Joskus pännii ja paljon.
Muistutus siitä, että olen ujo, ja se ilmeisesti estäisi sen, että voisin olla hyvä sosionomi. Kiitos hei hienosta mielipiteestäsi. Ehkä silläkin on merkitystä, että välitän niistä asiakkaista ja tulen niiden kanssa hyvin toimeen.
Sitten taas kipeänä, pitkästä aikaa. Koskahan sitä olen viimeksi kipeänä ollut? Ei muista taas. Ei pääse lenkille!
Ah, ja ne kesätyöt... Innolla menin haastatteluun erääseen vaikeavammaisten palvelukeskukseen, ja jo puhelimessa, kun haastattelusta sovittiin, minua toivottiin sinne kovasti. Olenhan melkein valmis sosionomi.
Haastattelussakin minua lähes anellaan sinne, vaikka palkka ei olekaan välttämättä kovin iso. Vakuutin kuitenkin, että todennäköisesti palkka kelpaa minulle, koska työpaikkakin vaikuttaa niin mukavalta - multisensorista työtäkin vielä! Pitää vieläpä soittaa jollekin seuraavana päivänä ja kysyä siitä palkasta, ennen kuin sovitaan mitään.
No, soitan rouva isorouvalle. "Niin sähän et asu Forssassa, ja nää paikat on vaan forssalaisille.... Kiitti hei!" Miten sietämättömän ylipirteältä joku voikaan kuulostaa, kun peruu opiskelijalta tuosta noin vain kesätyöpaikan! Olisihan sitä joku saattanut edes pahoitella.
Olisikos pitänyt jo muistaa liittyä siihen Talentiaan....
Ps. Kuka tänne oikein tulee googlettamalla mun nimeä? Paljasta itsesi!
Pitäis päästä parturiin.
Ja eilen kattelin tätä, ja nyt se on varattu. En minä sitä nyt olisi voinut ottaakaan, mutta joku päivä vielä ehkä tuolta joku ihana pelastetaan.♥ Toivottavasti pieni saa parhaan mahdollisen kodin. ♥
NIIN JA! Menkää äänestämään minun kuvaa sieltä toiselta sivulta. 33 ääntä tällä hetkellä, kolmas sija.
torstai 28. maaliskuuta 2013
torstai 21. maaliskuuta 2013
Tahdon 2013
Kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista on allekirjoittanut netissä jo yli 130 tuhatta suomalaista. Siihen kun vielä lisää paperilla allekirjoittaneet (postissa lähetetyt ja fyysisesti kerätyt), niin luku on jo melkoisen komea. Komeahan se oli jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset, ja vaadittava 50 tuhatta nimeä oli koossa heti ensimmäisenä päivänä, 19.3, noin kello 14.30. Samana päivänä iltakymmenen jälkeen määrä oli jo kaksinkertainen.
Joka päivä tulee vastaan uusia keskusteluja, blogimerkintöjä ja niiden kommentointeja, joissa vastustetaan tasa-arvoista avioliittolakia. Lähes aina vedotaan siihen, etteivät homoparit saisi adoptoida lapsia - silloin lapsen kasvu järkkyy, koska lapsi tarvitsee isän ja äidin, ei kahta isää tai kahta äitiä. Toinen ruikutuksen aihe on se, että raamattu sanoo näin ja kirkko sitä sun tätä. Niin ja onhan se homous luonnotontakin.
1. Otetaanko taas lapset pois yksinhuoltajilta yms? Edit: niin ja lapsi, jolla on kaksi äitiä, ei koskaan ikinä näe miespuolisia aikuisia, ja toisinpäin.
2. Edelleenkin - kirkko ja valtio eivät ole sama asia. Tasa-arvoinen avioliittolaki sallisi avioliiton homopareille. Se EI tarkoita sitä, että kaikki homoparit saisivat kirkkovihkimisen.
3. On melekoisen monta eläinlajia, joissa esiintyy homoseksuaalista käyttäytymistä. (Ja kyllä, eri lajeja maailmassa on paljon, mutta niitä homoelukoita on vain x määrässä lajeja. Onkohan kaikkien lajien homotaipumuksia tutkittu...) Homofobiaa vain yhdessä. Kuka arvaa, mikä se laji mahtaa olla? Mikä se luonnotonta nyt sitten on?
Aina näihin kielteisiin kommentteihin törmätessä sitä miettii, ovatko he ollenkaan lukeneet niitä kirjoituksia, joissa juuri perustellaan sitä, miksi allekirjoittaneet kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia. Aina vedotaan näihinbsamoihin asioihin, jotka on helposti kumottavissa järkiperusteilla, ja ihan niillä faktoilla, mitä se tasa-arvoinen avioliittolaki tarkoittaa. Tietysti joku nyt voi heittää vastakommentin, että luetaanko me kannattajat sitten niitä vastustajien mielipiteitä? No kyllä luetaan, ja sitten ne kumotaan. En ole törmännyt yhteenkään sellaiseen vasta-argumenttiin, joka olisi mielestäni joko looginen, fiksu, paikkansapitävä tai jotain, joka saisi mieleni muuttumaan edes hiukkasen.
Varsinkin Marko Ahosen kirjoitus ja sen seitsemän väitettä on hyvää luettavaa ihan jokaiselle. En lähde tässä enempää itse perustelemaan mielipidettäni, ne on tuossa jo aika hyvin esitetty.
Perkele.
Tunnisteet:
homo,
homojen oikeudet,
tahdon 2013,
tasa-arvoinen avioliittolaki
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Martsan kokeileva keittiö: sieniä, sieniä!!
Viime viikolla tuli ostettua kaupasta herkkusieniä, ja nyt alkoi olla viimeiset hetket käyttää ne. Päässä on muhinut pitkään epätoivo siitä, etten ole koskaan päässyt herkuttelemaan tuorejuustotäytteisillä pekonipäällysteisillä grillatuilla herkkusienillä... Pekonia en lähtenyt ostamaan, koska jääkaapissa piilotteli salami, joka olisi kiva hävittää sieltä pikkuhiljaa. Siispä tuorejuustoa ostoskoriin ja kotia!
Siinä tulikin kaikki käytetyt ainesosat. (Paitsi että käytin vähän aurinkokuivattujen tomaattien öljyä ja valkosipulijauhetta lisäksi. Ja oli siinä juustosiivujakin.)
Siinä tulikin kaikki käytetyt ainesosat. (Paitsi että käytin vähän aurinkokuivattujen tomaattien öljyä ja valkosipulijauhetta lisäksi. Ja oli siinä juustosiivujakin.)
Ensin jalat pois,... |
Tuorejuusto sisään... (käytin Kalle mätitahnatuorejuustoa) |
Metukka päälle! |
Juusto päälle! |
Ja uuniin... oli parikymmentä minuttia 200 asteessa. Vähempikin saattaisi riittää. |
Ja hyvää oli! |
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Reeniä, juoksureeniä!
Kuten muutamaan kertaan olen täälläkin maininnut, niin kyllähän minä siitä juoksemisesta tykkään... Tämä talvi on vaan vähän ikävän hankalaa aikaa sille, minulle ainakin. Jossain kohtaa oli vähän lämpimämmät kelit ja ehdin varmaan kerran käydä heittämässä vajaan vitosen lenkin, sitten iski taas pakkaset, jee.
No, nyt törmäsin asicsin sivulla olevaan treenikalenteriin. En vielä omaa matkatavoitettani paljasta (vai olenkohan siitä puhunut täälläkin jo, hahaa... ehkä), mutta tuolla saa aika hyvin valmiiksi suunnitellun kalenterin. Se huono puoli tuossa on, että kun en minkäänlaista sykemittaria tms omista, ja tuolla jos kovin tarkka tahtoo olla, niin pitäisi juosta tiettyä vauhtia. No, katsotaan jos juoksen sellaista suurin piirtein omaa vauhtia, joko kevyesti tai normaalisti, miten se nyt ohjeistaa, ja mitä siitä sitten tulee. Ainakin nuo alun vauhdit vaikutti melko hitaita... Viimeksi kun olen tuommoisen 4,3km lenkin heittänyt puoleen tuntiin, ja nyt pitäisi hidastella viisi kilometriä 55 minuutin tahtiin? Nyt joku juoksuviisas antamaan vinkkiä. Katsellaan.
Tämän postauksen aloitin siis maanantaina, ja julkaisen nyt sunnuntaina. Seuraavaksi siis tunnelmia jokaiselta päivältä.
Tiistai
5km / n. 55min
Keskiviikko
7km / n. 1h 15min
Torstai
Lepo
Perjantai
5km / n. 55min
Lauantai
Lepo
Sunnuntai
7km / n. 1h 10min

- 5 kilometriä meni kivasti, ei tarttennut edes kävellä yhtään siksi, ettei olisi enää jaksanut hölkätä! Aikaa meni 55 minuutin sijaan 33 minuuttia ja 49 sekuntia... Hups.
Keskiviikko
7km / n. 1h 15min
- Tänäänkään ei tarvinnut jäädä kävelemään. Aikaa sain kulumaan 45 minuuttia... Hölkkään jo valmiiksi hitaasti kun kintut on niin lyhyet, se menis melkeen kävelyn puolelle jos hidastaisin :D
Torstai
Lepo
- Lenkille vai ei lenkille? Huomenna ei juoksemiselle löydy aikaa, ellei sitten ihan illasta mene. Töiden jälkeen ei suoraan jaksanut lähteä... Ja oli nälkä... Jaksaisikohan sitä illemmalla? Vai siirtääkö perjantaina lenkin kuitenkin lauantaille? -> Päädyin lepoon.
Perjantai
5km / n. 55min
- Tänään ei ehtinyt juosta.
Lauantai
Lepo
- Lauantaille siirrettiin siis perjantain lenkki. Aiemmin kartasta katsomani tie oli tosin puoliksi tukossa, eli vitosta en päässyt heittämään, vaan kolme kilometriä. Yhden pikkumiehen synttäreille oltiin kuitenkin menossa, niin sopiva tuo oli sitten. Kolme kilometriä ja noin 20 minuuttia.
Sunnuntai
7km / n. 1h 10min
- Nukuttiin vähän pitkään, ja sitten alkoikin tulla vähän nuhainen oli itsellekin, ja päänsärky. Plääh! Ei juoksua tänään. Paikkaillaan huomenna, jos ei ole flunssaa kehittynyt.
Joo-o, ei ihan mennyt nappiin ensimmäinen viikko alkuperäisellä aikataululla. Muokkasinkin juoksupäiviä vähän jo valmiiksi, katselen jos pysyisi paremmin suunnitelmassa.
torstai 14. maaliskuuta 2013
Viikonloppu! Jee! Ja tarrahämmennys.
Pointiton postaus, mutta mitä väliä. Viikonloppu tulee! Huomenna on taas suuntana Forssa, mutta sieltä jatketaankin Saloon. Ukkelin kanssa mennään siskolle koiravahdiksi :) Jipii!
Parit tehdyt kynnet vielä... Kuvailin näitä sinisiä, niin huomasin kuinka kärjet jo vilkkuun... Koitan olla ahkera, joten heti vaihtoon. :D Noissa oli tosiaan tähtistrassitkin, mutta eipä ne päivää kestäneet.
Näissä käytetty BarryM Textured nail effect -sarjan Atlantic road (kärjissä Sneeze breeze -ihmelakka). Omistan tuon lisäksi muuten sen sinisen, ja siinä näyttäisi olevan väärä tarra pohjassa. Liekkö joku trolli kaupassa vaihtanut, koska se tarra näyttää olevan vähän vinossa. Väittäisi siis keltaisenkin olevan Atlantic road, vaikka se on Station road oikeasti... Sitten taas sinisen tarrassa lukee lisäksi TNP1, ja keltaisen TNP2. Mitähän se mahtaa tarkoittaa?
Havainnollistava kuva!
Sitten uudet.
Lisää BarryM:ää ja Water decaleja. Tämä on siis (ilmeisesti päällyslakan vuoksi) väriä vaihtava Chameleon Lilac. Olisin varmaan valkannut decaleja varten toisen lakan, jos olisin tajunnut. Lakka oli mun mielestä nätimpi ilman päällyslakkaa, mutta decalit ei ilman sitä näytä pysyvän paikallaan.
Njoo, kivemman näköiset kyllä ilman päällyslakkaa. Ehkä ilman koristuksia saisi toisen mielipiteen tästä värin vaihdoksesta.

Nimetön naksahti :( Pitäisi nyt lyhentää kaikki, mutta ei noin lyhyeksi. |
Onko mulla noin ryppyiset sormet.... |
Näissä käytetty BarryM Textured nail effect -sarjan Atlantic road (kärjissä Sneeze breeze -ihmelakka). Omistan tuon lisäksi muuten sen sinisen, ja siinä näyttäisi olevan väärä tarra pohjassa. Liekkö joku trolli kaupassa vaihtanut, koska se tarra näyttää olevan vähän vinossa. Väittäisi siis keltaisenkin olevan Atlantic road, vaikka se on Station road oikeasti... Sitten taas sinisen tarrassa lukee lisäksi TNP1, ja keltaisen TNP2. Mitähän se mahtaa tarkoittaa?
Havainnollistava kuva!
Sitten uudet.
Lisää BarryM:ää ja Water decaleja. Tämä on siis (ilmeisesti päällyslakan vuoksi) väriä vaihtava Chameleon Lilac. Olisin varmaan valkannut decaleja varten toisen lakan, jos olisin tajunnut. Lakka oli mun mielestä nätimpi ilman päällyslakkaa, mutta decalit ei ilman sitä näytä pysyvän paikallaan.
Päällyslakkaa vain keskisormessa. |
Ei päällyslakkaa. |
Päällyslakka. |
Päällyslakallinen salamalla... |
..ja ilman salamaa. |
Päällyslakka vain keskisormessa. |
Päällyslakka kaikissa. |
Njoo, kivemman näköiset kyllä ilman päällyslakkaa. Ehkä ilman koristuksia saisi toisen mielipiteen tästä värin vaihdoksesta.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Kuvia, kynsiä ja kuulumisia
Kynsiasiat: lahjonnat ja kynsikuvat (lopussa).
Nämä lahjat Mirvalta ja Lilliltä. :) Vielä pitäis varmaan pari pakettia tulla!
Orly: Lucky duck ja Glitz |
Flormar U09, GinaTricot Blue bug ja Space queen |
Sitteh!
Oli naistenpäivä ^_^ |
Ja mitähän vielä?
Yhden reissun kuvia.
Lontoo, Meldreth, Oxford.
Nää oli vuos sitten ihan pikkiriikkisiä kotiloita.. :) |
Oxfird castle |
Koiratkin tykkää livemusiikista! |
Sellatteista. Sitten, jotta postaus ei vaan liian pitkä olisi, vielä niitä kynsiä. Puh.
It's so fluffy I'm gonna diiiiiieeee!! |
No olipa huonolaatuisia kynsikuvia.... Taisin ottaa puhelimella.
Pitikö jotain kuulumisiakin kertoa? Jaa, sellai juttu vaikka että on taas vaan niin onnellinen fiilis. ^^
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)