perjantai 18. maaliskuuta 2016

LTO MHA

Valmistuin sosionomiksi kaksi vuotta sitten. Pääsin heti erääseen erityislastenkotiin tekemään keikkaa. Siitä pääsin tekemään kesätöitä, ja lopulta syksyllä minut valittiin vakituiseksi työntekijäksi. Kaksi vuotta on nyt kulunut, ja olen kehittynyt hurjasti ammatillisesti.

Nyt on kuitenkin aika jättää nuo nuoret taakse ja siirtyä pienemien pariin. Sain paikan lastentarhanopettajana Paraisten kaupungilta! Pari viikkoa, ja uusi työ alkaa. Jännittää ihan hitsisti, mutta päiväkotiin olen kaipaillut. Päivätyö, säännölliset työajat... Muutenkin tuo päiväkotielämä on aika erilaista kuin nykyinen työ. Ihania ja mahtavia hetkiä on ollut, mutta kyllähän sitä on helpottavaa tietää se, ettei päiväkotityö ole niin henkisesti ja fyysisesti raskasta. Tämä kaksivuotinen on kuitenkin ollut arvokas kokemus, ja näyttää varmasti hyvältä tuleivaisuudessakin ansioluettelossani.

Kiitos työtoverit! Hauskoja hetkiä on koettu yhdessä. Saattaahan sitä varmaan jäädä vielä sijaislistalle, heh. Ja kaipa sitä tulee koiran kanssa käytyä silloin tällöin näyttäytymässä! Puspus.

2 kommenttia:

Related Posts with Thumbnails