tiistai 2. syyskuuta 2014

Sushit testissä

Hupsista, täällä kirjoittaa sushiaddikti. Vähän turhan usein tulee käytyä sushilla, ei nyt viikoittain edes, mutta tässä kuukauden sisään on tullut kuitenkin käytyä... Kolmessa, neljässä paikassa silti? Eli nyt on maisteltu useammassa paikassa. Iiiihan vaan vertailumielessä, nii...
Vol 2 löytyy täältä.

Kin Sushi, Helsinki
Sushi&kiinalaisbuffet. Lauantaina hintaa 14,50e. Söin ensin kiinalaista, ei ollut mitenkään kovin ihmeellistä tai maukasta, syötävää kyllä. Vähän valikoimaa. Sushista löytyi enemmän valinnanvaraa, sellaisia oli useita, mitä en ole ennen syönyt. Lohinigireissä lohi tuntui jokseenkin niljakkaalta ja pahanmakuiselta, mutta kaikki muu oli ihan jees. En välttämättä menisi ensimmäisenä takaisin, vaan Helsingistä kokeilisin toista paikkaaensin.

Hua Du, Lahti
Myöskin molemmat buffetit, 9,50e arkipäivänä. Taas söin kiinalaista ensin, maukkaampi kuin edellinen, ehkä myös vähän enemmän valikoimaa. Rapulastuja oli, jee! Sushiriisi kuitenkin oli vähän turhan kovaa. Lohi oli muistaakseni hyvää. Vähemmän sushivalikoimaa, mutta ihan hyvää. Kokeilisin taas jonkun toisen lahtelaisen sushipaikan ennen tuonne palaamista. Arkipäivänä kuitenkin hyvä hinta.

China & Thai, Turku
Kauppiaskadun ravintola. Monipuolisempi kiinalainen tarjonta, sushia vähemmän. Lounaalla 12,50e sai kiinalaisen ja 10kpl sushia, maksamalla 4e enemmän olisi saanut myös rajattoman sushimäärän. Tuo 10kpl riitti kuitenkin hyvin, kun sitä kiinalaistakin söi. Palat oli kuitenkin vähän liian isoja, ja lohi taas vähän kurjan makuista. En ehkä hyödynnä uudelleen.

Hanko Sushi, Turku
Lounaalla pieni sushilajitelma, 10kpl 9,50e, muuna aikana 13e. Aika iso ero, on tullut lähinnä lounasaikoina käytyä. 13e tuntuu aika paljolta kymmenestä palaseesta. Tykkään kyllä kuitenkin, perushyvää sushia tuossa pienessä annoksessa. Kerran olen tarjouksella lunastanut ison kokoelman, jossa oli pari vähän vähemmän itselleni maistuvaa palaa, en ole ihan varma että mitä ne olivat, siitä on jo aikaa. Mutta täällä on tosiaan tullut käytyä eniten, on jotenkin helpoiten lähestyttävä täällä päin.  Vähän on vaan tullut oikeastaan kyllästyttyä, ja viimeksi oli kyllä tosi epätasalaatuiset nigirit.

Medium-lounas. Huomaa vasemmalla epätasaiset lohinigirit.

Kado Sushi, Turku
Kauppahallin herkkuja! Kesti jonkin aikaa että uskalsin tuonne mennä, koska on aika ahdas paikka, enkä ohikulkiessa ehtinyt vilkaista hinnastoa (se on tarkkaa). Otin medium-annoksen, hintaa oli 11,50e ja 8 palaa oli. Vähän turhan vähän omaan makuun, kun tuolla Hanko sushissa on tottunut enempään. Mutta täällä lohi oli kyllä todella maukasta, parasta mitä olen sushipaikoista saanut! Lajitelmassa oli pari vähän erikoisempaa tapausta (mm. riuttasimpukka), jotka vähän epäilyttivät, mutta oli syötäviä toki. Kokonaisuudessaan oikein hyvänmakuista sushia, menen kyllä toistekin. Ehkä joskus voi ottaa muutakin kuin lajitelman, varsinkin jos jonkun muun saisi mukaan ja voisi ottaa puokkiin pari rullaa. Namnam.

//edit 23.9. Tuli käveltyä tänään ennen kahta Kadon ohi, ja huomasin että siellähän on lounasta tarjolla! En tiedä sitten että onko se tullut vasta vähän aikaa sitten, vai enkö vain koskaan ole kävellyt sen ohitse lounasaikaan. Nettisivulta en ole löytänyt infoa tuosta. Mutta hyvä juttu kun nyt tuon keksin kuitenkin. Lounasvaihtoehtoja oli kolme (sis. misokeiton), ja olin kyllä kovin tyytyväinen valintaani. Hintaa oli 10,50 ja mahtoikohan siinä 8 palaa olla, 5 nigiriä (lohi x2, rapu, halstrattu lohi, kuha?) ja 3kpl makia. Hyvää oli! Oli myös 10 euron lounas, joka sisälsi 5 x hollywoodrullapalaa ja 5 x spicytunarullapalaa, jos nyt oikein muistan. Ei huono vaihtoehto tuokaan. Kolmas vaihtoehto oli sitten 16 euron vaihtoehto. Mutta voih, molemmilla kerroilla olen onnistunut irrottamaan puikot toisistaan huonoin lopputuloksin.... :D Bad luck, oh noooo! Misokeittoa voin kuitenkin kehua, varmasti tuoreet ainekset ja hyvää oli sekin! Muutenkin siis koko annos oli todella hyvääääää!

Mikä kuvanlaatu... Mutta ah, tajusin tällä kertaa, miten hyvää halstrattu lohi on!

Mutta tosiaan, vapaapäivinä tai silloin kun on aamuvuoro, ja tekee mieli sushia (lounasaikaan, koska misokeitto on must), niin varmasti menen jatkossa Kadoon, en Hankoon. Sen verran parempi paikka on Kado!

Soija-kaadin on Kadosa tyylikäs. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails