maanantai 3. marraskuuta 2014

NaNoWriMo - päivä 3

4053 sanaa kirjoitettu. Hiukan ollaan jäljessä, viikonloppuna oli muuta tekemistä. Lauantaina keskiyön jälkeen kirjoitin heti tuhat sanaa, mutta loppupäivänä ei ollut sitten aikaa. Aamupäivällä aloitin jo Halloween-bileisiin valmistautumisen, ja paikanpäällä oltiin jo viideltä. Eilen taas sitten tuli nukuttua pitkää, ja jouduin juoksupojaksi kauppaan... Jonkin verran ehdin kuitenkin kirjoittaa. Tarkkoja sanamääriä päiville en osaa sanoa, koska nanon sivut bugittaa, ei ole koko päivänä näyttänyt päivän kirjoitettua sanamäärää. Kokonaismäärä kyllä päivittyy. Tänään, kolmantena päivänä, pitäisi olla jo 5000 sanassa, mutta jäljessä siis ollaan. Tänään olen tainnut kirjoittaa 1400 sanaa, ensimmäisenä päivänä oli se 1000 sanaa, joten eilinen määrä on tainnut olla jotain 1600, eli ihan oikeassa määrässä... Tänään vaan heräsin kauhean myöhään, päätä särki aamulla niin ei tullut herättyä sitten. Huomenna kyllä laitan herätyskellon soimaan, aamulla ehtii kirjoittamaan kun on iltavuoro.

Kiinnostaako jotakuta lukea? Ensimmäinen luku olisi jo valmis. Fanfic tällä kertaa siis kyseessä - valmista maailmaa käytän, mutta hahmot ja ympäristöt ovat omat.

1 kommentti:

Related Posts with Thumbnails