Koulua, koulua, koulua...

Oppariahdistus.

Jopas oli taas ahdistava koulupäivä. Jo valmiiksi ärsytti heti aamusta, kun tultiin koululle turhaan kahdeksaksi. Kun olisi tajunnut kysyä, että mitä se aamun ohjelma on, niin ei olisi tarvinnut tulla kuin vasta yhdeksään.

No, iltapäivästä oli sitten opinnäytetyö-keskusteluja... Muut opparit meidän ryhmässä (3kpl) on jo hyvässä alussa, haastatteluja, kyselyitä, kaikkea... Kaikkea on jo saatu alkuun. Ahdistaa, kun vertaan itseäni muihin taas niin paljon. Meillä se on vielä ideapaperitasolla. Aihe kiinnostaa minua todella paljon, mutta tuolla keskustelun aikana tuli välillä niin ahdistava olo, että teki mieli kävellä huoneesta pois johonkin yksinäisyyteen. Hengittämään rauhallisesti. Kun ei ymmärrä, eikä osaa kysyä, ja jos kysyy, ei saa vastausta, josta saisi lisää varmuutta. Äh. Ja kun toiset meinaavat valmistua jo kesällä... Olin kuulevinani ikäviä äänensävyjä. Toiset valmistuvat kesällä, ja me (viimeistään) VASTA jouluna. Olisi se kiva jo vaikka syksyllä valmistua. Mutta kun on kaksi, niin ei voi oikein toista pakottaa. Tietty opparin voi saada valmiiksi jo paljon ennen valmistumista... Mutta en tahtoisi venyttää turhaan, enkä myöskään kiirehtiä liikaa. Tuntuu vaan siltä, että pitäisi olla valmis kesällä, niin kuin muillakin. Ahdistus.

Lisäksi tunnen olevani todella raakile muihin luokkalaisiin verrattuna. Monet osaavat heittää niin fiksuja ajatuksia ja kommentteja tunneilla, ja minä en koskaan osaa sanoa mitään. Varsinkin lastensuojelusta kaikilla on mielipiteitä ja kokemuksia. En minä varmana vielä vuoden päästä uskaltaisi ottaa niin suurta vastuuta, että työskentelisin lastensuojelun piirissä. Eihän siellä yksin mitään päätöksiä tehdä, mutta... Jotenkin se tuntuu niin vastuulliselta. Lastenkotia olisi jännä tietty kokeilla. No, sydämeni kuitenkin kuuluu vammaistyölle... On siinä kuitenkin erilaiset vastuut, ja tietenkin riippuu työpaikasta, mitä pääsee tai joutuu tekemään. No, olen ehkä minäkin siitä erityinen, että todella harvat sanovat pystyvänsä työskentelemään samalla innolla vammaisten parissa. Puhumattakaan haluamisesta! Ehdottomasti siinäkin pitää olla vastuuta... Meidän luokalla taitaa olla 4 opiskelijaa, joilla on vammaistyö sivuaineena. Lastensuojelusta kiinnostuneita on toistakymmentä. On minullakin siis paikkani, mutta... Jotenkin tunnen olevani niin paljon epäkypsempi opiskelijana, ja vuoden päästä pitäisi valmistua.

Muutenkin tuntuu taas etten osaa kuin epäonnistua. Sain tehtäväksi lähettää _yhden_ kirjeen, ja siinäkin olin näköjään epäonnistunut. Vittu.