Parhaista ystävistä

Joillakin on paljon kavereita. Joillakin muutama hyvä ystävä. Joillakin paras ystävä.
No, minulta löytyy paljon kavereita, muutama ystävä, mutta sitä parasta ystävää ei löydy. Ketään, jolle voisi kertoa kaiken, tietäen, ettei toinen kerro salaisuuksia eteenpäin, ei puhu paskaa selän takana, uskoutuisi itsekin, ja jonka kanssa voisi viettää aikaa kahdestaan. No, näiden perusteella ihana rakas poikaystävä on minun paras ystäväni, niin kuin taitaa ollakin. Mutta se ei ole sama asia kuin sellainen paras ystävä. Minulla on yksi ihminen jolle voin kertoa kaiken, ja se on poikaystävä. Olisi kuitenkin hyvä, että olisi myös se paras ystävä, jotta poikaystävä ei ole ainoa joka "joutuu" kuuntelemaan huoliani.

Joskus minulla oli paras ystävä. Ala-asteella. Mutta kun tuli vuosi erillään, minä yläasteella ja hän vielä ala-asteella, emme enää olleet niin kuin ennen. Sellaisen suhteen haluaisin takaisin.

Niin se vain on, että jos pääsee osalliseksi jotakin kaveriporukkaa, joka on ollut koossa jo vuosia, niin sieltä ei noin vain saada parasta ystävää. Jollekin niin voi käydä, mutta ei minulle. Valmiissa porukassa suhteet ovat jo valmiit, joten uutena on tavallaan ylimääräinen, ei sieltä minulle parasta ystävää enää löydy.
Ja mitä seurani haluamisesta kertoo se, että on viisi ihmistä, kaksi autoa, toisessa autossa neljä ja toisessa autossa minä. Yksin. Luulisi nyt edes vähemmän hyvän ystävän tajuavan sen, että se EI ole kivaa, siitä pahoittaa mielensä hyvin helposti.

Olenkin tässä tutustunut erääseen tyttöön, ja haluaisin tutustua vielä lähemmin. Tavata kasvotusten ehkä piankin. Jos hänestä olisi parhaaksi ystäväksi? En tietenkään tiedä kaikkea tästä tytöstä vielä, varmaan hänelläkin on jo paras ystävä.
Miten koko homma oikeastaan toimii? Voinko sanoa jotakuta parhaaksi ystäväkseni, jos hänellä on jo joku muu paras ystävä?

Aika ikävää, etten muista, millaista on pystyä uskoutua mistä tahansa parhaalle ystävälle.

Ehkä minua vielä joskus onnistaa.

Ja niin. Tämän tarkoitus ei ollut itkeä sitä, että "yhyy olen ulkopuolinen", vaan pohtia sitä, miten harmittavaa on se, ettei ole parasta ystävää.

"Kihlaus on lupaus avioliitosta"

Näinhän se on, ja myös minä olen sitä mieltä. Eräs foorumituttuni, 18v, meni tässä pari päivää sitten kihloihin miehensä kanssa. He ovat tähän mennessä seurustelleet 5 kuukautta.
Meitähän on moneen junaan. Toiset ihmettelivät, miksi mennä noin aikaisin kihloihin vaikka ei olisi aikomusta mennä naimisiin vielä moneen vuoteen. Toiset saattoivat ihmetellä nuorta ikää ja vähäistä yhteiseloa, kun pari ei vielä edes asu yhdessä. Sen perusteella mitä tyttö on kertonut, he vaikuttavat oikein onnelliselta ja toisilleen sopivalta parilta. Tietenkin toivon heille pelkkää hyvää ja olen iloinen heidän puolestaan.

Tässä välissä faktatietoa omasta elämästäni:
Minä ja Tuomas, kihloihin 9 kuukauden seurustelun jälkeen.
Minä 17v, Tuomas 18v.
Ja KOSINNASSA lausuttiin sanat "menetkö naimisiin kanssani". Ei esimerkiksi "mennäänkö kihloihin", kuten vaikka salkkareissa muistan tapahtuneen. Onko tuossa nyt sitten eroa ja minkä verran, sitä saa jokainen pohtia itse.

Vaikka emme vielä asu yhdessä, vaikka emme ole heti menossa naimisiin, niin kyllä se tapahtuu. Ja jos tuo minua jo kutsuu vaimoksi, ja minä tuota mieheksi, niin johan se on jotakin.
"Jonkun virallisen seremonian puuttuminen sinusta mitenkään vähempää tee<3", kuten Tupuseni mainitsi.
"Kihlaus voi olla ajankohtainen milloin tahansa. Kihlaus tarkoittaa sitä, että on lupautunut menemään naimisiin ja elämään toisen kanssa elämänsä loppuun asti. Sen voi luvata milloin vain", sanoi joku.

Ihmisillä on eri tyylejä, ja jos ajattelee vuosikymmeniä taaksepäin, niin hommahan oli vähän erilaista silloin. Kihloihin ja naimisiin mentiin nuorena (ja lapsetkin hankittiin nuorena, tästäkin aiheesta voisi vääntää vaikka mitä!), eikä sitä paheksuttu. Onhan se nykypäivänä tosiasia sekin, että näitä "teinikihloja" on aina, mutta tuntuu pahalta ettei osata hyväksyä niitä, jotka ovat tosissaan. Varmasti minunkin lähipiirissäni meitä paheksuttiin, kukaan ei sitä vain tullut suoraan sanomaan.

Jotkut varmaan paheksuvat nuorten kihlautumisia sillä, että suhde ei tule kestämään, koska ei ole tarpeeksi elämänkokemusta ja tulee tarve saada kokemuksia muidenkin ihmisten kanssa, joka johtaa pettämiseen ja eroon. Sen voin sanoa, että meillä molemmilla on kyllä kokemusta monenlaisista asioista, eikä ole tarvetta vaihtaa kumppania vain siksi että saisin lisää kokemuksia. Niitä kokemuksia voi hankkia tämän nykyisenkin kanssa, ja hyvässä suhteessa kaikenlaiset asiat ovat tietenkin sovittavissa, mitä tehdään ja miten. Eipä tässä ole ikävä epätietoisuutta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Niitä huolia ei tarvitse kantaa yksin, vaan elämisen murheet voi jakaa kumppanin kanssa, eivätkä ne paina enää niin paljoa.

Kuukauden päästä on serkun häät. Tuo pari on seurustellut 9 vuotta, ja he nyt vielä haluavat pisteen iin päälle, ja virallistavat suhteensa. Enpä ole ollut todistamassa hääjuhlia varmaan kymmeneen vuoteen, joten ehkäpä tuosta saa jotakin vinkkiä omiinkin häihin. Odotelkaa kutsua, sehän saattaa tulla koska vain ;>

Hyvää yötä.

Studiamessut, ah <3

En meinannut päiväkirjailla eilisestä, mutta kun Pupu Tupuna pyysi niin pakkohan se on :) <3

Studiamessut.
Jotkut feidas, jotkut käyttivät tämän hyödyllisen tilaisuuden hyväkseen. Esimerkiksi minä olen nyt paljon varmempi tulevaisuudestani opintojen suhteen. Ja siitä on todella hyvä olo. Lukio on stressannut hemmetisti tässä loppua kohden, mutta kyllä se vielä palkitaan. Minulla on hyvä fiilis, uskon että voisin päästä sinne minne haluan. Mutta voihan olla, että sitten putoankin ja kovaa. Ei se välivuosi paha olisi, mutta kiva se olisi päästä heti sisään. Ja onhan tuo kakkosvaihtoehtokin hyvä.

HAMKin pisteellä oli kaksi kivaa, pirteää tyttöä heti selittämässä minulle kaikenlaista, kun sanoin haluavani sinne sosionomiksi. Toinen niistä oli aloittanut siellä, mutta vaihtanut toiselle linjalle. Hän sanoi, että esimerkiksi sosionomi on aikalailla kutsumusammatti. Kyllä vain. Joskus lukion ykkösellä tämä ajatus vain pamahti päähän, enkä ole siitä luopunut. Sopii minulle kuin voinappi otsaan, sanoisinko. Ja vielä parempi olo tuli siitä, kun tuo tyttö sanoi, että ei tarvitse suuntautua pelkästään aikuisiin tai lapsiin ja nuoriin, vaan näitä opintoja voi yhdistellä. Eli voin tulevaisuudessa tehdä kehitysvammaistyötä JA mielenterveystyötä JA päihdetyötä JA jotakin rikostyötä, mitenhän se sen sanoi, JA ryhtyä vaikka lastentarhanopettajaksi! Mahtavaa, onpahan ainakin vaihtoehtoja, ei tarvitse sulkea yhtä kiinnostavaa asiaa pois muiden kiinnostavien tieltä, vaan voin ottaa kaiken mukaan.

Voinkin melko puolueettomasti silti sanoa, että HAMKin pisteellä oli paras vastaanotto. Muualla, missä juttelin, ei oltu niin innokkaita selittämään. HAMKilla nämä tytöt muistivatkin minut kun myöhemmin sinne menin. "Ai, taasko se on täällä!"

Harmittaa että jotkut eivät messujenkaan jälkeen tiedä, mitä tehdä ja mihin mennä, mutta en anna sen laskea omaa mielialaani tulevaisuuden suhteen. Tietenkin se on hienoa, että tietää ajoissa mitä haluaa, mutta toivottavasti nämä muutkin keksisivät sen oman juttunsa. Tsemppiä! <3


Ja muusta sitten. Messuilla kiertelin erään foorumitutun kanssa, oli kiva tavata taas. Ja kahdestaan minäkin sain suuni auki. Ja messujen jälkeen suuntasin Matiakselle tekemään ET-koetta (netissä), oli ihana nähdä tuotakin poikaa taas pitkästä aikaa<3 Ja taas se ruokki minut, hihi.

2.12. joulukalenterista löytyi Tikru.
Tänään sieltä kurkisti Nasu.

Hupsista?

Hupsista tosiaan. Hetken mielijohteesta minäkin ajattelin ruveta bloggaamaan, tadaa.
Onhan tämä ihan käytönnöllistä, kun normaalisti esimerkiksi koulussa ei saa omia mielipiteitään tai ajatuksiaan kuuluviin, minä kun olen pieni ihminen. Näin sitä saan minäkin ilmaista asioitani, joita haluan. Vaikka näitä nyt kukaan lukisikaan. Kunhan kokeilen, kunhan kirjoitan.

No niin. Pitäisikö sitä esitellä itsensä tässä vai mitä? Ne jotka tätä sattuvat joskus lukemaan, varmaankin tuntevat minut kuitenkin.
Kokeillaan.
Olen siis 18-vuotias abi Nastolasta, ja enemmän kuin helpottunut viimeisestä lukiovuodesta. Yksi jakso enää jäljellä, ja sitten vielä kirjoitukset. Ja sitten olen vapaa lähtemään täältä. Suuntana Turenki / Hämeenlinna. Ah <3 Toivotaan, että tuonne Hämeenlinnaan pääsisin opiskelemaan, sosionomiksi. Kaupunki on mukava ja olen lukion alusta asti tiennyt, mitä haluan ja missä haluan. Ja onhan tuohon Hämeenlinnaan vielä yksikin syy: Tuomas. <3 Diudidiu. Ja muusta sitten. Täältä kotoa löytyy 4 marsua, kani ja hupsu koira. Hassua että Papsu on tosiaankin vanhin meidän karvakasoista! 18.1.2008 on tuo syntynyt, kohta 2-vuotias, ja kahden lapsen äiti. Tuon ukko, Jypsy, onkin sitten toiseksi vanhin herra Nipulan kanssa. Molemmat herrat syntyneet huhtikuussa 2008. Ja nuo pikkuvipeltäjät Vilkku-Vilperi-Vilttitossu ja Naomi-Naminassukka syntyivät jo 15.11.2008. Yli vuoden vanhoja nekin, hui. Ja tietenkin pitää muistaa Mikkitsidilii, tuo hassu apina. Koira. 24.7.2008. Ironista, että tuo syntyi tasan viikko ennen kuin...

Mutta jees. Tässä sitä jo joulukuuta vietellään, 1.12.2009? Hui. Kohta tuo minun ukkoni on 20-vuotias, kohta on vuosi 2010. Huomasi sen koulussakin tänään kuinka tätä ajankulua ei huomaa: joku sanoo että tekee jotain joulukuun aikana, ja hänelle huomautetaan, että nyt ON joulukuu. Siitä vaan sitten hommiin. Okei, ehkä sitä lopettelisin tältä päivältä, ja jättäisin ensimmäisen viestini tällaiseksi. Ei pidä sekoittaa toisten päitä kaikella sekavuudella. Huomenna Helsinkiin Studia-messuille, sitten pyörimään Helsinkiin ja Soihtuun maistelemaan kaakaota! <3

Ps. Joulukalenterissa oli Nalle Puh.