maanantai 3. kesäkuuta 2013

Vitsi että oon tehokas! Ja härö.

Tsekkailin eilen säätiedotusta - tälle päivälle lupaili taas hellettä. Oli tarkoitus herätä ajoissa ja lähteä aamulenkille. Noh, nukuin vähän turhankin pitkään, ja kun kello oli 11:17 ja pääsin starttaamaan lenkin, mittarissa oli jo +25. Aijai. Ei kun vettä pulloon ja matkaan. Pikkasen tuli kuuma, mutta onneksi tuolla rantareitillä pääsee melko paljon juoksemaan varjossa! Yhdeksän kilometrin lenkin juoksin, ja aikaa meni 57:29. Kilometriaikana 6:23. Kotiin päästessä hellettä +27. Tarvitsee ajoittaa lenkit jatkossa vähän viileämpään aikaan, aamuun tai iltaan, mutta hyvä se testata helteessäkin juoksemista. Ei sitä tiedä, että millainen keli siten 13.7. onkaan!
Rankkasateessakin on jo juostu, se perjantainen keissi.

Heti lenkin jälkeen vein pyykit koneeseen ja kävin pikaseen hakemassa kirjastosta kirjoja! Oli tullut jo saapumisilmoitus viikko sitten, hupsista... Muistin sitten viime hetkellä, että ne tarvitsikin hakea. Nappasin sitten pari kirjaa muuten vain luettavaksi koulukirjojen lisäksi. Olipa kivaa vain napata joku kirja joka tuli vastaan - näiden olemassaolosta tosin tiesin kyllä.


Ja sitten? No, kun kotiin kerkesin, postilaatikosta löytyi kirje oikeusrekisterikeskuksesta. Heh, sinne kirjastoon lähtiessä pihaan ajoi postiauto.... Ei kun takaisin keskustaan ja viemään rikosrekisteriotetta rekrylle, että saa edelleen keikkoja päiväkotiin. Nyt niitä tuskin hirveästi kyllä tulee.
Sieltä vielä ostamaan Inkivääriksi muuttuneesta Punnitse ja Säästästä vähän mässyä, Seppälästä kauheen kalliit 1,50e maksanut bikinialaosa, ja Linnanpuistoon opiskelemaan ja käristämään itseään! Kolmelta siellä olin, ja seitsemältä olin kotona.

Ainakin kaksi tuntia ehdin opiskella tehokkaasti (kerätä yhdestä kirjasta kaikki tarvittava teoriatieto), ja hetken lukea muutakin. Saattoi sitä tulla väriä pintaan. Jännä muuten, miten äänekkäät teinitytöt päättivät siirtää leirinsä varjoon jääneeltä paikalta ihan siihen parin metrin päähän, kun sitä lääniä olisi ollut vähän enemmänkin.
Joo. Kävin uimassakin vielä pikaisesti.

Jopas oli harvinaisen epämääräisesti kirjoitettu postaus. Mutta kuitenkin. Tänään on lenkkeilty, pyykätty, käyty kirjastossa, opiskeltu, otettu aurinkoa ja uitu. Näin. Siinä kaikki, olkaa hyvät.
Vettä!

Miks Salkkareissa Oliver kasvoi nyt, kun yleensä nää tapahtuu kesätauolla? Eikä täällä mitään Viklonkujaa oo.

1 kommentti:

  1. Haaste! http://kynsinauhatanssi.blogspot.fi/2013/06/haaste-11-asiaa-minusta.html

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails