sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Onnellinen viikonloppu.

Ah. Mulla on ollut tänä viikonloppuna vaan jotenkin niin äärimmäisen onnellinen fiilis. Oon vaan ollut. Ja koska mulla on ollut aikaa vain olla, sain aikaiseksi tiskata ja pyykätä reippaasti, eikä se edes rasittanut minua.

Lisäksi marraskuu ja nano loppuivat lopulta virallisesti perjantaina. Ei tarvinnut enää stressata niistä. Ja sitten tuli vielä lunta! Sai kyllä ison hymyn näille kasvoille, kun ulkona on niin kaunista ja ah. Lauantaina menin kävellen keskustaan tekemään pieniä jouluostoksia, ja näin siellä sitten sattumalta Ihanan Hennan! Pus! :)



Mulla on ollut vaan niin käsittämättömän kivaa. Tänäänkin oli taas improtreenit, ja vaikka oli suhteellisen vähän porukkaa paikalla, olin ihan hysteerinen ja hajoilin esimerkiksi muu-tarinaa kerrottaessa... Jessus.... :D Mutta oli kyllä taas huippua. Ei edes melkein haitannut polkea sitä reilua kolmea kilometriä 16 asteen pakkasessa...!

Tämä viikonloppu on tullut todellakin tarpeeseen... Marraskuu, ja muutenkin tämä syksy on olleet molemmat melko vaikeita ja rasittavia... Mutta onneksi mun tarvitsee mennä koululle enää maanantaina ja tiistaina.
8 yötä Englantiin lähtöön...!

Lisäksi nyt on jännät paikat.... Kaveri vinkkasi mulle, että voisin päästä Lontoosta Bristoliin paljonkin halvemmalla - aiemmin kun olin ymmärtänyt, että maksaa ainakin 35 puntaa päästä sinne... Kun sieltä pitäisi päästä vielä takaisinkin. Joten en ostanut Rasmuksen Bristolin keikalle lippuja. (Pojathan heittää keikkoja Briteissä samoina päivinä kuin minäkin olen siellä!) No, nyt kun voisin päästä Bristoliin ja takaisin about 20 punnalla, niin totta helkkarissahan minä sinne keikalle haluan! Ei vaan onnistunut nettikaupasta hankkiminen nyt, mutta sähköpostia laitettu, toivottavasti nappaa. Pojat on nimittäin soitelleet Daysia näillä Euroopan keikoilla... Jos kuulen sen livenä, voin kuolla onnellisena. :D Ah. Noiden poikien kanssa kun vaan on ollut mun elämän onnellisimpia hetkiä.


2 kommenttia:

  1. Olisi kai Rasmuksen pojat voineet laittaa sinut vieraslistalle Bristolin keikalle?(varsinkin jos tunnet ne jo) Harvemmin sinne asti varmaan suomalaisia faneja tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että ne ihan ensimmäisinä mua muistais, vaikka todennäköisesti naaman tunnistaa... :) En oikein löytänyt keinoa, että millä saisin nimen listalle. :D Mutta liput on hankittu! ^^ Ei ne onneksi kalliit ole. :)

      Poista

Related Posts with Thumbnails