkujalka oli hypännyt sähisten Hermionen syliin hellyyttä kerjäämään.

Hermionen ajatukset palasivat ruokasaliin. Ginny oli jälleen kiinnittänyt hänen huomionsa... Mikä ihme hänellä oikein oli, kun unohtui vähän väliä tuijottelemaan tuota punapäätä? Hänhän oli kaiken lisäksi Ronin pikkusisko!

Pörröpää katsahti jälleen poikien aherrukseen. He näyttivät melkein valmiiltä.

"Tuota, Ron..." Hermione aloitti epäröiden. Ron nosti päänsä ja osoitti kuuntelevansa.

"Kai saan tulla taas ensi kesänä teille?" hän kysäisi ohimennen ja rapsutti niskaansa.

Ron vaikutti imarrellulta. "Ai, no, tietenkin saat tulla", hän vastasi ihmeissään. Olivathan Harry ja Hermione vierailleet joka kesä Kotikolossa, miksipä ensi kesä olisi poikkeus?

"Ainahan te tulette. Miksi sitä pitää erikseen kysyä?"

"No minä nyt vain halusin varmistaa, olittehan te viime kesänäkin matkoilla..." Hermione selitti, mutta Ron keskeytti hänet.

"Hah! Niin varmaan, halusit varmistaa!" hän huudahti ja nauroi suurieleisesti pidellen vatsaansa. "Sinä vain haluat tulla meille, koska taidat olla vähän ihastunut johonkuhun?" Ron sanoi ivallisesti, tällä kertaa kuiskaten. Hermione punastui välittömästi.

"Niin kuin minuun?" Ron jatkoi ja sai Hermionen siristämään silmiään.

"Sinä osaat kyllä olla ääliö", Hermione kivahti. "Miksi minä sinuun ihastuisin?" Tämän sanottuaan Hermione nappasi muistiinpanonsa pöydältä saaden pojat katsomaan häneen anovasti. Hermione vain käänsi selkänsä ja lähti tyttöjen makuuhuoneita kohti Koukkujalka perässään.

Hermione lähti illalla oppituntien jälkeen yksinään kirjastoon. Häntä ärsytti - Ron oli todella idiootti välillä. Miksi hänen täytyi aina vihjailla tuollaisia?

Kirjastoon saavuttuaan Hermione etsiytyi syrjäisimpään nurkkaan ja kaivoi laukustaan teoksen Tylypahkan historiasta. Hän yritti kovasti keskittyä siihen, mutta hänen ajatuksensa palasivat aina vain ruokalaan - ja Ginnyyn. Ginnyn loimuaviin hiuksiin, hehkuvan pehmeään ihoon ja säkenöiviin silmiin.

Ja hetken päästä Hermione tuijotti noihin silmiin hyvin läheltä. Hänen silmänsä levisivät ihmetyksestä.

"Mitä sinä täällä?" Hermione kysyi ihmeissään. Ginny vain hymyili ja kohautti olkiaan.

"Ajattelin tulla etsimään jotakin luettavaa, ja sitten näin sinut. Ajattelin tulla seuraksi. Vai onko sinulla kiire?" Ginny kysyi silmäillen Hermionen paksua kirjaa.

"Ei, ei lainkaan, tämä on vain kevyttä luettavaa", Hermione sanoi hätäisesti pamauttaen kirjan kirjastoon sopimattoman kovaäänisesti kiinni.

"No sepäs kiva. Sittenpä jään tänne, ellei meitä häädetä täältä pois", Ginny naurahti. Hermione hymisi ja hän hymyili ujosti.

"Mukava että tulit, kiva saada välillä tyttöseuraakin... Tiedätkö, sinun veljesi on välillä vähän ääliö", Hermione mutisi.

"Minä tiedän", Ginny sanoi kokemuksen syvällä rintaäänellä. "Mitä se nyt on tehnyt?"

"No, se kiusasi ja vihjaili että olisin ihastunut johonkuhun", Hermione kertoi.

"Ai. Etkö sinä sitten ole?"

Hermione punastui. Hän katsahti Ginnyä silmiin, ja puna syveni entisestään varsinkin Hermionen poskilla.

Ginny katsoi Hermionea merkitsevästi; hän odotti yhä vastausta. Aluksi Hermione kohautti olkiaan, mutta kun Ginny kohotti kulmakarvojaan, hän pudisti pikaisesti päätään. Ginny naurahti kevyesti.

"Ron nyt on sellainen, älä välitä", Ginny rauhoitteli ja laski kätensä kevyesti Hermionen pöydällä lepäävän käden päälle. Hermione katsoi hädissään pois, ja ryhtyi tuijottelemaan polviaan. Hänen ei pitäisi hätääntyä tai alkaa jännityksissään alkaa hikoilla - Ginny voisi pitää häntä epämiellyttävänä. Hetken rauhoituttuaan, silmiään räpyteltyään ja nieleskeltyään Hermione päätti siirtää katseensa jälleen Ginnyn silmiin. Ginny katseli häntä edelleen rauhallinen ilme kasvoillaan.

”...hei, olen muuten taas ensi kesänä tulossa käymään”, Hermione sanoi yhtäkkiä rikkoakseen hiljaisuuden. Ei hiljaisuus ja Ginnyn silmien katselu häntä vaivannut, mutta häntä vain alkoi hermostuttaa ja ujostuttaa. Hän ei oikein ollut varma, mitä pitäisi tehdä.

”Mahtava juttu!” Ginny hihkaisi iloisesti, ja seuraavana parivaljakko saikin kuulla kovaäänisen 'shh'-sihahduksen jostakin hyllyjen takaa. Ginny virnisti leikkisästi.

”Mennäänkö muualle? Täällä kun ei ilmeisesti saa ilmaista tunteitaan millään tavalla”, Ginny naurahti sitten. Hermione nyökkäsi ujo hymy huulillaan. Jos tosiaan lähtisivät muualle, ehkä hän itsekin voisi... ilmaista tunteitaan jollakin tavalla.

Hermione nousi ja pakkasi kirjan laukkuunsa. Ginny odotti istuen, ja kun Hermione nyökkäsi, punapää nousi pystyyn, tarttui Hermionea kädestä ja lähti vetämään häntä nopein askelin pois kirjastosta. Hermione oli otettu siitä, että Ginny piti häntä kädestä – ehkä Ginny ei kokenut sitä samalla tavalla kuin Hermione, mutta silti se merkitsi hänelle jotakin.

”Hei arvaa mitä me voitais tehdä nyt!” Ginny hihkaisi innoissaan. ”Mennään torniin ja...”

Tömähdys.

Ginnyn sanat loppuivat siihen, kun hän törmäsi Severus Kalkarokseen, joka ilmestyi yllättäen kulman takaa. Kalkaroksen hiukset näyttivät entistä rasvaisemmilta, kun kasvoilta paistoi yhä inhoavampi ilme.

”Ettekö te tiedä, että teidän pitäisi olla tähän aikaan poissa käytäviltä?” hän lausahti inhottava sävy äänessään. ”Te menette nyt vain ja ainoastaan omaan torniinne, ettekä näytä edes vilahdusta kaavunhelmasta ennen aamupalaa.”

Hermione ja Ginny tuijottivat hetken Kalkarosta alta kulmiensa, kunnes Ginny käännähti ja veti Hermionen perässään Rohkelikkotornia kohti.

”Typerä Kalkaros...” Ginny kuiskasi vihaisena. ”Olisin niin halunnut mennä kanssasi... Ehkä tehdään se joskus toiste.”

Hermione punasteli jälleen Ginnyn selän takana. Joku poika olisi varmasti alkanut nauraa Ginnyn sanoille, mutta Hermione tyytyi vain ajattelemaan hassuja.

”No, hyvää yötä sitten”, Ginny toivotteli Hermionelle makuusalinsa ovella. Hermione vain nyökkäsi hymyillen, ja jatkoi matkaansa omaan makuusaliinsa.

*****

Kesäloma oli saapunut, ja Hermione makaili vierassängyllä Ginny Weasleyn huoneessa Kotikolossa. Oli yö, ja Hermione oli herännyt jokseenkin kiihottavaan painajaiseen. Hän oli ollut Ginnyn kanssa kahdestaan Ginnyn huoneessa, ja... Hermione punastui ajatuksilleen. Se oli ollut hyvin erilainen, erikoinen ja jännittävä uni.

Kuun valo paistoi ikkunasta, ja se valaisi Ginnyn rauhalliset kasvot. Hänen punaiset hiuksensa olivat levällään tyynyn päällä, ikään kuin sädekehänä enkelimäisillä kasvoilla. Hermione huomasi kääntyessään kyljelleen, että se valaisi Ginnyn kasvoja niin kauniisti, että hän ei voinut olla tuijottamasta niitä vielä vähän pidempään.

Hermione nousi ylös ja käveli ikkunan luo. Ulkona oli hämärää, mutta siellä näki hyvin kuun valon ansiosta.
Hermione käänsi kasvonsa jälleen Ginnyyn. Tyttö oli potkinut peittoaan vähän pois, se peitti juuri ja juuri hänen alavartalonsa. Myös hänen yömekkonsa oli hieman huonosti – hänen rintansa pilkottivat paidan alta. Hermione otti askelen lähemmäs nukkujaa.Hän oli vain niin kaunis. Toinen askel, ja hän oli Ginnyn pään kohdalla. Hermione nielaisi, ja kumartui hieman Ginnyä kohti. Vielä vähän – ja Hermione painoi suukon tytön otsalle. Nopeasti, mutta hiljaa hän perääntyi omalle sängylleen, kävi makuulle ja veti peiton taas päälleen.

---

Tähän mennessä 4032 sanaa.