tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hopottajat: Motivus kuntokeskus

Hopotusta pitkästä aikaa! Helmikuun ajan (ja no itseasiassa vielä kaksi päivää aikaa) pääsin hopottajana testailemaan Turun keskustassa sijaitsevaa Motivus-kuntosalia. Paikassa on naisille pienempi oma sali, sekä laajempi yhteinen sali. Lisäksi päivittäin järjestetään vaikka mitä jumppaa.

http://www.motivus.fi/

Oli kiva päästä vähän kokeilemaan, miten kolmivuorotyöläisenä osaan ujuttaa kuntoilun vapaa-ajalle. Tämä kampanja tulikin oikein hyvään aikaan, tai miten sen nyt ottaa. Olihan siinä alkuun samaan aikaan muutto ja kämpän järjestely, mutta ihan mukavasti on löytynyt esimerkiksi jumppia sellaisiin aikoihin, että itsekin pääsee. Jos jumppa on siis alkanut 10-11 aikaan, niin hyvin olen ehtinyt vielä iltavuoroon! Iltapäivästäkin on löytynyt hyvin tarjontaa. Itse ehdin testaamaan mm. body combatin, pilateksen ja bailatinon. Body combat oli noista kyllä se omin laji, tykkään siitä että voi haastaa itseään, tulee oikeasti hiki ja hengästyy. Tanssimisesta olen aina tykännyt, mutta jotkin askelkuviot jäivät bailatinossa vähän hämärän peittoon, kun sieltä takaa ei oikein nähnyt kunnolla. Kivaa se kuitenkin oli.

Huomenna ehdin käymään vielä salilla, ajattelin uskaltautua vielä sinne sekapuolelle kokeilemaan, aiemmin olen ollut siis siellä naisten puolella. Hämeenlinnassa kävin ihan vain naisille tarkoitetulla salilla, joten ei uskallus ihan riittänyt lähteä heti yksin ihmettelemään laitteita, ja olihan sinne naisten puolelle helpompi mennäkin kun oli heti pukuhuoneen kulman takana!

Motivus on ihan kokeilemisen arvoinen paikka, joten jos vielä on sali Turussa etsinnässä, niin sinne vaan katsomaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails