maanantai 10. syyskuuta 2012

Nälkäpäiväkeräys - lahjoita!



Yltä tai tästä linkistä pääsee lahjoittamaan minun virtuaaliseen Nälkäpäivä-lippaaseen. Perjantaina noin klo 17-18 meinasin olla Hämeenlinnassa jossain päin keräämässä Hennan kanssa! Viime vuonna oltiin likkojen kanssa Tampereella keräämässä, mutta nyt en viikonloppuna pääsisi esimerkiksi Tampereelle. Tässäpä siis toisenlainen keino :)

"

Mihin lahjoitukset käytetään?

Punaisen Ristin tehtävä on auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä kaikkialla maailmassa, myös täällä Suomessa. Nälkäpäivänä keräämme sitomattomia varoja katastrofirahastoon, jotta olemme valmiina auttamaan heti, kun apua tarvitaan. Jo parilla sentillä saa rokotuksen tai puhdasta vettä, 5 eurolla huovan ja 17 eurolla äitiyspakkauksen. Kotimaassa apu on usein henkistä tukea kriisiin joutuneelle tai hätäapua tulipalossa kotinsa menettäneelle.
Punaisen Ristin vahvuus perustuu järjestön omaan verkostoon kotimaassa ja ulkomailla – olemme pysyvästi läsnä lähes kaikissa maailman maissa. Punaisen Ristin työ tähtää aina paikallisten yhteisöjen vahvistamiseen. Avun perillemenoa valvotaan tiukasti alusta loppuun. Keräyskulujen keskiarvo viimeisen kymmenen vuoden ajalta on 13 %."

1 kommentti:

Related Posts with Thumbnails