....ja olen jo Suomessa. Ollut muutamankin tunnin. Hurjaa. Apua.
Eilen tajusin kunnolla, miten kova ikävä näitä oppilaita oikein tulee. (The Rasmuksen Somewhere-kappaleella ei toki ollut vaikutusta asiaan...)
Always
Until the end
You'll be my friend
Varsinkin tuota mun bff:ää. ♥
Täällä oli taas soundbeam-sessio tänään. Hauskaa, ja tuo David Jackson on myös kiva mies, ja tuli myös hänelle tänään esiteltyä Suomen lahja maailmalle, Munamies... :D Se on jo hitti näiden oppilaiden keskuudessa. xD
Mutta tulipahan perhanan itsetuntoangstailut taas eilen illalla. Miksi olen tällainen. Ujo paska joka ei saa sanaa suustaan. Saakeli. Kun oliskin ollut niin "helppoo" tutustua näihin työntekijöihin täällä, ja sit olis ollut ihmisiä joiden kanssa hengata ehkä joskus edes vapaa-ajallakin, tai jotain. Tai mistä minä tiedän haluaisiko ne. Mutta kun ei vaan osaa jutella oikein kellekään. Kun ei tiedä mitä sanoa. Kun ei vaan osaa mennä mukaan keskusteluun. Mutta onhan se englanniksi vähän vaikeampaa, kun ei kaikkea ymmärrä. On niin ikävä mun ihania ystäviä, kun ei ole juuri seuraa täällä ollut. Täällä kun on baariin menty tuon kanssa, niin se en ole minä, jonka vuoksi "meillä" on seuraa. Se olen minä kun saan yksin jumittaa ja istua, kun toiselle lirkutellaan, se olen minä kun yksin joutuu tanssimaan. Pikkasen tulee taas silloin tällöin liian ylimääräinen olo. Kun olen väärän näköinen.
Sushiaddiktin päiväkirja. Sisarusten rakkaita lapsia, liian paljon sushia ja ihan liian monta kynsilakkaa. Ja oma göötti, Neeta. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti