Luku 20.

20. 19 vuotta myöhemmin

”Äiti? Kuka tuo mies on? Miksi se tuijottaa meitä?” kysyi äitinsä kädessä roikkuva tummasilmäinen ja kiharahiuksinen tyttö.

Hermione Granger katsahti 8-vuotiaan tyttärensä osoittamaan suuntaan. Hänen silmänsä kapenivat. Hän ei voinut unohtaa noita kasvoja, vaikka kuinka olisi halunnutkin.
Draco Malfoy.

”Ei kukaan. Älä katso sinne, Minerva, se voi olla paha mies”, Hermione selitti tyttärelleen ja kulki hänen kanssaan Tylypahkan pikajunan vierellä etsimässä perässä kulkevalle 12-vuotiaalle pojalleen sopivaa vaunua. Pojan vierellä kulki myös lasten isä, Viktor Krum.
”Brian, muista ottaa luutasi”, hän muistutti poikaansa ja heilutteli luutaa kädessään.

”Joo, joo, muistan kyllä. Luulitko että unohtaisin, minähän en missään nimessä halunnut jatkaa Rohkelikon Huispausjoukkueessa?” Brian virnuili isälleen. Myös Viktor virnuili – yhdennäköisyys oli hämäävä. Samat tummat silmät, sama nenä, sama virne, jopa samanlainen siilikampaus.

”Brian! Täällä on vapaata!” Hermione pysähtyi yhden vaunun kohdalle ja yritti käsimerkein saada poikaansa kiirehtimään.

”Minäkin haluan Tylypahkaan”, Minerva tokaisi nyrpeästi ja rupesi vetämään äitiään kädestä kanssaan junaan.

”Et voi vielä mennä, sinun on odotettava vielä muutama vuosi. Sitten sinäkin pääset” Hermione lohdutti tytärtään ja silitteli tämän hiuksia. Minerva nyrpisti nenäänsä ja kurtisti kulmiaan, ja hymähti ärsyyntyneenä.

”Anna minä kannan laukkusi sisään, ota sinä luuta”, Viktor sanoi Brianille, kun he olivat saavuttaneet oikean vaunun sisäänkäynnin. Hän nosti laukun käsivarsilleen ja nousi junaan, ja Brian hyppäsi luuta käsissään hänen peräänsä.

Hermione ja Minerva vilkuttelivat nauraen Viktorille, joka oli istahtavinaan vaunuun, kuin olisi itsekin lähdössä Tylypahkaan.
”Jos isikin saa, niin minunkin pitää saada! Isi on liian vanha Tylypahkaan!” Minerva huudahti sitten ihmeissään.

”Ei isi ole lähdössä minnekään, isi tulee kotiin meidän kanssa”, Hermione rauhoitteli tytärtään ja nauroi.

Viktor poistui vaunusta ja seisoi kohta perheensä vieressä laiturilla. Brian avasi ikkunan ja työnsi päänsä ulos hymyillen.
”Brian, muista kertoa terveisiä Harrylle”, Hermione muistutti vielä kerran, ja Brian nyökkäsi.

”Ja muista harjoitella ahkerasti, sinusta tulee vielä maailman paras etsijä!”
”Mutta muista myös, että tunneilla pitää kuunnella, ja muista tehdä läksyt tunnollisesti, sillä V.I.P:hin ja S.U.P.E.R:hin ei ole enää pitkä aika!”

”Kyllä, isä, ja kyllä, äiti”, Brian sanoi ja nauroi lähes kippurassa vanhempiensa erilaisuudelle.

Hermione ja Viktor katsahtivat toisiinsa hymyt korvissa.

”Senkin hassu, sinulle se luuta on tärkein asia maailmassa?” Hermione vinoili.

”Sinä varmaan toivoit, että olisit voinut mennä naimisiin 'Tylypahkan historian' kanssa?” Viktor antoi takaisin. Tämän jälkeen he heittäytyivät rakastavasti toistensa syliin ja halasivat lämpimästi.

”Äiti! Isi! Päästäkää minut vapaaksi!” Minerva mumisi vanhempiensa välistä, ja he irtaantuivat toisistaan nopeasti ja silittelivät nuorimmaisensa päätä.

”Brian! Brian!” kaksi poikaa ja yksi tyttö tulivat juosten laiturilla heitä kohti.

”Brian on tuolla”, Hermione kertoi heille. ”Ihmettelinkin jo, kun ette olleet vielä täällä!”
”Joo, tultiin vähän myöhässä. Hyvää syksyä!” tyttö sanoi Hermionelle ja kampesi poikien perässä junaan. Pian heidänkin päänsä pilkistivät ikkunasta, josta Briankin yhä kurkisteli.

Junan pilli vihelsi, ja viimeisetkin oppilaat hyppäsivät kiireisesti junaan. Savu alkoi tupruta Tylypahkan pikajunan piipusta, jolloin Hermione, Viktor ja Minerva ryhtyivät vilkuttamaan Brianille sekä hänen ystävilleen.

"Muista kirjoittaa!" Hermione huudahti.

"Muista lähettää minulle jo se Harry Potterin nimikirjoitus!" Minervakin kiljaisi, ja sai koko perheensä nauramaan.

Hermione, Viktor ja pikkuinen Minerva katselivat, kun pikajuna viiletti näkyvistä jättäen peräänsä savuvanan. Vasta kun savu oli hälvennyt, pieni perhe alkoi valua muidenkin lapsiaan hyvästelleiden perheiden perässä pois laiturilta yhdeksän ja kolme neljännestä.

"Minäkin haluan Tylypahkaan. Minäkin haluan oman luudan. Minäkin haluan oman taikasauvan. Minäkin haluan oman kattilan. Minäkin haluan olla Rohkelikko. Minäkin haluan hienot kaavut", Minerva toisteli vaatimuksiaan, kun hän käveli vanhempiensa välissä kohti kotia.

"Sinä kyllä saat ne, usko pois. Mutta kaikki aikanaan", Hermione selitti.

"Ja saathan sinä edelleen lentää kahdestaan isän kanssa", Viktor ehdotti. "Ehkä jo piankin, jos lähdemme taas käymään Bulgariassa."

"Niinkö! Koska minä pääsen taas leikkimään maman ja papan kanssa?" Minerva hihkaisi innoissaan.

Pikkuinen perhe käveli rauhallisesti kohti kotiaan. Paikka oli edelleen sama, kuin 19 vuotta aikaisemminkin - asuntoon oli vain tehty pieni ja huomaamaton laajennusloitsu, joten muutoista ei tarvinnut huolehtia. Aina uuden perheenjäsenen myötä asuntoa oli laajennettu hieman lisää, ja nyt se oli juuri sopiva neljälle henkilölle ja kissalle.

”Viktor... Näin hänet asemalla”, Hermione sanoi hiljaa maatessaan illalla sängyssä miehensä vieressä.

Viktor tiukensi otettaan Hermionesta.
”Älä ajattele sitä. Jos et ajattele sitä, se menee pois, ja pian unohdat, mitä sinä pelkäsitkään”, Viktor sanoi hiljaa ja silitteli Hermionen poskea kämmenellään.

”...ihanaa kun sinun ei tarvitse lähteä mihinkään. Ihanaa kun voit olla siinä joka päivä ja suojella minua”, Hermione kuiskaili ja tirautti pari kyyneltä Viktorin rintaa vasten.

”Aivan niin”, Viktor myönsi. ”Sinulla ei ole mitään hätää.”

*****

Heippa!

Isä, ensimmäinen huispausmatsimme meni loistavasti! Voitimme murskaavin lukemin Luihuisen... Hahaa. Meidän joukkue on niin hyvä, että voitimme heidät 230-20! Peli oli ohi alle kymmenessä minuutissa... Luulen, että seuraava matsi Korpinkynttä vastaan menee vielä nopeammin. Olen harjoitellut niin kovasti, ja näen siepin aina tosi nopeasti!

Äiti, meillä ei ole vielä ollut mitään kokeita, mutta sitäkin enemmän tehtäviä. Niissä ei ole ollut vaikeuksia kuitenkaan, koska olen ollut niin tarkkaavainen tunnilla. Ja niistä koulukirjoista, jotka aiemmin annoit minulle luettavaksi, on ollut hyötyä. Minun ei tarvitse juurikaan etsiä tietoa ja kertailla uudestaan kirjoista, koska muistan ne jo ensimmäiseltä kerralta melko hyvin.

Tässä on Minervalle vielä tämä Potterin nimikirjoitus... Hän oli kyllä vähän ihmeissään kun pyysin sitä, vaikka ymmärsikin sen olevan Minervalle.

Tulen käymään jouluna kotona, mutta en ole siellä koko lomaa – meillä on tekemistä kavereiden kanssa!

”Viktor, Brianilta tuli kirje, tule sinäkin lukemaan”, Hermione vinkkasi miehelleen, joka tuli kolisten ulko-ovesta sisään.

”Jaa, mitäs poika nyt?” hän kysyi hajamielisesti riisuessaan viittaa päältään.

”No tule lukemaan itse”, Hermione naurahti. ”Minerva... Täällä on jotain sinullekin.”
Minerva ryntäsi huoneestaan vauhdikkaasti kipittäen ja alkoi pomppia villisti äitinsä edessä.

”Mitä! Mitä! Onko se... Onko se se?” hän kiljahteli, jolloin Hermione ojensi valokuvan tyttärelleen.

”IIIIIIHH!” Minerva kiljaisi, nappasi valokuvan ja juoksi takaisin huoneeseensa ihailemaan mahtavan Harry Potterin nimikirjoitusta. Sitten hän alkoi tutkailla seinäänsä – mihin hän saisi tämän valokuvan mahtumaan? Seinä nimittäin oli täynnä Harryn kuvia, sekä lehtileikkeitä hänestä muun muassa huispausuran varrelta.

Olohuoneessa Viktor otti poikansa kirjeen vastaan ja lukaisi sen hitaasti virne huulilla.

”Hieno homma”, Viktor lausahti ja suikkasi sitten suukon vaimonsa huulille.

”Joulusta muuten...” Hermione kuiskasi ja nojautui kohti Viktorin korvaa. ”Harry ja Cho tulevat myös käymään täällä jouluna... Älä kerro Minervalle”, hän kuiskasi ja iski silmää.”

Viktor nyökkäsi ja katsahti tyttärensä huoneen suuntaan.

”Toivottavasti tyttö ei innostu liikaa, ettei sitten tarvitse siivota ties mitä täältä”, Viktor mietti naureskellen. Viimeksi, kun Minerva oli innostunut oikein kovasti, hän oli saanut aikaan pienen kaaoksen perheen kodissa: ruokapöytä oli vaihtanut stepaten paikkaa, hella ja tiskiallas jyrisivät toisiaan vasten, ja tytön itsensä huone oli kuin pommin jäljeltä, kun kaikki kuvat, julisteet ja jopa verhot olivat lennelleet pyörremyrskyn lailla pitkin huonetta.

”Heh, niimpä”, Hermionekin naureskeli ja muisteli lämmöllä sitä, kun joutui heiluttelemaan sauvaa kyseisen tapahtuman aikaan oikein urakalla.

*****

Brian loisti etsijän roolissa Tylypahkassa, ja hän rikkoi useita piste- ja nopeusennätyksiä toisen vuotensa aikana. Minerva oli kovasti innoissaan isoveljestään, ja hänkin vannoi vielä joskus tulevansa suureksi huispaustähdeksi. Hermionen ja Viktorin yhteiselo jatkui onnellisesti, ja pikkuhiljaa Hermione pääsi eroon peloistaan. Hermione ei juuri ollut yhteyksissä Ginnyyn – sen hän kuitenkin tiesi, ettei Ginny ollut enää tekemisissä Lunan kanssa. Luna kun oli muuttanut uuden tyttöystävänsä perässä Yhdysvaltoihin asti.

Harry opetti Pimeyden voimilta suojautumista Tylypahkassa, ja hänen vaimonsa Cho perusti oman kahvilan Tylyahoon. Heidän toistaiseksi ainoaksi jäänyt lapsensa oli hyvä, mutta uhkarohkea oppilas Tylypahkassa – neljä vuotta Briania vanhempana hän ei juuri ollut tekemisissä Brianin kanssa.

Ron piti yllä suosiotaan naisten keskuudessa – hänestä oli tullut oikein naistenmies. Silti syvällä sisimmässään hän ei ollut unohtanut Hermionea, mutta ei voinut tehdä asialle mitään, koska ei tahtonut rikkoa suuren idolinsa perhettä.