Luku 19.

19.

Kesä, eikä mitään tekemistä.

Kesä saapui ja yllätti Hermionen täysin. Pian alkaisi koko pitkä aurorikoulutus, pian hänellä olisi jotakin tekemistä. Pian olisi ohi myös huispauskausi. Pian Ginny jättäisi Tylypahka.

Ginny oli väistämättä vallannut Hermionen mielen jälleen - hän vain ajatteli kaiken aikaa omia, viimeisiä tuntemuksiaan ja kokemuksiaan Tylypahkasta. Nyt Ginny koki sen saman, ja häntäkin varmasti jännitti.

Enää muutama päivä jäljellä.

"Voi hemmetin hemmetti", Hermione manasi joka kerta, kun hänen ajatuksensa ohjautuivat Ginnyyn.

Asiaa ei auttanut myöskään se, että Molly oli kutsunut muun muassa hänet ja Harryn ottamaan Ginnyn vastaan King's Crossin asemalle laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä. Siitä tulisi takuuvarmasti vaikeaa - varsinkin, kun he jatkaisivat koko joukolla Kotikoloon. Todennäköisesti heitä vaadittaisi jäämään yöksi - ja Hermione nukkuisi, missä muualla kuin, tietenkin Ginnyn huoneessa. Ajatus sai Hermionen jännittyneeksi. Oliko Ginny noteerannut hänen kirjeensa, oliko hän uskonut sen, mitä Hermione oli hänelle sanonut ja painottanut? Hermione uskoi, että hänen olisi vielä varmuuden vuoksi paras hehkutettava Ginnylle hänen ja Viktorin onnea. Ehkä myös sitä, että Viktor oli todellakin sanonut rakastavansa häntä... Siitä täytyi jutella ainakin Harryn kanssa, olihan hän niin luvannut. Samalla saman annoksen saisi toki myös Ron - se varmasti toimisi ainakin sillä suunnalla. Hermione tiesi Ronin kunnioittavan idoleitaan. Kuka nyt idolinsa naista yrittäisi itselleen pihistää? Ei Ron ainakaan, siitä Hermione oli varma.

Oikean päivän koittaessa Hermione valmistautui lähtemään kävellen kohti rautatieasemaa. Hän ei ollut varma, miten Harry tulisi - metrolla, kenties? Weasleyn perhe olisi saattanut vuokrata auton taikaministeriöltä. Tai ehkä kaksikin, tai vaikka kolme - Hermione uskoi, että nyt, kun Weasleyn perheen nuorimmainen lopetti Tylypahkassa, he juhlisivat oikein kunnolla, ja koko perhe saapuisi paikalle.

Hermione oli hieman harmissaan, että Molly tahtoi sekä hänet että Harryn paikalle - kyllä, olivathan he toki olleet kuin osa heidän perhettään jo monen monta vuotta, mutta silti, Hermione tunsi olonsa ahdistuneeksi jo nyt. Mitä jos Ginny ei olisikaan uskonut häntä, ja yrittäisi jälleen jotakin, mitä Viktor ei suvaitsisi?

Hermione mietti jokaista kertaa, kun hän oli tavannut Ginnyn viimeisen vuoden aikana. Lähes joka kerta Ginny oli yrittänyt jotakin - ja useimmiten Hermione oli sallinut sen. Tällä kertaa hän ei saisi missään nimessä sallia mitääns sellaista Ginnyn suunnalta.

Hermione huokaisi syvään ja katsoi itseään peilistä. Kyllä, hän olisi rohkea, ja lähtisi. Hän käyttäytyisi aivan normaalisti, tuskin Ginnyn näkeminen nyt enää mitään epätoivottuja reaktioita tuottaisi - eihän? Eihän Hermione ollut tavannut Ginnyä sellaisissa merkeissä pitkään aikaan, ja jo viimeisen yhteydenpidon aikana Hermione oli tehnyt Ginnylle täysin selväksi, mitä hän oli mieltä. Kai Ginny nyt vähän kunnioitti häntä, ja käyttäytyisi hyvin?

Hermione uskoi, ettei Lunakaan nyt sentään ollut Kotikoloon tulossa Ginnyn kanssa. Varmasti hän lähtisi itse juhlimaan isänsä kanssa Tylypahkasta valmistumista. Silloin Ginny ei keskittyisi Kotikolossa Lunaan, joten periaatteessa Hermione oli Ginnylle vapaata riistaa... Mutta Hermione aikoi estää jokaisen läheisyyden yrityksen. Ja tuskin Ginny nyt enää mitään sellaista tekisi - jos hän vain arvosti Hermionea tippaakaan.

Hermione oli valmis, ja astui tavalliset vaatteet päällään ulos, ja lähti kävelemään kohti King's Crossia. Ilta alkoi hämärtää, kun Hermione käveli pitkin Lontoon katuja. Matka ei ollut onneksi kovinkaan pitkä, joten hän uskalsi aivan helposti kävellä yksin. Olisihan hän silti toivonut Viktoria vierellee, mutta se ei nyt tällä kertaa ollut mahdollista - juuri tällä hetkellä Viktor pelaisi kauden kenties viimeistä peliään.

Hermione keräsi voimia voittaakseen tulevan koitoksen. Edelleenkään ei ollut varmaa, mitä hänellä oli vastassaan, mutta oli joka tapauksessa varmin ja turvallisin ratkaisu valmistautua mihin tahansa. Saattaisi olla, että Ginny aloittaisi vihjailun saman tien, eikä jättäisi häntä Kotikolossa lainkaan rauhaan - tai parhaimmassa tapauksessa Ginny ei juuri kiinnittäisi huomiota Hermioneen, jolloin hän olisi varmaankin lukenut kirjeen, uskonut, ja unohtanut.

Hermione saapui King's Crossille. Hän lähti kävelemään kohti laituria yhdeksän ja kolme neljännestä - heidän oli tarkoitus sillä laiturilla, eikä niin sanotulla jästien puolella. Herättäisi aivan liian paljon huomiota, jos suuri joukkio, joista osa olisi varmasti hassusti pukeutunutta, kävelisi yhtäkkiä betonimuuria päin. Siispä jokainen saapuessaan kävelisi suoraan odottamaan saapuvaa Tylypahkan pikajunaa.

Hermione käveli kohti yhdeksättä ja kymmenettä laituria. Väkeä oli melko paljon tähän aikaan sunnuntai-illasta - varmasti monet matkalaiset saapuivat kotiin näihin aikoihin. Laitureilla norkoili paljon ihmisiä, osalla suuret kantamukset, osalla ei lainkaan - he olivat varmaan joko saattamassa tai ottamassa matkalaisia vastaan.

Hermione varmisti pikaisesti ympärilleen vilkaisemalla, että kukaan ei tuijottanut tai seurannut häntä. Hän käveli vauhdikkaasti kohti laiturien yhdeksän ja kymmenen välissä olevaa tolppaa - ja hän saapui laiturille, jota koristi joukkio velhoperheitä, jotka odottivat lapsosiaan saapuviksi.

Hermione seisahtui katselemaan ympärilleen ja etsiskeli Weasleyn perhettä. Yhtäkkiä hän hoksasi tietyssä suunnassa kohtuuttoman paljon punaista, ja lähti kävelemään joukkoa kohti.

"Hermione!" Molly huudahti huomatessaan Hermionen saapuvan. "Miten mukavaa, että sinäkin pääsit tulemaan!" hän hehkui äidillisesti ja syöksyi halaamaan Hermionea. Hermione tervehti kaikkia - Ronia, Georgea, Percyä, Charlieta, Billiä ja Arthuria.

"Ja teillä on koko joukko paikalla", Hermione sanoi iloisesti hymyillen. Mollyn kestohymy värähti hiukan, mutta räpytteli hetkisen silmiään, ja hymyili jälleen, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

"Harryn pitäisi tulla aivan pian... Ah, sieltähän hän tuleekin!" hän hihkaisi ja alkoi vilkutella villisti samaan suuntaan, josta Harry oli juuri tullut.

"Harry!" Hermione hihkaisi iloisesti, ja hyppäsi tämän kaulaan iloisena nähdessään ystävänsä jälleen.

"Heippa, Harry!" Ronkin iloitsi ja halasi hänkin ystävällisesti Harrya.

"Voi, siinä he ovat jälleen, kaikki kolme, yhdessä - niin koskettavaa!" Molly älähti liikuttuneena ja katseli nuorinta poikaansa kera ystäviensä.

"Hermione..." Harry kuiskasi. "Sinulla taisi olla jotakin kerrottavaa meille?" hän vihjaisi.

Hermione punastui, ja nyökkäsi hiukan - ei siinä nyt niin paljoa kerrottavaa ollut, mutta kyllä hän kertoisi, jos pojat niin kerran vaativat.

"Mitä, mitä? Kertokaa minullekin? Mistä on kyse?" Ron kyseli ihmetellen, ja lähti Harryn ja Hermionen perässä kävelemään hiukan sivuun lopusta Weasleyn perheestä.

"Pysy housuissasi - minä kerron kyllä sinullekin, jos vain olet hetken hiljaa!" Hermione ärähti nauraen Ronille. Ronin suu sulkeutui tiukaksi viivaksi, ja hän oli viimein hiljaa.

"Niin..." Hermione aloitti ja huokaisi. "Viktor sanoi rakastavansa minua", hän kuiskasi ja huokaisi onnellisena. Harryn hymy leveni oikein iloiseksi ja onnelliseksi, ja hän pörrötti Hermionen hiuksia.

Ronin suu levähti auki. "Oho", hän huudahti, ja Hermione katsahti häntä vaatien olemaan hiljempaa. "Vau", hän sanoi sitten hiljempaa. "Ei kai sitten muuta kuin... onnea teille", hän sanoi sekavin tuntein - hän ei tainnut olla oikein varma, ollako vihainen, iloinen, vai mitä pitäisi olla.

Hermione hymyili ujosti. "Niin..." hän sanoi huokaisten. "Minulle on kyllä käynyt uskomaton tuuri", hän sanoi onnellisena.

"Hieno juttu", Harrykin kehui. "Meilläkin on samaa Chon kanssa... Heh..." hän naurahti kiiluvin silmin - hänellä oli jälleen oma rakas pupseli pupu mussukka tyttöystävänsä mielessä.

"No entäs sinä, Ron?" Harry kysyi sitten kiinnostuneena Roniin katsoen. "Mites ne sinun naisesi?" hän kysyi virnistäen.

"No..." Ron sanoi empien. "Kyllähän minä olen käynyt ulkona jo kaikkien kanssa, heh. Mutta vähän vaikea valita, kenen kanssa menisi uudestaan, kaikki vain haluaisivat olla yksin minun kanssa, enkä tiedä, mitä tehdä!" hän sanoi neuvottomana.

Hermione nauroi. "Hah, no onpa sinulla ainakin valinnanvaraa", hän sanoi iskien silmää. "Oliko sinulle täysi yllätys, että he eivät tahtoisi jakaa sinua muiden kanssa?" hän kysyi virnuillen. Ron kohautti olkiaan.

"En minä tiedä, en minä ole ollut tällaisessa tilanteessa ennen!" hän huudahti.

"No ole sitten vain oma itsesi ja tee, mitä sydämesi sanoo", Hermione ohjeisti. "Se toimii kyllä", hän sanoi vielä salaperäisesti.

Kolmikon jutustelu keskeytyi, kun he kuulivat junan äänen ja pillin vihellyksen - Tylypahkan pikajuna saapui laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä.

Harry, Ron ja Hermione kipaisivat nopeasti takaisin muun Weasleyn perheen luo. He hihkuivat ja odottivat jo innolla pikajunan pysähtymistä. Jokainen seisoi varpaillaan ja yritti kurkkia muiden päin yli, näkyikö heidän pikkuista Ginnyään ikkunoissa.

Hermione huomasi, kuinka Ginnyn pää pilkisti ikkunasta pikajunan puolivälin paikkeilla. Hänen hiuksensa hulmusivat tuulessa, ja hän näytti hymyillessään kauniimmalta kuin koskaan.

Hermione käänsi katseensa äkkiä ja katseli sitten maahan. Hermione huomasi junan pysähtyvän hiljalleen, ja hän ajautui Weasley-meressä itsekin junaa lähemmäs.

"Ginevra! Äidin pieni Ginny!" Molly huudahteli innoissaan ja itki, kun Ginny laskeutui alas junasta, ja heittäytyi heti ensimmäisenä äitinsä syliin.

"Äidin oma pieni Ginevra on saapunut kotiin - voi miten iso sinä oletkaan, pois Tylypahkasta - voi, minun pienokaistani!" Molly ulvoi ja rutisti Ginnyä ehkä vähän liiankin lujaa. Irrottaessaan otteensa Ginnystä Molly katseli tytärtään halailemassa muita perheenjäseniä ja nyyhkytteli toistellen edelleen samoja sanoja.

"Hei", Ginny sanoi lempeästi, kun ojentautui halaamaan Hermionea.

"Hei, Ginny", Hermionekin sanoi hiljaa, ja katseli Ginnyä hymyillen.

Hermionen hämmästykseksi hän itse ei tuntenut mitään - eikä Ginnykään sanonut tai tehnyt mitään ihmeellistä. Hän vain siirtyi halaamaan seuraavaksi Harrya.

Koko perheen halailut jatkuivat edelleen, eikä ulvova Molly ottanut rauhoittuakseen. Arthur joutui lohduttelemaan häntä pidemmän aikaa, jotta he voisivat lähteä jästien keskuuteen ja kohti autoja.

"Äiti rauhoitu nyt", Ginny nauroi ja taputteli äitinsä käsivartta. "Minä olen nyt tässä, ja minä olen tulossa kotiin teidän kanssanne!"

Molly ulvoi nyt entistä lujempaa.

Pikkuhiljaa koko konkkaronkka pääsi liikkeelle, ja Bill ja Charlie kantoivat Ginnyn matkatavarat. Ginny jutteli iloisena kaikkien kanssa - paitsi Hermionen, joka jättäytyi joukon taakse tyytyväisenä.

Pian parkkipaikkakin saavutettiin. Hermionen yllätykseksi he kaikki kokoontuivat vain yhden auton ympärille. Autossa istui jo autonkuljettaja, ja hetken päästä kaikki alkoivat ahtautua autoon sisälle.

Hermione naurahti ajatuksilleen, kun hän pääsi istumaan Harryn ja Ronin väliin. Totta kai, aivan huomaamaton laajennustaika - näinhän he kaikki mahtuivat samaan autoon istumaan. Arthur, Molly ja Ginny istuivat etupenkillä, Hermione, Harry ja Ron keskellä Georgen kanssa, ja Percy, Charlie ja Bill istuivat taaimmaisena.

Auto lähti liikkeelle, ja mukava puheensorina täytti auton. Jokaisella Weasley-nuorukaisella tuntui olevan jotakin kysyttävää pikkusiskoltaan – Molly nyyhkytteli edelleen onnenkyyneleitä vuodatellen.

"Ginny, kai nyt rikoit sentään melkein kaikkia sääntöjä viimeisen vuoden aikana?" George kysyi innoissaan.

"No en, hassu", Ginny naurahti. "Minä olen se kiltti tyttö meidän perheessä", hän vastasi.

"Ai, onko meidän perheessä pahakin tyttö?" George kysäisi. "Aivan, olinkin unohtaa sinut, Rowena!" George huudahti ja tökkäisi pikkuveljeään kylkeen - Ron katsoi vitsikästä veljeään murhaavasti.

"Ei Ginny sääntöjä riko - eihän, Ginny, eikö niin?" Percy kysyi ylpeänä, ja Ginny purskahti nauramaan.

"En sitten varmaan, niin", hän sanoi pidätellen isompaa naurunpyrskähdystä.

Matka kului nopeasti, koska kaikilla tuntui olevan niin hauskaa. Ginny vastaili iloisena perheensä kysymyksiin - välillä hänkin tosin herkistyi. Olihan hän juuri päättänyt seitsemän vuoden koulu-urakan, ja jättänyt rakkaan koulun ja toverit taakseen.

"Voi, minä muistan vieläkin, kun minä pääsin Tylypahkasta", Molly huokaisi nyyhkytellen. "Se oli niin hieno päivä - ah, saisinpa kokea sen uudestaan!" hän huokaisi.

"No kouluun siitä sitten vaan uudestaan", George naurahti saaden äitinsäkin nauramaan.

"Ehkä minä en nyt kuitenkaan - kappas, mehän olemme melkein kotona!" hän huudahti, kun huomasi auton kaartuvan tielle, josta he jo näkivät Kotikolon.

Vielä voimakkaampi puheensorina jatkui villinä - Molly alkoi jakaa ohjeita perheelleen, George ja Ron kinastelivat, Percy yritti yhtyä ohjeiden jakamiseen. Ginny vain kikatteli itsekseen etupenkillä, oli hänelläkin hassu perhe.

Pian auto pysähtyi Kotikolon pihaan suoraan etuoven eteen. Ginny nousi autosta ensimmäisenä, ja ihaili omaa kotiaan pitkästä aikaa. Hänet valtasi onnen tunne - hän oli kotona. Samalla häntä vaivasi haikeus - hän ei palaisi enää toiseen kotiinsa, Tylypahkaan.

George yritti estää Ronia pääsemästä ulos autosta - Harry ja Hermione nauroivat nujakoivalle parivaljakolle, he olivat kuin neljävuotiaita.

Molly otti tyttärensä jälleen tiukkaan halaukseen.

"Nyt syödään kunnolla - sinulla on varmasti nälkä pitkän junamatkan jälkeen!" hän huolehti, ja lähti taluttamaan Ginnyä sisälle. Bill ja Charlie huolehtivat jälleen matkalaukuista, ja he siirsivät ne ensimmäisenä olohuoneeseen odottamaan siirtoa Ginnyn huoneeseen, jossa Ginny saisi rauhassa purkaa ne.

"Huh huh", Arthur huokaisi helpottuneena, kun auto lähti kaartamaan pois Kotikolon pihapiiristä, ja pian katosi mutkan taakse. "Selvittiinpä kotiin asti kuitenkin - tuolla kuljettajalla on joskus vaikeuksia autojen kanssa. Kohtelee niitä huonosti joskus, tai jotain, ja autot suuttuvat. Ihmettelen, kuinka he edelleen pitävät häntä siellä listoillaan", hän ihmetteli ja pyyhki hikeä otsaltaan.

Koko Weasleyn perhe siirtyi sisälle ja keittiöön, ja Harry ja Hermione seurasivat perässä. Keittiön pöytä oli vielä pidempi, mitä se oli ollut aiemmin. Pöytä täyttyi pikku hiljaa kaikenlaisista herkuista, ja samaten tuolit täyttyivät nälkäisistä Weasleyistä.

Pian ääntä oli keittiön täydeltä - Ginnyn kertomukset kouluvuoden viimeisistä tapahtumista kiinnostivat kaikkia, ja hän saikin vastata useisiin tarkentaviin kysymyksiin. Keittiö täyttyi naurusta, onnenkyyneleistä, puheensorinasta ja onnellisesta yhteishengestä.

"Ne kaipaavat siellä jo teitä", Ginny kertoi Harrylle, Hermionelle ja Ronille. "Varsinkin McGarmiwa... Heh, olisittepa nähneet hänet tänään juhlassa! Hän ei olisi millään halunnut päästää minuakaan sieltä - viimeinen Weasley, hän toisteli, kun hyvästelimme. Muutkin opettajat olivat ihmeissään, miten vuosi kului niin nopeasti! Melkein päätön Nick lähetti myös terveisiä", hän selitti kolmikolle, jotka kuuntelivat Ginnyä tarkkaavaisesti, ja hymyilivät.

"Voi että. Minä tahdon takaisin niin kovasti!" Hermione sanoi, huokaisi ja lyyhistyi nojaamaan pöytään - hänen lautasensa oli jo tyhjä, eikä hän ollut kylläisenä enää täyttänyt sitä millään. Pöytä notkui silti edelleen mitä erilaisemmista ruokalajeista, mutta kyllä Weasleyn miespuoliset jäsenet pitivät huolen siitä, ettei mitään jäisi yli - siltä se ainakin vaikutti.

"Hohhoijjaa", Ginny sanoi, haukotteli ja venytteli. "Minulla ei ole enää yhtään nälkä, tänne ei mahdu sitten enää pisaraakaan mitään", hän valitteli ja taputteli vatsaansa selkänojaan nojaten.

"Minäkin olen ihan täynnä", Hermionekin kertoi.

"Samoin", Harry kertoi venytellen.

Ron sen sijaan lappasi lautastaan täyteen jo neljättä kertaa.

"Saatte kyllä nousta pöydästä ihan vapaasti, olkaa hyvät", Molly kehotti kylläisimmille. Hermione ja Harry nousivat ja astelivat olohuoneen sohvalle, ja istahtivat melkein vaakatasoon. Ginny lähti heidän peräänsä, ja jäi keskelle olohuoneen lattiaa istumaan.

"Noh, mitäs teille kuuluu?" Ginny kysyi sitten iloisesti Hermionelta ja Harrylta.

"Aurorikoulutus alkaa melko pian..." Harry kertoi. "Siitä tulee jännittävää", hän sanoi ja katsahti virnistäen Hermioneen.

Hermione nyökkäsi. "Sitä samaa", hän sanoi ensin lyhyesti, mutta jatkoi: "Viktor tulee taas minun luokseni ihan pian, kunhan huispauskausi on virallisesti ohitse. Voi miten ikävä minulla jo onkaan!" hän huokaisi ja varmisti, että Ginny huomasi hänen kaipaavan katseensa.

"No sepäs hauskaa", Ginny naurahti väkinäisesti.

Hermione hymyili hänelle onnellisena, jolloin Ginny iski hänelle silmää. Hermione vavahti taakse päin ja siirsi katseensa ikkunaan.

Pari pientä tähteä oli löytänyt jo tiensä taivaalle tuikkimaan. Hermione kuvitteli, että ne olivat Viktorin silmät. Hermione katseli niitä toiveikkaana odottaen - pian Viktor olisi taas täällä, siihen ei ollut enää pitkää aikaa. Pian hän taas pääsisi rakkaansa turvalliseen syliin...

Jonkin ajan kuluttua Ron liittyi kolmikon seuraan ja änkesi itsensä pitkälle sohvalle Harryn ja Hermionen väliin.

"Sepäs oli hyvää - olisi kyllä vielä jotakin mahtunut, mutta äiti ei antanut lupaa", hän valitteli ja hieroi pullottavaa vatsaansa.

"Mikäs pikku possu sinä olet?" Hermione kysyi naurahtaen, ja sai Ronilta tylsistyneen katseen.

"No niin, eiköhän sinunkin olisi jo aika aikuistua", Ron kivahti Hermionelle - Hermione ällistyi. Mitä ihmettä, Ron sanoi hänelle vastaan, ja käski hänen aikuistua? Se oli kyllä täysin uutta - mutta kenties oli jo aikakin sille.

"Ginny!" Molly huudahti keittiöstä. "Hermione varmaankin nukkuu sinun huoneessasi sinun kanssasi - menehän laittamaan peti hänelle valmiiksi!" hän pyysi ja osoitti kattoon, jonka yllä Ginnyn huone sijaitsi.

Ginny nyökkäsi ja ponkaisi ylös, ja lähti kapuamaan rappusia kohti omaa huonettaan.

Bill asteli venytellen olohuoneeseen ja rojahti nojatuoliin.

"No mitäs lapset?" hän kysäisi leikkisästi. "Odottelette kaikki jo kovasti aurorikoulutusta, vai mitä?" hän varmisti kaikilta. Hermione, Harry ja Ron nyökkäilivät kaikki innokkaasti.

"Anna olla jo kuitenkin, kaikki kyselevät siitä", Ron haukotteli tylsistyneenä - hän oli todella saanut kertoa tulevista suunnitelmistaan vaikka kenelle. Olihan hän ollut koko vuoden kotona, ja totta kai heillä kävi vieraita sillä välin. Ron olikin saanut toistaa samaa tarinaa useampaan kertaan.

"No okei, okei, olethan sinä sen minullekin jo kertonut", Bill rauhoitteli pikkuveljeään ja heilautti kättään.

"Olkaahan siellä sitten alituisesti valppaita", hän antoi vielä vinkin ja iski silmää.

Harry, Ron ja Hermione jutustelivat väsyneinä olohuoneessa, välillä keskenään, välillä myös seuraan liittyneiden Weasleyn perheen jäsenten kanssa - vähän väliä Arthur, Molly, Percy, Charlie, George tai Ginny tulivat häiriköimään olohuoneeseen kiinnostuneina kolmikon suunnitelmista ja kuulumisista - tai lähinnä Harryn ja Hermionen, sillä Ronin kuulumisia he olivat kuulleet jo ihan tarpeeksi kotona aiemminkin.

"Lapset, lapset, eikös nyt ala olla jo aika mennä nukkumaan?" Molly kysyi lopulta, ja hän osoitti ulos - siellä oli jo pimeää, ja taivaalla tuikki lukematon määrä tähtiä.

"Minä ainakin voisin mennä nukkumaan", Hermione nyökkäsi ja nousi haukotellen ylös. Vatsa ei tuntunut enää niin raskaalta ja täydeltä, kuin aiemmin illasta. Myös Ron ja Harry alkoivat vähitellen nousta ja valua kohti yläkertaa ja Ronin huonetta. Hermione asteli toiseen kerrokseen Ginnyn huoneeseen - Ginny jo siellä odottelikin.

"Heippa", Ginny tervehti, kun Hermione astui sisään. Hermione hymyili ja nyökkäsi vastaukseksi, ja asteli sitten suoraan sängylleen istumaan.

Hermione ei voinut kieltää, etteikö häntä olisi jännittänyt - tunne oli outo, jännittynyt, sellainen, että hän odotti helpotusta pitkästä piinasta...

"Sinä taidat tosiaan tykätä siitä Krumista, vai?" Ginny kysäisi, ja sai Hermionen kasvoille leviämään hymyn.

Hermione nyökkäsi. "Kyllä, todella. En voisi kuvitella parempaa", hän kertoi totuudenmukaisesti.

"Kiva", Ginny vastasi, ja syventyi sitten omaan kirjaansa, jota oli hetkeä aiemmin lukenut.

Hermione päätti vaihtaa yövaatteet. Hän kääntyi sängyllään selin Ginnyyn, ja otti laukustaan esiin yöpaidan ja -housut. Hän otti ensin oman paitansa päältään, ja laittoi sitten yöpaidan - seuraavaksi hän riisui päälihousut, ja vaihtoi ne yöhousuihin. Tämän jälkeen hän kaivoi laukustaan vielä jo tutun aurorielämänkerran, kaivautui peittonsa alle, kävi mahalleen makaamaan, ja alkoi lukea kirjaa kaikessa rauhassa.

Hermione yritti syventyä kirjaan, mutta silti häntä mietitytti - oliko tämä nyt sitten tässä? Ginny oli tosiaan ymmärtänyt hänen aiemman kirjeensä, ja oli nyt jättänyt hänet lopullisesti rauhaa? Hermione ei ollut uskoa tuuriaan - hän oli luullut, että asia olisi paljon vaikeampi, eikä ratkeaisi ollenkaan niin helposti. Silti siinä oli käynyt juuri niin, ja Hermione sai nyt huokaista helpotuksesta. Olihan toki imartelevaa, että oli useammankin ihmisen ihailtavana, mutta Hermione ei silti jäisi kaipaamaan sitä, ei sitten millään. Kaikki oli ollut aivan liian vaikeaa ja raskasta kantaa, ja hän oli todella helpottunut, ettei hänen tarvitsisi enää miettiä ja pohtia asioita monelta kantilta.

Hermione haukotteli - hän oli ehtinyt lukea jo kymmenisen sivua, vaikka hänen keskittymisensä ei ollutkaan ollut aivan huipussaan.

"Minä taidan käydä nukkumaan", Hermione ilmoitti haukotellen, ja laski kirjansa alas sängyn viereen lattialle. Hän kävi selälleen makaamaan ja veti peiton tiiviisti ylleen. Ginny vaikutti jatkavan lukemista vielä, mutta hänen lukuvalonsa ei häirinnyt - Hermione nukahti hyvin pian.

Hermione istui yksikseen lämpimänä kesäpäivänä autiolla niityllä. Hän katseli ympärilleen, ja hän näki vain kukkia. Kukat tuoksuivat niin hyvältä, että Hermione oli lähes huumaantunut. Niitty oli todella kaunis, ja Hermione nautti olostaan. Jotakin kuitenkin puuttui...

Joku laski kätensä Hermionen olalle, ja hän käännähti katsomaan taakseen.

"Viktor!" Hermione huudahti iloisesti ja syöksyi rakkaan Viktorinsa kaulaan.

"Hei, Hermione", Viktor sanoi lempeästi ja katsoi Hermionea ihastuneena silmiin. "Minä se tässä taas, nyt olet jälleen täysin turvassa - minä suojelen sinua kaikelta", hän sanoi huumaavalla äänellä, ja kumartui suutelemaan Hermionea.

Hermione valahti aivan veteläksi - Viktor piti hänestä tiukasti kiinni ja suuteli edelleen. Hermionesta tuntui, kuin hänet olisi todella huumattu - ei sillä, että häntä olisi se haitannut, hän halusi olla tässä juuri nyt, eikä lähteä yhtään mihinkään.

"Voi, Viktor... Olet niin ihana", Hermione huokaisi ja katseli rakastuneena Viktoriin. Toinen oli niin komea, lempeä, hellä, ja rohkea. Hermionesta tuntui siltä, kuin heidän ympärillään olisi jonkinlainen suojakilpi, jonka Viktorin läsnäolo tuotti - se olisi estänyt minkä tahansa anteeksiantamattomankin kirouksen leikiten.

"Viktor, ihana Viktor", Hermione toisteli, ja uppoutui jälleen täysin Viktoriin ihaniin suudelmiin.

Hermione nosti kätensä ja asetti ne Viktorin niskaan - hänen niskansa tuntui ihmeellisen pörröiseltä, kuin Viktorin hiukset olisivat kasvaneet. Se ei kuitenkaan jäänyt häiritsemään, sillä Viktorin suudelmat olivat kuin taivas maan päällä.

Hermione ei tahtonut liikahtaakaan paikaltaan, vaan oli siinä pitkäänkin Viktorin vietävänä. Hänestä tuntui siltä, että Viktorin huulet olivat jotenkin ihmeellisen sirot - yleensä ne tuntuivat jotenkin paksummilta.

Hermione tunsi, kun Viktor laski hänet maahan makaamaan, ja siirtyi hänen ylleen makaamaan, ja suuteli yhä Hermionea mitä lempeimmin.

Hermione tunsi Viktorin ruumiin painon ja lämmön - jotenkin hän tuntui kevyemmältä kuin yleensä. Hermione ei antanut sen häiritä, vaan siirsi käsiään intohimoisesti Viktorin niskasta tämän poskille.

Hermione avasi silmiään hieman raolleen, ja tunsi toisen kiihkeän hengityksen kasvoillaan. Jotakin punaista vilahti hänen silmäkulmassaan. Hermione äännähteli suudelmien lomassa - ja kuuli myös äännähdyksiä, jotka eivät taatusti tulleet hänen suustaan - eivätkä ne kuulostaneet myöskään Viktorilta.

Hermione avasi silmänsä täysin auki - ja kirkaisi.

"Ginny!" hän huudahti äimistyneenä. "Mitä sinä... Miten sinä... Miksi?" hän kyseli kauhuissaan, kykenemättä lopettamaan yhtäkään lausetta. Hermione työnsi Ginnyn pois yltään, ja hypähti sängystään alas lattialle seisomaan.

Ginny vain hymyili sängyllä hänelle viettelevästi - hän näytti punastuneelta, hengästyneeltä, ja hänen silmänsä olivat raollaan.

"Sinä vaikutit nauttivan siitä", Ginny sanoi hiljaa, ja kallisti päätään.

"Mutta... mutta..." Hermione änkytti, eikä saanut edelleenkään sanaa suustaan.

"Ihan täysillä sinäkin vaikutit olevan mukana tässä - sinä olet hyvä suutelija, melkein meni jalat alta", Ginny sanoi viekottelevasti, ja astui itsekin lattialle, ja jäi Hermionen eteen seisomaan.

"Mutta..." Hermione yritti sanoa, mutta Ginny sulki hänen suunsa nopealla ja rajulla suudelmalla.

Havahtuen Hermione työnsi Ginnyn rajusti pois.

"Ei!" Hermione huudahti. "Ei, Ginny, ei! Minä olen Viktorin kanssa... Minä olen Viktorin kanssa..." hän vakuutteli ja muistutteli itselleen. "Mitä minä olen mennyt tekemään?" hän kysyi itseltään tuskastuneena, ja valahti lattialle.

"Ei nautinto ole pahasta", Ginny sanoi hymyillen. "Anna mennä vaan, kyllä minä mukana olen", hän sanoi, ja astui askelen lähemmäs Hermionea. Hermione oli kuitenkin nyt täysin hereillä ja tietoisessa tilassa - hän ojensi kätensä torjuvasti Ginnyä kohti, ja katsoi häntä järkyttyneenä.

"Ei. Ei. Minä lähden kotiin nyt heti", hän sanoi itsevarmasti, nousi seisomaan, ja pakkasi laukkuunsa omat päällysvaatteensa - yövaatteet hän jätti päälleen. Hän nosti laukkunsa syliinsä, ja hetken päästä kuului pieni poksahdus - hän oli omassa asunnossaan täysin yksin.

Hermione säikähti, kun ovikello soi.

Hermione jäi hetkeksi kuuntelemaan, ja mietti, oliko ovikello tosiaan hänen ovikellonsa. Ja vieläpä tähän aikaan illasta - tai pikemminkin yöstä?

Kun ovikello soi uudemman kerran, Hermione sai varmuuden siitä, että joku oli hänen ovensa takana. Hän laski laukkunsa lattialle ja lähti hiippailemaan kohti ulko-ovea. Hän avasi välioven ja kurkista ovisilmästä - ja avasi sitten ulko-oven varovasti, ja tärisi.

"Miten sinä täällä olet?" Hermione kysyi ihmeissään, ja kyynel vieri pitkin hänen poskeaan.

"Ajattelin yllättää sinut", Viktor sanoi iloisesti ja hymyili kukkapuska kädessään.

"Oletko ollut täällä jo pitkään?" Hermione kysyi varovaisesti. Viktor pudisti päätään.

"En, kuinkan niin? Tulin ihan äsken", hän vastasi ja katsoi Hermionea pää kallellaan hieman kummastuneena.

"Minä... Minä... Tule tänne, minä..." Hermione takelteli, purskahti itkuun ja juoksi makuuhuoneeseen ja heittäytyi suoraan sängylleen itkemään.

"Hermione?" Viktor kysyi aidosti huolissaan, ja juoksi hänen peräänsä. "Mikä on? Onko sinulla jokin hätänä? Mikä on vialla?" hän kyseli ääni väristen, istahti sängylle Hermionen viereen, ja silitteli hänen selkäänsä.

Hermione ei vastannut, vaan hän vain jatkoi hysteeristä itkuaan. Hän yritti välillä sanoa jotakin, mutta niiskutus ja nikottelu eivät sallineet hänen sanoa mitään selvää.

Viktor yritti parhaansa mukaan tehdä Hermionen olon turvalliseksi. Hän silitteli tytön hiuksia ja selkää, kuiskaili tälle rauhoittavia ja lohduttavia sanoja, ja yritti saada häntä rauhoittumaan ja selittämään, mistä oli kyse.

Lopulta, lähes puolen tunnin itkun jälkeen, Hermione nousi varovasti istumaan. Hänen silmänsä olivat aivan punaiset, ja hän vältteli Viktorin katsetta.

Viktor asetti kätensä rauhoittavasti Hermionen olalle, ja nyökkäsi tälle rohkaisevasti.

Hermione nielaisi, ja alkoi puhua:

"Me olimme Kotikolossa - tiedäthän, Ginny pääsi Tylypahkasta, ja minuakin pyydettiin mukaan juhlimaan..." hän aloitti, ja Viktorin ilme vakavoitui heti Ginnyn nimen kuullessaan.

"Ja... minun piti jäädä sinne yöksi. Minä sitten nukuin... ja... ja... näin unta. Sinusta. Minusta. Meistä..." Hermione selitti, ja niiskutteli.

"Me olimme kahden, ja me suutelimme. Mutta sitten..." Hermione alkoi jälleen itkeä. "Minä heräsin, ja se olikin Ginny - me - me - suudeltiin - paljon..." Hermione nikotteli, ja itki jälleen rajusti.

Viktor katsoi häntä järkyttyneenä, ja veti kätensä pois Hermionen olalta.

"Olen pahoillani!" Hermione huusi itkuisena. "Minä en tiennyt - minä näin unta - minä... Minä en tiedä, anteeksi, minä en tiennyt lainkaan mitä tein, minä luulin, että sinä olit siinä!" Hermione selitti itkien ja huutaen samaan aikaan.

Viktor katsoi Hermionea vakavasti.

"Olen niin pahoillani... Ole kiltti, äläkä jätä minua - minä luulin, että Ginny oli jo lopettanut vainoamiseni, minä... minä... anteeksi! Minä en tahtonut sitä, minä en ollut lainkaan siinä mukana - se oli Ginny, joka sen teki! Minä nukuin!" Hermione selitti katkonaisesti ja itki.

Viktor ei sanonut sanaakaan. Kyynel vierähti hänen poskelleen, ja Hermione seurasi sen matkaa alas päin poskella järkyttyneenä - hän ei ollut ennen nähnyt Viktorin itkevän.

Hermione purskahti jälleen suuriin kyyneliin. "Minä olen niin pahoillani kaikesta..." hän mutisi itkien. "Minä en halua Ginnyä missään nimessä, en ole tippaakaan kiinnostunut hänestä - minä rakastan sinua!" Hermione huusi, ja ällistyi itsekin sanoistaan. Nyt se oli sitten tehty.

Viktorin katse kirkastui, ja hänen kulmakarvansa kohosivat. Hermione katsoi häneen totisena, kyyneleet edelleen silmistä valuen.

Viktor katsoi Hermionea kysyvästi, ja hän nyökkäili. Se oli täysin totta - hän oli puhunut täysin sydämestään, eikä ollut itsekään edes pystynyt kontrolloimaan omaa puhettaan millään tavalla.

Viktor laski kätensä Hermionen kädelle, ja katsoi häntä vakavasti.

"Minäkin rakastan sinua. Ja minä luotan sinun sanaasi - minä uskon sinua", hän sanoi hiljaa. Heti tämän sanottuaan hän otti hänen syliinsä heittäytyvän itkevän Hermionen vastaan, ja rutisti tätä oikein lujaa ja lämpimästi.

"Minä rakastan sinua..." Hermione sopersi uudelleen. "Totisesti rakastan... Miten minä olenkaan ollut näin onnekas - minulle käy tällä tavalla, etkä sinä edes suutu, sinä vain... sinä luotat minuun niin paljon..." Hermione mutisi Viktorin rintaan. "Sinä todella rakastat minua - miten sinä oletkaan noin täydellinen", Hermione ihmetteli, ja edelleen hänen kyyneleensä kastelivat Viktorin paidanrinnuksia.

"Niin rakastan", Viktor toisti. "Mutta haluan suojella sinua. Haluan sinun olevan turvassa. En pidä siitä, että joku edes yrittää viedä sinua - luotan sinuun, ettet lähde kenenkään muun matkaan, mutta en luota siihen, että kaikki muut pitäisivät näppinsä irti sinusta", Viktor selitti totisena. "En haluaisi, että olet täällä Ginnyn ulottuvilla - hän saattaa vielä vahingoittaa sinua pahasti teoillaan. Minä pelkään."

Hermione nosti katseensa kysyvästi Viktoriin, ja Viktor jatkoi.

"Haluaisin, että tulet kanssani Bulgariaan. Siellä saisit aloittaa alusta. Tietenkin sinä voit tulla tänne aina käymään, ihan niin usein kuin tahdot - mutta se, että asut täällä vakituisesti, tekee kaiken paljon helpommaksi Ginnylle. Ja niin myös Malfoylle - täällä on kaksi ihmistä, joita en tahdo sinun lähellesi", Viktor selitti vakavalla naamalla.

"Vau - minä... Sinä olet niin ihana, kun puhut noin - tahdon suojella minua niin kovasti..." Hermione sanoi ihmetellen Viktorin ritarillisuutta.

"Mutta minun aurorikoulutukseni..." hän muisti sitten, ja katsoi surullisena Viktoriin.

"Ei hätää", hän rauhoitteli heti. "Bulgariassa on myös kansainvälisiä aurorikoulutuskeskuksia - saat varmasti siirron sinne ihan helposti, vaikka oletkin kirjoilla Lontoon koulutukseen. Siellä saisit aloittaa alusta... Ja kansainvälisenä aurorina sinulla varmasti olisi paljon enemmän työmahdollisuuksia - voisit jopa matkustaa kanssani huispauskisoissa!" Viktor keksi, ja katsoi Hermionea silmät loistaen.

"Ihanko tosi?" Hermione kysyi innoissaan, mutta silti ihmetellen. "Minä... Tietenkin minä tulen sinne sinun kanssasi!" hän hihkaisi. "Tuohan kuulostaa loistavalta - sellaiselta, mitä minä olen aina halunnutkin!" hän hihkui, ja hänen hymynsä leveni, ja kyyneleet kuivuivat pikkuhiljaa hänen poskilleen.

Viktor katsoi Hermionea onnellisempana kuin koskaan. "Mahtavaa. Ihanaa. Hermione, minä rakastan sinua", Viktor sanoi onnesta loistaen, ja veti Hermionen kunnon lämpimään halaukseen, ja suuteli tätä rakastavasti - pitkään, hartaasti ja lempeän turvallisesti.

”Sinä todella tulet – ihan oikeasti?” Viktor kysyi vielä hetken päästä varmistaen.

Hermione nyökkäili innokkaasti, ja hymyili leveämmin kuin koskaan.
”Kyllä, minä tulen mukaasi”, hän sanoi itsevarmalla äänensävyllä.

”Sinä taisit tehdä minusta juuri maailman onnellisimman miehen...” Viktor sanoi hiljaa ääni särkyen, ja pari kyyneltä lisää vierähti hänen poskelleen – tällä kertaa ne olivat takuuvarmasti onnenkyyneleitä.

”Täytyisikö meidän suunnitella tätä asiaa jotenkin?” Hermione kysyi huolissaan, ja katseli ympärilleen ja tarkasteli makuuhuonettaan. ”Tämä minun asuntoni – kaikki tavarani – ja kaikki”, hän mietti vakavasti.
”Kaikki järjestyy kyllä”, Viktor sanoi varmana. ”Mehän voisimme ihan hyvin pitää tämän asunnon – tulisimme tänne aina, kun tulemma Lontooseen. Voisimme käyttää tätä niin paljon, kuin haluamme. Ja minä tuon vaikka isän mukanani seuraavalla kerralla – hän kyllä saa kaikki tarvitsemasi tavarat siirrettyä Bulgariaan minun asuntooni”, hän suunnitteli innoissaan, ja Hermione nyökytteli onnellisena, kaikelle, mitä Viktor sanoi. Hän pyyhki silmäkulmiaan – nyt ei ollut enää aikaa kyyneleille, hänestä tulisi niin onnellinen, kun hän pääsisi vihdoin pysyvästi Viktorin luo, ja pois kaiken pahan luota!

Seuraavien päivien ajan Viktor auttoi Hermionea pakkaamaan tavaroitaan. Hermione lähetti Harrylle ja Ronille kirjeet, joissa kertoi muuttavansa Bulgariaan Viktorin luokse. Hän painotti hyville ystävilleen toki sitä, että hän tulisi käymään Iso-Britanniassa kyllä usein, ja he myös olivat erittäin tervetulleita Bulgariaan. Muuton todellista syytä Hermione ei halunnut mainita - hän vain kertoi, että se tuntui oikealta päätökseltä, sillä hän oli todella rakastunut Viktoriin ja maailman onnellisin hänen kanssaan. Hän muisti myös kertoa, että hän aloittaisi kansainvälisessä aurorikoulutuksessa Bulgariassa, joten sekin homma oli hoidossa.

Sekä Harrylta ja Ronilta tuli onnittelevat, mutta kummastuneet vastaukset - kumpikaan pojista ei ollut lainkaan osannut odottaa mitään tällaista tulevaksi. He kuitenkin toivottivat onnea matkaan sekä Hermionelle että Viktorille.

Hermione lähetti myös kirjeen Bulgarian auroriviraston vastaavalle - ilokseen, onnekseen ja helpotuksekseen kansainväliseen koulutuskeskukseen vaihto kävi oikein helposti ja sujuvasti, Hermionen ei tarvinnut tehdä mitään ihmeellistä, sillä hänen Tylypahkasta saadut arvosanansa olivat todella huippuluokkaa - hänet otettaisiin ilomielin vastaan Bulgariaan.

Hermione toivotti Viktorin isän lämpimästi tervetulleeksi asuntoonsa, kun sen aika koitti - vanhempi herra Krum osasi loistavasti loitsut, jolla suuri määrä tavaraa saatiin siirrettyä helposti paikasta toiseen. Hermione tosin tarvitsi Viktoria tulkiksi keskustellessaan herra Krumin kanssa - silti Hermione sai hänestä oikein mukavan ja lempeän kuvan. Hermione näki, mistä hänen oma rakkaansa oli saanut kultaiset käytöstapansa.

Lopulta suurin osa tarvittavista tavaroista oli pakattu, ja Hermione katseli tyytyväisenä, mutta haikeana tyhjenevää asuntoaan.

"Tässäkö se sitten oli", Hermione huokaisi ja painoi päänsä Viktorin rintaa vasten. Viktor kiersi kätensä tiukasti Hermionen ympärille, ja halasi tätä lempeästi.

"Ainahan voit palata tänne, en minä sitä estä", Viktor lohdutteli. "Mutta minulle ainakin tulee nyt paljon turvallisempi olo, kun sinä olet Bulgariassa minun kanssani, minun suojeltavissani..." hän muistutti ja huokaisi onnellisena. Hän oli todella onnellinen, kun sai Hermionen luokseen. Mikään ei voinut nyt estää hänen, tai heidän, onnea. Viktor tunsi olonsa paljon paremmaksi, kun hän tiesi, ettei Bulgariassa olisi ketään Hermionea ahdistelemassa. Hän saisi nyt itse pitää huolen siitä, että Hermionella oli hyvä olo, ja saisi pitää huolen siitä tästedes joka ikinen päivä.

Hermione kääntyi kasvotusten Viktorin kanssa, ja hymyili tälle leveästi.

"Voi, Viktor", hän huokaisi. "Olen niin onnellinen kanssasi. Olen niin onnellinen, että huolit minut Bulgariaan kanssasi. Olen niin onnellinen, että sinä olet olemassa!" hän huudahti ja painautui jälleen halaamaan Viktoria, ja kuunteli hetken hänen sydämenlyöntejään.

"Voi sinä ihana olento", Viktor huokaisi, ja otti Hermionen pään hellästi käsiensä väliin. "Rakastan sinua todella, Hermione", hän sanoi hiljaa, ja suuteli tyttöään lempeästi.

Hermione katseli Viktoria silmiin iloisempana kuin pitkään aikaan. Hänen silmänsä säihkyivät, ja hänen huulillaan kareili onnellinen hymy.

Hermione ja Viktor katselivat, kun herra Krum taiteili taikasauvallaan Hermionen tavaroiden kanssa. Pikku hiljaa asunto tyhjeni pahvilaatikoista, kasseista ja säkeistä, jotka olivat täyttyneet Hermionen tärkeimmillä ja tarpeellisimmilla tavaroilla. Hän otti tietenkin lähes kaikki vaatteensa mukaan, vaatteitahan kun ei ollut koskaan liikaa. Lisäksi hän otti puolet omistamistaan kirjoista; kaikki eivät mahtuneet mukaan, sillä laatikkoja ei ollut tarpeeksi, eikä Viktorkaan uskonut, että ne olisivat millään mahtuneet hänen asuntoonsa. Hermione joutui siis raskain mielin jättämään osan kirjoistaan Lontooseen, mutta onneksi ne odottaisivat häntä siellä aina. Voisihan hän välillä vaihtaa kirjoja, joita hän säilytti Viktorin luona.

Hermione katseli vielä hetkisen haikeana asuntoaan. Siellä oli koettu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Se oli kuitenkin ollut hänen ensimmäinen oma asuntonsa, ja siellä hän oli kasvanut henkisesti todella paljon.

Viktor tarttui Hermionen käteen, ja katseli häntä rohkaisevasti. Herra Krum ilmestyi jälleen heidän luokseen, ja katsoi nuorta paria odottavasti.

Hermione vilkaisi asuntoonsa vielä haikein mielin, mutta nyökkäsi sitten. Herra Krum astui Hermionen ja Viktorin väliin, otti heitä molempia käsistä kiinni, ja - poks.