sunnuntai 9. joulukuuta 2012

"Aivan niin kuin oisin mennyt biitistä sekaisin..."

Ei, en ole menossa / käynyt katsomassa Antti Tuiskua, vaikka se eilen Hämeenlinnassa kirkossa lauloikin. Yhyy unohdin mennä oville kurkkimaan.

Mutta asiaan.

HUOMENNA.

Huomenna lähden Englantiin. Stanstedin lentokentälle saavuttuani hyppään bussiin, jolla matkaan Victoria stationille. Sieltä maanalaisella (Karhuherra) Paddingtoniin. Ja sieltä sitten junaan, kohteena Bristol. Matka kestää noin kaksi tuntia. Sitten pitäisi löytää Thekla-nimiseen mestaan... Paikka jossa nämä karhuherrat soittelevat huomenna. Se on kuulemma laiva! Heheh. Jännää. (Ja tässä otsikkoon - olen mennyt Englannista ja Rasmuksesta sekaisin.)


Miten minä en rakastunut tähän biisiin heti aluksi...

Jepjep. Joku on innoissaan, ei ole malttanut pysyä aloillaan tänään. Mitähän tulee nukkumisesta? Toivottavasti jotain, sillä keikan jälkeen olisi odotettava Bristolissa. Bussi Lontooseen lähtee viideltä aamulla... Jesh. No, kahdeksan aikaan olen Lontoossa. Siellä on sitten vähän aikaa, esimerkiksi syödä vaikka aamupalaa. Pian kuitenkin olisi Victoria stationilta suunnattava Eustoniin, josta lähtee juna kohti Watford junctionia. Sieltä sitten olisi löydettävä Potter-bussi (ei taida olla The Knight Bus...), ja sitten, klo 11 alkaa Warner-studion kiertäminen! Hihii! Siitä tulee jännittävää. Saa nähdä, tuleeko ostettuakin jotain... Tekisi mieli, mutta tilaa ei ole ihan hirveästi.

No mutta. Studiokierroksen jälkeen takaisin Lontooseen. Oxford street taitaa olla se pääkohde, heh... Camden Townissakin olisi aika kiva käydä pyörähtämässä! :) Nuo turistikohteet sun muut tuli keväällä käytyä tsekkaamassa, niin ei ole niihin hinkua, eikä oikein aikaakaan ihan hirveästi. Cambridgeen kuitenkin suuntaan tiistaina illalla, jee! :)) Pääsee taas tuohon ihanaan kaupunkiin. Oi että.

Keskiviikkona.... silloin menen käymään Meldreth Manor Schoolissa!!! Oi oi oi.... Niin ihanaa taas nähdä kaikki ihanat ihmiset siellä! Henkilökunta ja oppilaat... On ollut niin ikävä. :') Toivottavasti en ala poraamaan heti kun astun junasta... Hihii....
Täytyy katsoa jos ehtisi pyörähtämään tuon vierailun jälkeen Letchworthissakin. Se oli niin söpö kiva paikka.

Torstai... Cambridge, olen sinun kokonaan! :)

Perjantai... Voih. Kolmelta pitää olla jo Stanstedissa. Ja Suomeen. Nyyhq.


Tämä on muuten postaus nr. 299. Eli pakko se kai sitä on postata jotakin Cambridgessa, nro 300! :) On tämäkin blogi jo 3 vuotta pystyssä ollut.


So tomorrow to England - first to Bristol to see The Rasmus (excited little fangirl here!). On Tuesday to Harry Potter studios, and some London touring and shopping! In the evening, Cambridge. On Wednesday to see all the lovely people in Meldreth Manor School! And from there, maybe to Letchworth, a brief visit. Thursday - Cambridge, I'm all yours! And on Friday back to Finland...



Kyllä tonne jotain mahtuu... :D Ja jää sieltä pari isompaa juttua alta pois!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kymmenen lempiasiaa

Pia haastoi minut taannoin listaamaan kymmenen lempiasiaani. Säännöt kuuluvat:

1. Listaa tämän hetken kymmenen lempiasiaasi
2. Jaa haaste vähintään viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille3. Muista nauttia listaamistasi asioista mahdollisimman usein! :)

Lempiasioita on kiva miettiä, ja voi kujn näistä kaikista voisikin nauttia mahdollisimman usein...! Mahtavia, ihania asioita on kuitenkin kyseessä. Tässä siis asioita, joilla on tapana tehdä minut onnelliseksi.
Sekalaisessa järjestyksessä. :)


1. Lukeminen

Lukeminen on ihanaa rentoutumista. Opiskeluaikoina on vaan ollut valitettavan vähän aikaa tai innostusta lukea... Kuitenkin aina, kun saa Potterin käteen, voi lentää jonnekin ihan muualle - ja rentoutua. Oi että.


2. Kutsumusammatti
Vuoden päästä minä olen valmistunut sosionomi (amk). Varsinkin viimeisen työharjoittelun jälkeen (ja sen aikana) tiesin olevani niin elementissäni. Vielä en osaa sanoa, millaiseen työpaikkaan ensimmäisenä suuntaan, mutta tiedän olevani oikeassa paikassa.

3. Ystävät

Kuka ei tykkäisi tällaisista mursuista? (osa puuttuu kuvasta nyyh, mutta tää on vaan niin paras kuva ikinä). Ihania ystäviä on aina ihana nähdä, mutta nyt asun eri paikkakunnalla kuin nämä muut pullasorsat... Mutta aina kun niiden kanssa saa olla, on niin kivaa. Pus.

4. Perhe ja sisarusten muksut

Perhe on aina perhe. Ja sisarusten muksut on maailman ihanimpia! ♥

5. Impro

Niin katsottuna itse (kuva) tai itse esitettynä. Olen ollut improryhmä Sudessa mukana nyt reilun vuoden, ja olen kyllä niin tyytyväinen, että uskalsin lähteä mukaan. Tuossa joukkiossa on vietetty niin paljon hauskoja hetkiä, ja se on aina saanut uuden viikon lähtemään kivalla tavalla käyntiin! Ihan mahtavaa, siis. :) Harmi vaan, kun ei tiedä missä sitä itse vuoden päästä on...

6. Koirat
Koirat. Niinä vuosina, kun asuin kotona, meillä oli oikeastaan aina koira. Koira kuunteli ja koiran kanssa oli tekemistä. Ei tarvinnut olla yksin. Koira lohdutti, pussaili ja heilutti häntäänsä, kiehnäsi kyljessä ja sylissä. Oli innostunut, kun lähdettiin lenkille. Odotan niin paljon sitä, että voin hankkia oman koiran... Siitä tulee niin parasta ja ihanaa. Oma mussu.
Näin taas Minnistä unta yhtenä yönä... 

7. Liikkuminen

Varsinkin tämän syksyn aikana on tullut liikuttua paljon enemmän. Koululla on ollut ilmaiset piloxingit, bodypumpit ja zumbat, tosin viimeisessä käytiin vaan pari kertaa, huono ja innostamaton ohjelma. Liikkuessa sitä kuitenkin pääsee purkamaan paineita kunnolla, ja joka kerta siitä tulee vaan niin hyvä fiilis! Ja sitten kun oikeen saa lihaksissa tuntumaan, niin tuntuu vielä paremmalta, heh... Ihan loistavaa tämäkin, siis. Nyt ei ole ilmaisia jumppia joulukuun aikana, niin täytyy nyt katsoa, miten liikkuisi. Juostakaan en oikein talvella osaa... Mutta kyllä tuonne Aulangolle tulee varmaan joku kaunis aurinkoinen päivä lähdettyä kävelylle! :)

8. Matkustelu

Ihan hirveästi en ole vielä päässyt matkustelemaan. Tallinnan ja Tukholman pakollisten reissujen lisäksi olen viettänyt neljä päivää Berliinissä, ja noh... kolme kuukautta Englannissa. Silloin tuli käytyä kolme, neljä kertaa Lontoossakin. Tykkään kuitenkin ihan hirveästi nähdä uusia paikkoja, isoja paikkoja, kaupunkeja, kulttuurikohteita. Sitä tuntee itsensä niin pieneksi isossa maailmassa. Ja se kun tapaa uusia ihmisiäkin! Ylihuomenna olenkin sitten taas lähdössä reissaamaan samoille suunnille... Jipii! :)

9. Livemusiikki

Isommat tai pienemmät konsertit, loistavaa. Sitä on tullut tanssittua pienessä pubissa kaverin kanssa kahdestaan hyvin pienellä lavalla soittavalle bändille, kuin noustua seisomaan Hartwall areenan penkeistä huutamaan Lady Gagalle. Ja eräs nallebändihän saa minut onnellisemmaksi kuin missään muualla. Musiikki, varsinkin livenä, ah, mahtava meininki.

10. The Rasmus


...no se nallebändi. Suunnilleen 12 vuotta noita on seurattu ja rakastettu täydestä sydämestä. Niille on hymyilty posket kipeänä monia tunteja, niille on huudettu ääni käheäksi monta, monta kertaa, ja keikoilla kyyneliä tihrustettu. Rakkaat pojat. Ylihuomenna tulee toinen ulkomaankeikka minulle, ja voi, en malta odottaa... Ylihuomenna!!! Apua! Mitä näistä voisi edes sanoa enempää, isoin lempibändini ikinä, nuoruuteni läpi minut auttanut, ja ah... Ne vaan on. Meitsi on fanityttö. 


Ketä haastan?

Lilli (muutkin TE naiset, tehkää ;) )

:))

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Onnellinen viikonloppu.

Ah. Mulla on ollut tänä viikonloppuna vaan jotenkin niin äärimmäisen onnellinen fiilis. Oon vaan ollut. Ja koska mulla on ollut aikaa vain olla, sain aikaiseksi tiskata ja pyykätä reippaasti, eikä se edes rasittanut minua.

Lisäksi marraskuu ja nano loppuivat lopulta virallisesti perjantaina. Ei tarvinnut enää stressata niistä. Ja sitten tuli vielä lunta! Sai kyllä ison hymyn näille kasvoille, kun ulkona on niin kaunista ja ah. Lauantaina menin kävellen keskustaan tekemään pieniä jouluostoksia, ja näin siellä sitten sattumalta Ihanan Hennan! Pus! :)



Mulla on ollut vaan niin käsittämättömän kivaa. Tänäänkin oli taas improtreenit, ja vaikka oli suhteellisen vähän porukkaa paikalla, olin ihan hysteerinen ja hajoilin esimerkiksi muu-tarinaa kerrottaessa... Jessus.... :D Mutta oli kyllä taas huippua. Ei edes melkein haitannut polkea sitä reilua kolmea kilometriä 16 asteen pakkasessa...!

Tämä viikonloppu on tullut todellakin tarpeeseen... Marraskuu, ja muutenkin tämä syksy on olleet molemmat melko vaikeita ja rasittavia... Mutta onneksi mun tarvitsee mennä koululle enää maanantaina ja tiistaina.
8 yötä Englantiin lähtöön...!

Lisäksi nyt on jännät paikat.... Kaveri vinkkasi mulle, että voisin päästä Lontoosta Bristoliin paljonkin halvemmalla - aiemmin kun olin ymmärtänyt, että maksaa ainakin 35 puntaa päästä sinne... Kun sieltä pitäisi päästä vielä takaisinkin. Joten en ostanut Rasmuksen Bristolin keikalle lippuja. (Pojathan heittää keikkoja Briteissä samoina päivinä kuin minäkin olen siellä!) No, nyt kun voisin päästä Bristoliin ja takaisin about 20 punnalla, niin totta helkkarissahan minä sinne keikalle haluan! Ei vaan onnistunut nettikaupasta hankkiminen nyt, mutta sähköpostia laitettu, toivottavasti nappaa. Pojat on nimittäin soitelleet Daysia näillä Euroopan keikoilla... Jos kuulen sen livenä, voin kuolla onnellisena. :D Ah. Noiden poikien kanssa kun vaan on ollut mun elämän onnellisimpia hetkiä.


lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukuu lähtee käyntiin marraskuisilla kuvilla.

Osa näistä on kyllä tältäkin päivältä - ne tunnistaa lumen määrästä!




Loistava Improryhmä Kolina!


Kolina ensi kerran Hämeenlinnassa Torin Panimossa 21.12!


Paljon hyvää, mmm!


Golden Rose: 106 & GinaTricot: 80 Wicked Green




Ps. 9 yötä!!!

torstai 29. marraskuuta 2012

"And now, 50,000 words and one month later, you are a NaNoWriMo Winner!"




It's over, man!
Jes! Keskiviikon puolella tuli voitto siis, eli kaksi päivää jäi ylimääräistä. Viikonloppuna mietin, että tiistai olisi hyvä voittopäivä, mutta maanantaina onnettomuus vähän sotki kuvioita... Mutta jes! Jes! Mahtavaa. Nyt saa taas olla hyvin ylpeä itsestään. :) Kirjoitan tarinan varmaankin huomenna loppuun, kovin paljoa ei tosiaan ole enää kerrottavaa.

Ja ei, en tosiaan ole julkaisemassa nanoa tällä kertaa täällä... Kerronta ontui puoliväliin asti niin pahasti. :D

Nyt on kyllä taas loistofiilis. Se on ohi! Kolmas kerta peräkkäin nanoa, kolmas perättäinen onnistuminen. Mahtavaa. Elämä voi taas jatkua!

Big, big special thanks to Bartek, for giving me inspiration, good hints about Cambridge and the story in total. And being interested in my story and how I'm doing with it. Thank you!


Congratulations again on your awesome accomplishment. We’ll see you next time for another amazing month of literary abandon!

tiistai 27. marraskuuta 2012

"Sulla on mahtava elämänasenne"

Olin eilen autokolarissa.

Ensimmäistä kertaa. Minä istuin pelkääjänpaikalla "syyttömässä" autossa. Suoraa tietä kuljettiin, kunnes vastaan tuleva ja vasemmalle kääntyvä päätti olla odottamatta, että me päästäisi risteyksestä ohi ensin, ja rysähti sitten nokkaan.

Oli aika pelottavaa ne ensimmäiset hetket, kun ei oikein tajunnut, mitä oli tapahtunut. Turvatyynyt laukesivat, ja valkoista pöllyä tuli autoon. Joku nainen pysäytti ja tuli sanomaan, että tullaan ulos autosta varmuuden vuoksi heti. Mulla oli korvat aivan lukossa, kyllä siinä sen verran pamahti, vaikka vauhtia ei ollut varmasti 50 enempää - 40 on ehkä todennäköisempi vauhti.

Mutta se siitä, hengissä ollaan, eikä tosiaan tilanteessa ollut mitään epäselvyyttä. Jäi piloxingit väliin.

Menin tänään kouluun kuitenkin, kun mihinkään ei särkenyt, joten miksi sitä jäädä kotiin murehtimaan, kunnossa kuitenkin olin. Mulla on yleensäkin vähän sellainen asenne, että "kouluun vaikka pää kainalossa" - jos en ole oikeasti korkeassa kuumeessa esimerkiksi - minä vaan taidan olla niin tunnollinen. Ei viitsi koskaan edes lähteä ihan pikkuisen aiemmin koulusta huvin vuoksi. Jos vaikka tulee jotain tärkeää tietoa?

Minulle sanottiin tuo otsikon mukainen lause tänään. Lämmittää sydäntä. Tuon tunnollisuuden lisäksi se, että en yleensä stressaa omien koulutehtävien tekemisestä - teen ne kyllä, kunhan vaan aloitan, enkä jätä rästeiksi pitkiksi ajoiksi roikkumaan. Ei vaan sovi minulle! Pyrin myös sinnikkyyteen, eli ne tehtäväthän sitten tehdään! Mä tiedän, että mä tulen valmistumaan ensi vuonna - tähän aikaan vuoden päästä sitä saattaisi olla jo ihan oikeasti töissäkin. Mulla ei ole ongelmaa sen suhteen, koska mä vaan tiedän sen. Miksi mä venyttäisin valmistumisaikaa, kun pystyn hyvin valmistumaan ajoissa, jopa ehkä etuajassa? Tänä vuonna on jäljellä kolme päivää, jolloin pitää mennä konkreettisesti koululle. Ensi vuonna niitä on muistaakseni 25. Koko vuonna, siis. Maaliskuussa kolmas harjoittelu, ja kesällä neljäs. Näiden lisäksi hoidettavana on oppari, mutta eiköhän se ennen syksyä kasaan saada? En siinäkään näe mitään pidättelyn tai hidastelun aihetta. Mähän teen sen.

Katse kirkkaana tulevaisuuteen.

Ps. Kahden viikon päästä tähän aikaan olen Lontoossa - jokohan olisin käynyt siellä Harry Potter -studiolla?

maanantai 26. marraskuuta 2012

Day 25/30. Words remaining: 4,956


Jees. Tälleesti. Olen aika hyvin pysynyt aikataulussa koko kuukauden, parin ekan viikon aikana oli joitakin päiviä, kun ei ollut oikein aikaa kirjoittaa. Monena päivänä on tullut kuitenkin 3000 sanan suorituksia, parina jopa 4000-5000 sanaa kerralla! Jees.

Tarinassa on tapahtunut paljon, mutta koska aika loppuu, jätän viimeiset tapahtumat sitten vähän lyhyemmälle huomiolle, kuin oli aluksi tarkoitus. Viimeiset käänteet tapahtuvat kyllä, mutta ajattelin jättää tarinan lopulta vähän auki.

Jeejee! Jos tämän vaikka tiistaina saisi valmiiksi (tai ainakin sinne 50 tonniin)! Jee!
Related Posts with Thumbnails