Matkassa: Kohti uutta ja ihmeellistä, osa 1

Lauantaina 22.8. lähti lentomme Helsingistä kohti Sherementyevon kenttää Moskovasta. Lento kesti alle 2 tuntia, ja jatkolentoa odoteltiin nelisen tuntia. Aeroflot ravitsi meitä hämmentävällä leivällä, ettei varmasti ehtisi tulla nälkä lennon aikana! Omassa vatsassa kurni enemminkin jännitys, vaikka ei sitä millään tahtonut vielä Venäjälläkään uskoa, että mihin sitä nyt oltiinkaan matkalla. Jätskit syötiin - vaikka myyjä ei tainnut puhua juurikaan englantia, emmekä voineet olla ihan täysin varmoja, minkä makuista jäätelöä sitä tuli otettua... Mutta ihan hyvin maistuivat. Melko hyvin tuo odotus meni, en aiakaan muista että olisi ollut mitään hämminkejä tai stressejä.

No sitten. Yhdeksän ja puolen tunnin lento edessä. Losiinhan lennettiin viime vuonna vielä hiukan enemmän, että ei sinänsä jännittänyt. Ruuan laatu vähän mietitytti, saisimmeko kokea yhtä upeita makuelämyksiä kuin ensimmäisellä lennolla? No, ei siellä nälkä onneksi tullut, eikä aikakaan käynyt mitenkään sietämättömän pitkäksi. Katselin siinä pari leffaa. Kun viimein saavuimme Naritan lentokentälle puolen päivän aikaan, väsymys ei ihme kyllä alkanut vielä painaa, sen verran jännää oli, paljon kaikkea uutta.

Aamupalaksi sai mm. pannaria. 

Ja onnenkeksin!

Naritalta mentiin junalla Shibuyaan! Riikka oli katsonut meille valmiiksi bussin, joka sieltä lähtisi kohti Fujia. Ehdimme käydä syömässä - kiinalaista - mutta vain pikaisesti, sen bussin lähtöpaikan etsimiseen kun meni vähän turhan pitkään... Opaste sinne oli vähän niin kuin nurkan takana, joten siitä tuli käveltyä aina vaan ohi! Onneksi pysähdyimme ihmettelemään juuri sopivaan kohtaan, joten bongasinkin opasteen ihan sattumalta.

...nämä vessat. Ei, kaikki vessat eivät olleet tällaisia. :D

Bussia odoteltiin ja ihmeteltiin, että eikös sen pitänyt olla täällä jo. Tulihan se sieltä sitten, ja näytimme bussikuskille paperia, joka osoitti meidän varanneen paikat kyseisestä bussista. Kuski kipaisi lappujen kanssa vieressä olevaan toimistoon, ja me jäimme ulos ihmettelemään. Parin minuutin kuluttua kuski tuli ulos ja viittoili meitä tulemaan myös sisälle. Ahaa, liput maksetaan sinne, eikä kuskille! Homma selvisi ja matka Fujille sai alkaa. Tämä olikin sitten ensimmäinen osoitus japanilaisten avuliaisuudesta, ja sitä saimme todistaa matkan aikana vielä moneen kertaan. Olisiko Suomessa bussikuski noussut bussista ja lähtenyt oikeita lippuja vailla olevat matkustajat mukanaan hakemaan niitä lippuja lipunmyynnistä asti?

Pari tuntia ajeltiin bussissa, pienet torkut tuli otettua. Kyllä riitti ihmettelemistä niissä maisemissa, ihan mielettömän upeita... Suuria metsien peittämiä vuoria ja jännittäviä taloja. Onni oli myös ajosuuntamme. Vastaan tuli melkoinen liikenneruuhka. Varmaan 40 kilometrin verran jonoa, autot liikkuivat hetkittäin aina vain hiukan eteen päin. Jestas sentään. Onneksi meidän bussimme sentään liikkui!

Illalla seitsemän aikaan saavuimme sitten hotellille. Oli kyllä melkoista seikkailua sekin, kun etsittiin juna-asemaa kun jäätiin pois bussista, kyllä sai kierrellä melkoisesti. Kiersimme seuraavan päivän kohteen, Fuji Q Highlandin huvipuiston, myös läpi, ihan vahingossa mentiin sinnekin. Löytyi se pysäkki sitten lopultakin, eikä junassa tarvinnut pitkään olla, kun saavuimme pääteasemallemme noin 30 tunnin matkustamisen jälkeen. Suunnistimme pienen matkan hotellille, jossa meitä katsottiin vähän pitkään... Ehkä ihan meidänlaisiin asiakkaisiin ei ole tuossa bisness-hotellissa totuttu! Huoneisiin kuitenkin päästiin, ja käväisimme vielä läheisestä kaupasta hakemassa vähän iltapalaa. Olin onnessani, kun minun pussiini sujautettiin ihan huomaamattani kertakäyttölusikka, kun ostin vanukkaan! Ihanaa! Ja tämä tapahtui joka kerta, kun vanukasta ostin. Hihii.

Suihku, vähän tv-ohjelmien ihmettelyä ja nukkumaan. Huomennakin olisi pitkä päivä, hyvä kun matkasta selvittiin!

Tässäpä ensimmäinen osa matkustuspostauksista. Pakkohan nämä on jakaa useampiin, niin paljon tuli kahden viikon aikana nähtyä ja koettua. Pian lisää!