maanantai 27. syyskuuta 2010

Hauvakuumetta

Voi että. Ei saisi katsella koirien kuvia liikaa! Hauvakuume nousee, ja kaikenlaisia rotuja sitä pitäisi saada.

Ihan ykkösenähän "hankintalistalla" on edelleen Welsh corgi pembroke. Äwwäwwää. Sulopalleroiset.
Wikipedia kertoo:
"Koirat sopivat erinomaisesti myös lapsiperheiden lemmikeiksi, sillä ne tulevat toimeen kaikkien kanssa."
"Rotu on toistaiseksi säilynyt suhteellisen terveenä moneen muuhun rotuun verrattuna."
Tärkeäätärkeää. Noita ihmislapsiakin kuitenkin tulee joskus olemaan, niin on hyvä, että koirakin sopii perheeseen. Corgit on myös kuitenkin niin pieniä ja kevyitä, ettei lonkille tule niin paljon rasitusta, vaikka tuollaiset töppöjalat onkin.

Toiseksi on tullut mieleen Länsigöötanmaanpystykorva. "Luonteeltaan se on uskalias, valpas, älykäs, ystävällinen ja energinen --  Rodun liikunnantarve on suuri, joten koiran kanssa voi harrastaa esimerkiksi agilityä, tokoa tai paimentamista -- Rodun liikunnantarve on suuri, joten koiran kanssa voi harrastaa esimerkiksi agilityä, tokoa tai paimentamista -- Rodun terveystilanne on hyvä. Lonkkavikojen lisäksi rodulla esiintyy jonkin verran hammaspuutoksia sekä piilokiveksisyyttä, mutta kyseiset viat eivät haittaa koiran elämää, joskin estävät sen käytön jalostuksessa tai näyttelykoirana."
Näin. Nuo näyttely- ja jalostusestot eivät haittaa, koska ne nyt on vähiten mielessä. Eniten tässä kiinnostaa nuo monet harrastusvaihtoehdot.

Ja nyt Shetlanninlammaskoira eli sheltti. Nuo ovat kyllä suloisia karvapalloja. "--luonteeltaan iloinen ja aktiivinen koirarotu. Se sopii sekä perhe-, harrastus- että näyttelykoiraksi. -- Omaa perhettään kohtaan se on rakastavainen ja kiintyy perheeseensä voimakkaasti. -- Shetlanninlammaskoira on harrastuskoirana monipuolinen: Sen kanssa on mahdollista harrastaa esimerkiksi agilitya, tokoa, koiratanssia ja flyballia sekä näyttelyitä tai match show'ta eli leikkimielisiä näyttelyitä. Rotu on melko nopea oppimaan uusia asioita ja sillä on usein myös halu miellyttää – nämä piirteet ovat hyödynnettävissä koiran koulutuksessa. "
Ja taas tämä harrastusmahdollisuudet. Varsinkin koiratanssi kiinnostaisi tuollaisen kanssa, hih.

Voivoivoi. Mitenhän näitä sitten tulevaisuudessa...? Kai sitä nyt ainakin kaksi koiraa voisi olla. Pemu nyt ykkösenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails