Luku 7.

7.

”Voikun meidän pieni pikkusisko on iso!” Bill Weasley, Weasleyn perheen esikoinen, leperteli ja taputteli Ginnyä päälaelle. Bill kaappasi pikkusiskonsa halaukseen ja mutisi tämän korvaan: ”Vedät homman sitten kunnialla loppuun!”

Myös Hermione ja Harry olivat saapuneet hyvästelemään Ginnyä viimeiselle kouluvuodelleen Tylypahkassa.
”Kerrot sitten heti, kun tiedät ensimmäisen Tylyahon vierailun”, Harry sanoi halatessaan Ginnyä. Ginny hymyili ja nyökkäsi. Hänen katseensa etsiytyi Hermioneen, ja kävelikin seuraavaksi halaamaan häntä.

”Nähdään pian. Ja kirjoitellaan”, Ginny kuiskasi Hermionelle, ja vetäytyessään tästä iski silmäänsä. Hermionen naama punehtui, mutta hän nyökkäsi.

"Ginny, vauhtia nyt, juna lähtee ihan kohta!" Molly huolehti lapsukaistaan, ja kaappasi tämän tiukkaan ja lämpimään äidinhalaukseen.

"Ajattele, vastahan sinä astuit ensimmäistä kertaa tuohon junaan..." Molly lopulta huokaisi ja päästi tyttärensä otteestaan.

Ginny nyökkäsi. "En vielä tiedä, tulenko jouluna kotiin. Saatan jäädä myös lukemaan Tylypahkaan", Ginny selitti vielä kerran, vaikka oli tämän asian jo aiemmin äidilleen esittänyt.

"Nauti nyt vain viimeisestä vuodestasi oikein kunnolla. Ja Hagridille terveisiä!" Molly vielä nyyhkytti ja päästi Ginnyn

kädestä irti. Matkatavarat oli jo viety junaan, ja nyt Ginnykin lähti kohti lähintä ovea. Tylypahkan pikajunan pilli vihelsi kiivaasti laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä.

"Minun täytyy mennä nyt! Hei hei kaikille!" Ginny huusi vihellyksen yli ja vilkutti kaikille noustessaan junaan. Juna alkoi pikkuhiljaa liikkua, ja Ginny katosi käytävälle - ja ilmestyi kohta jälleen ikkunaan vilkuttamaan. Samassa hytissä matkustava Luna Lovekiva vilkutti myös. Hermione käänsi katseensa taakseen, ja näki Xenofilius Lovekivan vilkuttelevan tyttärelleen kanariankeltaisessa kaavussaan.

"Sinne se tyttö nyt meni", Molly nyyhkytti, ja Charlie Weasley kietoi kätensä äitinsä ympärille.

"Onhan sinulla edelleen meidät täällä", Charlie lohdutti Mollya.

"Voi minun pientä tytärtäni, niin iso!"

****

"Et sinä noin voi tehdä! Ei! Eeii!" Ron karjui ihmeissään, kun Hermionen velhoshakkinappula murskasi Ronin kuninkaan.

"Miten tässä näin kävi? Minä en koskaan häviä tytölle!" Ron kihisi ja hautasi päänsä käsiinsä.

"Jaa, ehkä taitosi ovat ruostuneet. Minä nyt olen vain tyttö, enhän minä voi osata pelata velhoshakkia, tai mitään muutakaan missä vaaditaan aivoja. Niitähän minulla ei ole", Hermione sanoi ärsyyntyneesti ja kohautti olkiaan. Hän risti kätensä rinnalleen ja nojasi nojatuolissaan taaksepäin. He olivat jälleen Kotikolossa; kahden päivän kuluttua heidän olisi tarkoitus lähteä tapaamaan Ginnyä Tylyahoon.

Harry makasi tylsistyneenä sohvalla ja virnisteli Hermionen ja Ronin pelille.

"Ron, olet kohdannut voittajasi", hän naurahti ja katsoi, kuinka Ron kärsi nyt lattialla polvillaan, raastaen hiuksiaan.

"Minä menen kirjoittamaan kirjeeni Ginnylle loppuun", Hermione ilmoitti ja nousi tuoliltaan, ja ohjasi askeleensa kohti rappusia. Harry ja Ron jäivät olohuoneeseen kasaamaan shakkilautaa.

Hermione oli nukkunut nyt yhden yön Ginnyn huoneessa; pettymyksekseen hän huomasi, että Ginnyn sängyn lakanat oli vaihdettu, tosin olihan se ymmärrettävää. Kaipauksessaan Hermione olisi vain halunnut haistella Ginnyn tuoksua, mutta näkisiväthän he taas aivan pian.

Hermione heittäytyi Ginnyn pedatulle sängylle ja kaivoi tyynyn alta jo aloitetun kirjeen, sekä lattialta sängyn vierestä mustepullon ja sulkakynän. Lisäksi hän otti kirjan kirjoitusalustaksi.

Hermione luki vielä kerran kirjeen alusta.

Rakas Ginny,

minusta on mukavaa, että näemme taas. Tylyahossa on myöskin mukava päästä käymään, mutta enemmän odotan sinun näkemistä. Tiedätkös, olen ajatellut... Minusta tuntuu, että minun pitäisi kertoa sinulle jotakin. En vain tiedä, miten sen tekisin parhaiten. Tämä asia jännittää minua todella paljon, mutta minun on vain pakko kertoa se sinulle, sillä se on häirinnyt minua jo melko pitkään.

Hermione pysähtyi miettimään. Miten hän jatkaisi kirjettä? Pitäisikö hänen vain suoraan kirjoittaa tunteistaan? Vai riittäisikö hienovarainen vihjailu? Miehille jälkimmäinen ei millään passaisi, eivätpä he siitä mitään ymmärtäneet; varsinkaan Ron. Hermione ei ollut kuitenkaan viitsinyt sanoa suoraan, mitä ajatteli Ronin ehdotteluista.

Minä himoitsen sinua, Hermione kirjoitti – mutta viivasi sen sulkakynällään pois niin hyvin kuin mahdollista. Se kuulosti typerältä, eikä hän missään nimessä halunnut sanoa sitä juuri nyt tässä kirjeessä.

Hermione jatkoi:

Minulla on tunteita. Nimittäin sinua kohtaan. En osaa vielä sanoa, mitä ne ovat, mutta olet ollut viime aikoina mielessäni yhä enemmän, enemmän kuin yleensä. Minusta on tuntunut, että haluaisin olla kanssasi enemmän, ja olla sinulle - jotakin enemmän.

Minua jännittää, mitä sinä vastaat. Älä murehdi, jos kavahdat tunteitani - voin pakottaa ne kyllä pois. Ryhdyn vaikka Viktorin kanssa johonkin, jos muu ei auta. Kunhan vain voisimme olla edelleen ystäviä, jos tämä pelottaa sinua.

Hermione otti pergamentin käsiinsä ja luki sen vielä kahteen kertaan läpi. Olisiko tämä hyvä? Ainakaan se ei ollut liian vaativa, Ginny ei voisi suuttua tuollaisesta.

Hermione päätti kirjoittaa vielä lopetuksen kirjeeseensä:

Olet erityinen. Aina kun näen sinut, minun vatsassani tuntuu lentelevän perhosia, ja jännitys vie voimani.

Hermione

Hermione mietti, että mitä tapahtuisi, jos Ginny katkaisisi välit häneen sittenkin? Hän tuumi, että se riski hänen oli otettava - hänen olisi myönnettävä tunteensa Ginnylle, muuten hän ei pääsisi niistä koskaan eroon, ja kärsisi, jos Ginnyllä olisikin joku. Ehkä hänen ihastuksensa voisi laantuakin, kun hän myöntää sen.

Hermione laittoi sulkakynän ja mustepullon takaisin lattialel sängyn viereen, ja rullasi kirjeen varovasti rullalle, ja työnsi sen tyynyliinan sisään.

****

"Ron, älä ole idiootti", Hermione tokaisi seuraavana aamuna aamupalalla Ronille, kun tämä ilmestyi keittiöön ruusu hampaissaan. Ronin innostunut ilme laantui, ja hän nyreästi sylkäisi ruusun suustaan, ja heitti sen avoimesta ovesta pihalle.

"No minä nyt vain ajattelin..." Ron aloitti, mutta Hermione keskeytti sanoen: "Älä ajattele."

Harry tirskahti pöydässä. "Voisi luulla, että olette olleet 20 vuotta naimisissa."

Hermione tuhahti. "Just joo." Hän katsahti Roniin, joka vastasi hänen katseeseensa, ja iski silmään. Hermione tuhahti uudemman kerran, tällä kertaa vielä painokkaammin.

"No älä nyt, etkö näe että olemme luodut toisillemme?" Ron hihkaisi toiveikkaana, mutta sai Hermionelta vain tylsistyneen mulkaisun.

"Ehkä syy on siinä, ettei Hermione tykkää pojista?" Harry ehdotti virnistäen. "Eihän kukaan pojista tykkäävä voisi vastustaa sinua, Ron, olethan sinä niin hurmaava."

Hermione punastui ja katsoi ilkeästi Harrya ja tirskahtelevaa Ronia.

"Lopettakaa tuo, tai ryntään uudestaan vihaisena pois."

"Naiset", Ron murahti ja pyöritteli silmiään. Hän kuitenkin hiljeni ja käänsi katseensa varpaisiinsa, kun Hermione mulkaisi häntä uudemman kerran vihaisesti - hän ei ilmeisesti tahtonut Hermionen poistuvan.

"Hermione!" kuului yhtäkkiä keittiöstä - Molly oli saapunut ruokatavaroiden kanssa. "Tulisitko auttamaan?"

Hermione nousi ylös ja asteli rauhallisesti Mollyn luo, ja jätti pojat jälleen kahdestaan. Hän alkoi latoa tarvikkeita kaappiin, kun Molly etsi tarvittavat kattilat.

"Hermione, kuule..." Molly aloitti, yhä jatkaen tekemisiään. "Kertoisitko tarkemmin, missä Viktor asuu? Voisin tehdä hänellekin villapaidan jouluksi... Löysin oikein hienon kaavan sieppikuviosta sellaiseen!"

Hermione yskäisi - hän oli tukehtua sylkeensä. Saadessaan taas henkeä kunnolla, hän vastasi lyhyesti: "Toki."

Hermionea hermostutti - hän ei tosiaan tiennyt, mitä hänen ja Viktorin välillä oli. Hän ei ollut tajunnut, että he vaikuttivat niinkin läheisiltä, että Molly tekisi Viktorillekin paidan.

Hermione sai viimeiset tavarat kaappeihin ja alkoi hätiköidä.

"Tuota, kerron sen paikan myöhemmin, minun täytyy mennä nyt, anteeksi", hän selitteli, ja lähti keittiöstä ja suoraan yläkertaan Ginnyn huoneeseen.

Huoneessa hän kaivoi kirjeensä jälleen esiin ja luki sitä nyt tarkemmin. Tätäkö hän nyt halusi kertoa Ginnylle? Oliko tämä sitä, mitä hän halusi? Ehkä hän ei lähettäsi kirjettä pöllöllä, vaan odottaisi Tylyahossa tapaamista - jos hänen tunteensa olisivat siellä edelleen samat, hän antaisi kirjeen. Jos ei, hän jättäisi asian sikseen.

Hermione laski pergamentin jälleen käsistään ja huokaisi. Häntä jännitti, eikä jännitys poistuisi ihan hetkeen - kenties ei edes kirjeen antamisen jälkeen. Eihän Hermione voinut tietää, miten Ginny reagoisi, vai jättäisikö asian vain huomiotta, ohittaisi olankohautuksella.

Hermione rullasi kirjeen, kirjoitti vielä sen päälle Ginnyn nimen, ja piilotti pergamentin jälleen tyynyliinan sisään.

Tylyahoon lähdön aamuna Hermione pystyi tuskin syömään. Häntä jännitti aivan liikaa - mutta olihan hänen pakko syödä, jotta ei pökertyisi Ginnyn edessä. Se taas oli jo syöneenäkin täysin mahdollista.

"Hermione?" Harry kysyi ihmeissään, kun huomasi Hermionen lähes koskemattoman lautasen. "Syö nyt, muuten valitat Tylyahossa nälkää."

"Ehkä Hermione on laihdutuskuurilla", Ron naurahti ja saikin jälleen ilkeän katseen Hermionelta.

"Älä viitsi, Ron, kai huomaat..." Harry sanoi hiljaisesti Ronille - hänkin alkoi ilmeisesti jo huolehtia ystävänsä ärtymyksestä.

Hermione murjotti ja haukkasi äkkiä ison palan paahtoleivästä, ja jäystikin sitä haluttomana ainakin minuutin. Harry ja Ron vaihtoivat kummeksuvia katseita.

"Joko olette pian lähdössä?" Molly kysäisi olohuoneen puolelta.

"Kunhan Hermione saa syötyä", Ron vastasi äidilleen.

"Hyvähyvä", Molly sanoi vielä. "Menenkin tästä vaihtamaan teille lakanat sänkyihin." Rouva Weasley nousi ylös ja avasi liinavaatekaapin. Pinkan lakanoita valikoituaan hän lähti löntystämään rappusia yläkertaan.

Hermione havahtui - vaihtamaan lakanoita? Hän nousi äkkiä ylös ja lähes kaatoi tuolinsa. Hän pinkaisi äkkiä rappusiin, juoksi niitä ylös hurjaa vauhtia, ja ohitti Mollyn juuri ennen Ginnyn huonetta. Hermione juoksi nopeasti sängyn luo ja veti kirjeensä tyynyn sisästä. Hän työnsi sen paitansa alle, ja naama peruslukemilla käveli Mollya vastaan ja meni takaisin keittiöön.

Hermione, Harry ja Ron ilmiintyivät kaikki kerralla Tylyahoon. Ensimmäisenä he lähtivät kiertämään aluetta, putiikkeihin menemättä – siihen olisi kyllä vielä aikaa. Oli kirpeä syysilma, ja kaikki olivat vetäisseet päällensä myös Rohkelikkohuivit. Tylyahoon oli ehtinyt jo joitakin Tylypahkalaisia, ja kolmikko tervehti useita tuttuja matkallaan.

”Mennään jo Hunajaherttualle! Mennään jo! Mennään jo!” Ron vikisi ja sai Harryn ja Hermionen nauramaan.
”Ihme ipana, karkkia vaan kerjää”, Hermione naurahti lämpimästi ja virnisti Harrylle.

”Minä vain haluan kaikkea hyvää”, Ron murahti.

”Saat sinä, pysy pöksyissäsi”, Harry virnuili.

"Pöh", tokaisi Ron vielä lyhyesti. Harry jättäytyi mököttäjän kanssa taaemmas, kun Hermione meni tutkimaan kirjakaupan ikkunaa - jotakin kiinnostavaa siellä oli, taas kerran.

"Sait Hermionen sentänä hymyilemään, kerrankin", Harry sanoi Ronille ja pukkasi tätä kyynärpäällä kylkeen. Ron hymähti ja hymyili hiukan.

Hermione kääntyi ikkunasta ja huusi pojille: "Kuka tahtoo karkkia?" Ron hihkaisi innoissaan, ja lähti edeltä kohti Hunajaherttuaa. Harry otti Hermionen kiinni ja he lähtivät kävelemään rauhallisemmin Ronin perässä.

"Vieläkö Krum on tulossa käymään täällä päin?" Harry kysäisi ohimennen Hermionelta, joka empi.

"En tiedä... Hänellähän on nyt kuitenkin harjoituksia ja pelejä, ei hänellä varmaan ole aikaa matkustaa." Hermione mietti tosissaan, koska hän näkisi Viktorin seuraavan kerran. Ei sillä kiire kuitenkaan ollut... Olihan hän mukava poika, mutta hän ei ollut...

"Ginny!" Harry hihkaisi ja Hermione hätkähti - oliko hän puhunut vahingossa ääneen?

Vastaus oli kuitenkin onneksi ei - Harry oli vain nähnyt Ginnyn saapuvan Tylypahkalta päin, ja lähti vetämään Hermionea juosten perässään. Pian he saavuttivat Ronin, ja hetken päästä olivatkin jo Ginnyn - ja Lunan - luona.

"Hei kaikki!" Ginny naurahti ja halasi kaikki läpi. "Joko olette pitkään olleet täällä?" hän kysäisi.

"Ei kovin pitkään", Hermione kertoi. "Olimme juuri menossa Hunajaherttuaan, tämä yksi kun tahtoo sinne kovasti..." hän vielä hymähti ja vilkaisi Roniin päin.

"No mepäs tullaan mukaan sitten", Ginny keksi, ja sai Hermionen sydämen hypähtämään. Hermione nyökkäsi vienosti hymyillen, ja koko joukko kääntyikin kohti Hunajaherttuaa.

Putiikkiin päästyään Ron kiersi heti koko kaupan läpi, miettien, mitä ottaisi. Harry kaapaisi heti mukaansa parit suklaasammakot, Hermione tyytyi lakritsisauvoihin.

Kun Luna erkani putiikin toiselle puolelle, Hermione lähestyi Ginnyä.

"Ginny, miten koulussa on mennyt?" hän kysäisi kiinnostuneena.

"Ihan mukavastihan tuolla, ei ole ollut vielä liian vaikeaa... Mutta odotan kyllä joululomaa innolla", hän naurahti ja iski silmää. Hermione punastui.

"Kuule, Ginny, minulla olisi jotakin asiaa sinulle, mutta siinä tapauksessa meidän täytyisi mennä muualle..." Hermione kuiskasi sitten hiljaa. Ginny katsoi häntä erikoinen ilme kasvoillaan.

"Totta kai", Ginny sanoi lyhyesti ja nyökkäsi.

"Haluatko mennä heti, vai...?"

"Mennään", Hermione sanoi lyhyesti ja tuikkasi lakritsisauvansa takaisin hyllyyn. Hän johdatti punapään ulos kaupasta ja etsi katseellaan syrjäistä paikkaa, jossa kukaan ei kuulisi heitä. Hän huomasikin erään syrjäisemmän putiikin, joka oli kiinni, ja asteli sinne Ginny perässään.

"Niin, mitä asiaa sinulla oli?" Ginny kysäisi, kun Hermione ei näyttänyt pystyvän aloittamaan puhettaan.

"Tuota, minä..." Hermione empi. Ehkä hän nyt alustaisi asiaansa jotenkin, ja ojentaisi sitten kirjeensä?

Hermione rykäisi. "Tuota noin. Tiedätkö, sinä olet todella mukava, kiva, ihana ja kaunis tyttö-" Ginny katsoi häntä lempeästi hymyillen - "ja on todella mukavaa, että pääsimme tänne tapaamaan sinua. Minusta on aina niin mukavaa olla sinun kanssasi." Hermione alkoi kaivaa kirjettä laukustaan. "Olet aina ollut minulle niin kiva - ja viimeaikoina minulla on ollut sellainen tunne, että..."

"Tännehän sinä katosit, Ginnyliini!" Luna ilmestyi nurkan takaa ja painautui kiinni Ginnyyn. Hermione katsoi blondia järkyttyneenä. Oliko tuo kuullut jotakin hänen puheestaan?

"Juu, Hermionella oli jotakin..." Ginny aloitti, mutta Luna keskeytti hänetkin.

"Meidän täytyy mennä äkkiä, etkö muista, että Colin lupasi näyttää jotakin jännittävää kylän laidalta?" hän hihkui innoissaan. Ginnyn silmät levisivät innostuksesta ja hämmästyksestä.

"Aivan!" hän huudahti. "Anteeksi, Hermione, minun täytyy lähteä... Jutellaan myöhemmin, okei?" hän selitti Hermionelle, kun Luna jo veti häntä pois päin. Hermione tyytyi vain katsomaan - eikä hän tehnyt elettäkään liikkuakseen mihinkään.

Miksi Lunan piti aina keskeyttää hänen ja Ginnyn jutut? Miksei hän vain voinut jättää heitä rauhaan? Miksi hän halusi viedä Ginnyn häneltä?

Miksi hän oli ylipäätään olemassa?

Hermione havahtui siihen, että joku nyppäsi kirjeen hänen kädestään. Ensiksi hän näki kalpeat kädet, mustan kaavun, ja hopeavihreän kaulahuivin. Seuraavana hän tunnisti kalpeat kasvot ja vaaleat hiukset.

"Eikös pieni kuraverinen tiedä, että kuraveristen on vaarallista kulkea yksin tällaisessa maailmassa?" Draco Malfoy sanoi ivallisesti silmät sirillään. Hermione katsoi häntä inhoten.

"Anna kirjeeni takaisin, niin lähden", hän sanoi vihaisesti.

"Ai, haluat kirjeesi takaisin?" Draco sanoi ihmeissään. "Mitä sinä sillä teet? Ehkä minä vähän vilkaisen, että tiedän, onko se turvallista..."

Hermione yritti napata pergamenttia takaisin, mutta Draco töytäisi hänet pois.

Lukiessaan kirjettä Dracon silmät levisivät.

"Oho! Mitäs täältä paljastuukaan!" hän kaivoi kaapunsa sisältä sauvan, ja heilautti sitä sotketun kohdan päältä. Hänen ilmeensä innosui.

"Mitä ihmettä, miten saastainen kuraverinen voikin olla noin villi?" Draco huudahti innoissaan. Hän laski kirjeen alas ja katsoi Hermionea ilkeästi.

"Vai että sellaista... Meidän huippuoppilas, ja puhuu tuollaista toiselle tytölle? Vieläpä Weasleyn pikkusiskolle? No, ehkä te sopisittekin toisillenne, olette molemmat niin alhaista sakkia..."

"Anna se takaisin. Ja ole hiljaa. Jätä minut rauhaan", Hermione sihisi hampaittensa välistä.

"Aivan, täytyyhän sinun tunnustaa rakkautesi jästien rakastajalle... Pääset sellaiseen perheeseen, joka varmasti hyväksyy tuollaiset", Draco sanoi ivallisesti. Hän ojensi kirjeen, ja Hermione ojensi kätensä ottaakseen sen vastaan - mutta juuri, kun hän sai otteen pergamentista, Draco tarttui häntä tiukasti ranteesta. Hän veti Hermionen piiloon kulman taa ja tarttui tyttöä tiukasti leuasta.

"Mehän voisimme hiukan leikkiä kuraverisen kanssa, kun kerran kaksin satuimme, eiköstä vaan?" Draco puhui itsekseen. "Onneksi sattui hanskat käteen..."

Hermione yritti rimpuilla Dracon otteesta, mutta nuori mies vain tiukensi otettaan.

"Nyt, sinä pikku kuraverinen, teet niin kuin minä sanon", Draco murahti hiljaa, ja nappasi kiinni Hermionen kädestä, joka meinasi luikerrella nappaamaan sauvaa.

"Ja sinä olet hiljaa, tai jästivanhempasi eivät enää tunnista sinua."

Hermione yritti rimpuilla, kun Draco lähti vetämään häntä pois päin kylästä, metsään. Malfoysta oli tullut ihmeellisen vahva - kenties hän oli treenannut myös lihaksiaan oikein urakalla sen ajan, kun ei ollut enää koulussa.

Harry ja Ron kyllä tulevat etsimään minua, Hermione mietti, ja myös toivoi ankarasti. Heidän oli pakko huomata pian, että hän ei ollut näkyvissä, eikä myöskään Ginny. Kyllä he huomaisivat, he löytäisivät...

Draco oli johdattanut heidät metsän reunalle, ja pian he katosivat näkyvistä puiden ja puskien taakse. Draco tönäisi Hermionen maahan, ja otti jälleen esiin taikasauvansa, ja osoitti sen Hermioneen.

"Sinä jäät kiinni, ja joudut Azkabaniin", Hermione sihisi.

"Oi voi, en minä aio sinua tappaa, sehän olisi aivan liian helppoa!" Draco naureskeli. "Voi sinä säälittävä kuraverinen. Kunhan me puhdasveriset pääsemme valtaan, te katoatte maapallolta täysin - ja se tulee tapahtumaan paljon kivuliaammin, usko se!"

Hermione tuhahti ja nousi pystyyn. Hän ei yrittänyt ottaa sauvaansa esiin, siitä seuraisi vain harmia: Dracolla oli jo sauva esillä, ja käyttäisi sitä paljon nopeammin.

Tähän tämä ei kuitenkaan voisi jäädä.

"Mitähän minä nyt keksisinkään sinulle?" Draco pohti ankarasti. "Kyllä vain, en voi käyttää anteeksiantamattomia kirouksia, koska sinä kuitenkin lavertelisit... Enkä oikein voi käyttää muistiloitsuakaan, ei... Mitäs ne jästit tekevätkään, kun pyrkivät nöyryyttämään toisiaan mahdollisimman paljon?"

Draco virnisti leveästi, kohotti jälleen sauvasta ja mutisi hiljaa jotakin - Hermione lensi yhtäkkiä selälleen. Hän ynähti kivusta, tällä kertaa se todella sattui.

Draco lähestyi Hermionea ja seisoi hänen yllään virnuillen. Hän työnsi sauvansa takaisin kaapunsa sisään - ja laski kätensä vyölleen. Hermionen silmät levisivät. Mitä hän oikein aikoi? Ei kai...?

Draco avasi vyötään ja hieman housujaankin. Hän laskeutui alemmas ja nosti Hermionen hametta.

"No ohhoh", Draco huudahti ihmeissään kun näki Hermionen mustat, pitsiset alushousut.

Hermione laski hamettaan ja lähti ryömimään taakse päin. Se ei kuitenkaan toiminut pitkään, sillä Draco istui äkkiä hajareisin hänen vartalonsa päälle.

"Voi kuule, kun se olen nyt minä joka päättää!" Draco huudahti ilkeä ilme kasvoillaan. Hän laskeutui alemmas, työnsi toisen kätensä Hermionen kurkulle - ja Hermione huusi niin kovaa kuin pystyi.

"Hiljaa, hemmetin kuraverinen!" Draco huusi. Hän käytti toista kättään nostamaan Hermionen hametta, ja kuljetti kätensä sitten Hermionen alushousuille...

Ja yhtäkkiä Draco lennähti hänen päältään muutaman metrin päähän. Hermione laski hameensa, ja ponnahti pystyyn. Hän yritti juosta pois niin kovaa kuin pystyi, mutta törmäsi heti johonkin.

"Hermione! Oletko kunnossa!" Ron huudahti ja esti tyttöä kaatumasta, ja halasi tuota tiukasti. Harryn sauva osoitti Dracoon.

"Malfoy! Sinä alhainen konna!" Harry huusi vihaisesti ja asteli tuota lähemmäs. "Jätä Hermione rauhaan!"

Malfoy kömpi pystyyn, ja yritti työntää kätensä kaapunsa sisään, mutta Harry älähti kieltävästi.

"Pidä kätesi esillä, ja painu helvettiin", Harry sihisi hampaittensa välistä. Draco katsoi kolmikkoa halveksivasti ja asteli rauhallisesti takaisin kohti Tylyahoa.

Hetken kesti hiljaisuutta, kunnes Ron kysyi huolissaan: "Hermione? Mitä tapahtui? Tekikö se sinulle jotakin?"

Hermione pudisti hiljaa päätään. "Ei ehtinyt."

Harry katsoi häntä kysyvästi, ja jatkoi: "Juttelin Ginnyn kanssa, mutta hän lähti - ja Malfoy ilmestyi, ja uhkaili. En päässyt irti..." Hermionen ääni murtui ja hän alkoi nyyhkyttää. Hän painautui vasten Ronia, joka kietoi kätensä tiukasti tytön ympärille.

"Ei ole mitään hätää enää, se meni nyt pois", Ron rauhoitteli ja silitti Hermionen hiuksia. Harrykin asetti kätensä tytön selälle, ja katsoi, että Malfoy varmasti lähti.

”Haluan kotiin”, Hermione ilmoitti hiljaisesti. Ron lähti taluttamaan häntä kohti Tylyahoa Harryn kävellessä heidän vierellään.

***

Sanoja tähän mennessä: 9036.