sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

No comments.

Mua vituttaa ja ahdistaa se, että tän työharjoittelun aikana multa on kysytty muutamaan otteeseen ainakin kolmen tai neljän eri ihmisen toimesta sitä, että tahdonko minä sen lastentarhanopettajan pätevyyden. Keskustelujen aiheita en rupea avaamaan, mutta perkele, siitä on tullut sellainen olo että heidän mielestään minä en kelpaisi sellaiseksi, en pystyisi siihen, en saisi hankkia sitä pätevyyttä koska en ole hyvä. Viimeisin viikko töissä on ollut kivaa, mutta silti on hirveästi stressiä, paineita oppimistehtävään liittyen... Enkö minä ole kypsä tai ylipäätään pätevä tällaiseen? Jos ja kun minuun ei uskota, niin se ei hirveästi inspaa enää yrittämään kovemmin, koska sitä kovemmin yrittämistä on tullut harrastettua... Ja silti ei uskota. On niitä kannustaviakin kommentteja tullut, mutta... Kun on 15 vuotta käynyt koulua ja koulua vain, niin ne paineet alkaa olla liikaa. En ole paljon kiitosta esimerkiksi työharjoitteluissa tai muussakaan saanut. Poikkeus oli vuosi sitten, se elämäni paras kolme kuukautta. Ja sekin oli työpaikan, ei sosiaalisen elämän ansiosta. Tällä hetkellä kummassakaan ei ole kehumista... Erakko?

Eilen kyllä olin koko päivän menossa, kun extempore tuli istuttua muutama tunti kaverilla, ja siitä sitten myöhemmin lähdettyä samojen kanssa baariin tanssimaan, ihan limulinjalla. Oli taas kiva päivä vaihteeksi. Miksen mää osaa itse ehdottaa tuollaisia? Nyt seura oli sellaista, jonka kanssa en ole aiemmin ollut baarissa, yleensä vain harrastuksessa nähty. Jotenkin se suunnittelemattomuus oli kivaa. Meitä oli vähän, mutta oli kivaa. Olin porukassa.

Sitten muutenkin aiheuttaa stressiä se, että tässä ollaan jännän äärellä mm. asuinpaikkaa miettiessä. Helvetin monimutkaista taas kaikki.

Vittu. Käskekää muuttumaan ja mitä tahansa, säälikää ja muuta. Ei nyt hyvä heilu taas. Ja tätä postausta en taas jaa facebookissa, koska häpeän itseäni taas vaihteeksi. Ei sillä pitäisi olla merkitystä, kuka tätä lukee ja kuka ei, mutta en tiedä, ihan sama, pää on taas niin sekaisin etten tiedä mitä pitäisi ajatella. Halusin vaan avautua jossain. En ole eräälle tärkeälle foorumillekaan päässyt pitkään aikaan, koska työharjoittelun vuoksi en ole jaksanut... Siellä olisi niin paljon lukemista, että pääsisi taas mukaan... Sitten kun harjoittelu loppuu ja loma alkaa, sitten ehtii... Mutta mitäpä muutakaan minä oikein nykyään teen kotona. Viikkoon ei ole lenkillekään päässyt, kun ensin oli jalka ja nyt flunssaa.

Pitäisi lakata kynnet ja tehdä ruokaa... Ja oppimistehtävää.....

Pelastakaa mut. :(


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Cupcakes, cupcakes!

Ostin sellaisen koristelusuutinsetin! Nyt tuli jopa fiksun näköisesti koristeltuja kuppikakkuja! Wou! Oho! No voisi ne kauniimpiakin olla, mutta tällä kertaa näin. Sisällä kirsikka- ja persikkapalasia. Omnom.

Yks ongelma: ei tee mieli syödä noita vaikka ei ne pahoja ole :D

Ensimmäinen!









//Ps. 21:52. Antti Railio voitti äsken Voice of Finlandin. Tämähän tiedettiin jo ekasta jaksosta lähtien :)

Tukkataidetta - Magic Style Brush

Taannoin osallistuin OBH Nordican Magic hair day -kilpailuun, josta sitten voitin palkinnoksi Magic Style Brushin. Tänään se sitten saapui! Heti testiin.

Tässä ensin nykyinen väritilanne. Aika vinkee vihree.

Sitten testiä... Ensin kuvaa ennen muotoilua, sitten pari yritystä. En voi sanoa olevani edelleenkään mikään maaginen hiusmuotoilija, ja muutos saattaisi näkyä paremmin pidemmissä hiuksissa.




Naaman saa sitten jättää huomiotta...

Käsittelemätön rähjä. Parturiiiiii....

Siloiteltu.

Loput kuvat sitten koitin... Ööö... saada tuuheutta? Kiharaa? U never know.


Joo... Tältä ne näyttää aina muutenkin. :D

Johdolla on ainakin pituutta!

I need a hair cut. Seriously.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Animeyes / sarjissilmäkynnet

Bongasin eilein tällaisen tutorialin. Sarjissilmät kynsille, jei, pakko kokeilla! Kun isosiskonikin toteutti nuo kynnet, niin pitihän minun kiirehtiä tekemään omat.

Näissä käytin Rimmelin Strawberry Fizziä (se vaaleanpunainen) ja Orlyn Lucky duckia (ei ainakaan se vihreä), sekä Kissin mustaa ja valkoista nail art-lakkaa vasempaan käteen, kun oikeaan taas erillisen siveltimen kanssa Wet n wildin Black cremeä ja Lumenen Have funia.

Nuo kissin lakat alkavat olla vanhoja, tyhjiä ja ihanan paakkuisia lössöjä, joten ei olisi alkuunkaan pitänyt ottaa niitä mukaan tähän touhuun. Onneksi osasin korjata vian oikeaan käteen käyttämällä nail art -sivellintä, ja arvatkaa mitä! Oikea käsi (eli vasemmalla, väärällä kädellä koristeltu!!) näyttää ehkä paremmalta, kuin vasen käsi! Tämä on ihme!

...mutta eivät nämä kyllä silti silmiä hirveästi hivele, kaukaa ne näyttää kivalta. :D

Ah ne Kissin lakat....






Jee. 

Ps. Ostin eilen lohta --> salaattia! 



Nom,


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sekopää

Directionsin hiusvärit on niin laatua. Tässä vähän kuvia siitä, kun värjäsin perjantaina ja lauantaina Ebony-värillä, eli mustalla. Kuvat on otettu aamulla.







On siellä vihreetä ja sinistä ainakin, ehkä sitä mustaakin vielä vähän. :D Selvästi näkee, että nukun kyljelläni... :D
Otsatukkaakin vähän pätkäsin, kun sitä parturireissua ei ole hetkeen taas tiedossa.

Siitä kirjoituskilpailusta sain tällaisen onnittelukirjeen. Ja hienosti osattiin mun nimikin kirjoittaa oikein, hienoa. :D Sukunimen ois voinut mokatakin vielä, mutta ei toi mun etunimi niin hirveän ihmeellinen pitäis britin korvaan olla... :D



Kiva jos sillä on hirveen isot odotukset, että mä olen joku fiksu ja filmaattinen... Joo... :D

Perhana, jalka on kipeytynyt. Kävin eilen 8 kilometrin lenkillä, juoksu kulki kivasti, oli ihana ilma! Mutta tänään töissä alkoi yhtäkkiä oikeaan jalkapöytään ja jalkapohjaan särkeä... Katsoo nyt että vaikuttaako se, että saan huomenna viimein laitettua tennarit jalkaan, nuo talvikengät kun on olleet vääääähäsen kuluneet mm. kantapäästä... Ei ehkä ihan optimiasento jalalle.

Pistetääs vielä kynsikuvia.

Näissä pohjalla Dependin hololakka 2033, viivat (jotka voisivat olla vähän paremmatkin) Aden cosmeticsin nail art -lakalla.





Näissä taas alla BYS:n 05 UV Frightening Lightning, Maybelline color show 181 Charged and ready, ja GinaTricot Pretty Sweet. + Water decalsit. Ihanat hih.




torstai 18. huhtikuuta 2013

Kun minä en riitä - eli tarina hurjasta harjoittelusta.

Tämä työpäivä oli vähästressisin suunnilleen kuukauteen. Miksi? Siksi, että nykyään kuljen töihin autolla. Ai miksi? Koska matkaa tuli vajaa 6 kilometriä lisää. (Joojoo äiti, ei oo pitkä matka, pyöräilen sit kun on kiva keli ja myöhäinen aamu.)

Tuli sitten koettua tällainenkin, että tuli työharjoittelupaikan vaihdos harjoitteluajan puolivälissä. Yksi päivä uudessa paikassa takana, enkä voisi olla tyytyväisempi.

Aiemmassa paikassa omat fiilikset olivat pitkälti ulkopuolisuutta ja sellaista yleistä haahuilua.... Lasten kanssa tulin kyllä hyvin juttuun, ja tuli tosiaan piirrettyä niille paljon kuvia väritettäväksi. Haahuilusta tuli sitten ohjaajalle ongelma, ja laadittiin sitten kalenteriin hetkiä, kun voin ottaa ihan oikeaan ohjaukseen muutamia lapsia. Näistä piti sitten tehdä suunnitelmat. "Tee tarkemmin", parin ensimmäisen päivän jälkeen. "Tee paremmin", kuului sitten ohjeet. Ykkösluokan ohjausta sain siis... Eipä minulle hirveästi aikaa annettu muutenkaan. Minä olen hei opiskelija. En valmis ja palkkatyössä, vaan opiskelija. Lähihoitajaopiskelijoilla on kuulemma paljon tarkemmat ohjeet ja muut, kuin meillä. Maanantaina minulla oli unohtunut suunnitelmat kotiin. Siitä seurasi viesti ohjaavalle opettajalle. Tiistaina päivän jälkeen opettaja soitti ja pyysi keräämään kamat ja tulemaan koululle.

Oli hyvä päästä juttelemaan kahden opettajan kanssa, ja varsinkin kun he olivat täysin minun puolellani ja ymmärsivät. Minulle päätettiin etsiä parempi harjoittelupaikka, jossa minunlainen ujo ihminen voi saada parempaa ohjausta ja ymmärrystä. Minua kohdeltiin edellisessä paikassa oikeasti todella epäoikeudenmukaisesti, kun mitään inhimillisiäkään virheitä ei sallittu, vaan heti kilahdettiin, ja vaikka olin koko viikon ohjannut lapsia todella hyvin ja saanut ohjaamisesta hyvää palautetta, niin silti minut halutaan pihalle sieltä. Ei vaan voi ymmärtää.

Eilen kävin tutustumassa uuteen paikkaan, ja tänään oli tosiaan ensimmäinen työpäivä. Neljä viikkoa jäljellä. Huomasin jo tämän päivän ja eilisen perusteella monia asioita, mistä voin antaa monta plussaa enemmän tälle uudelle harjoittelupaikalle. Niin ulkona ollessa, palaverissa ja lasten kanssa muuten ollessa.  Jännittävää, miten noinkin isoja eroja saman kunnan kunnallisissa päiväkodeissa voi olla... Tämä työyhteisö on sellainen, jossa voin viihtyä, ja jossa tiedän lapsia kuunneltavan aidosti.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Viimeiset lahjukset + mitä käy, kun mies lakkaa kyntesi...

Tässä vielä viimeiset lahjaringistä saamani lahjukset. :) Hurjan nopeasti vuosi on mennyt, sillä enää kaksi pakettia on lähettämättä! Ohhoh. Tässä siis Lymin ja Mimon :)
On kyllä tullut hyvin huonosti päivitettyä tuota omaa lakkalistaa, hups... Täytyy korjata asia pikaseen, vielä kun nuo uudet hankinnat pyörivät erillään vanhoista lakoista. :D

Siellä on huulikoruihin pallojakin!

...sekä KoneHelsinki DC03 ja IsaDoran Marzipan.

Tarroja! Ja...

...Color clubin mini Age of Aquarius, Dependin 5011 cracked effect...

Golden rose 105, Aden cosmetics art nail polish, Angel cosmetics london nail art lacquer. 


Lempiväri huomioitu... :D Ja jes, nail art -lakkoja!

Pistetään vielä tämmöstä, mitä sain siskolta. Olen tartuttanut kynsilakkamanian.
Casuelle näyttää olevan merkin nimi. Ihania!


No olkaa si väärtepäi.



Vähän kuluneina jo.

...vähemmän siistittyinä nii...


Sitten.... Älkää saako sydänkohtausta allaolevista kuvista, vaan lukekaa tämä teksti. Blogeissa on pyörinyt sellainen haaste, että pistäkääs miehenne lakkaamaan kyntenne... Lakan valitsemisesta alkaen. Omaani kiinnosti tämä ihan hirveästi, tässä hänen taidonnäytteensä :D


Että semmosta. Ihastelin kyllä strassihyrrän ja sen tikun käytön taidokkuutta! Ei voinut sormilla asetella niitä strasseja, vaan piti käyttää tikkua. Mutta hienosti se lakka levisikin sormen päästä kohti kämmenselkää.


 No, minä sitten vähän siistin niitä, kun se oli koristellut ne haluamallaan tavalla, sry!



Ehkä niitä olisi voinut putsailla vielä vähän.


Ps. Sehän ei riko vaitiolovelvollisuutta, että purkaa turhautuneisuutta ja epäoikeudenmukaista kohtelua työharjoittelussaan niin, ettei nimiä tai paikkoja mainitse?
Related Posts with Thumbnails