Pekka Haavisto on jo voittanut paljon, vaikka presidentinvaalit ovat ohi vasta kahden viikon päästä. Koska viimeksi vihreä tai homoseksuaali olisi päässyt presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle asti? Niimpä. ;) Monet ovat maininneet nuo kaksi ominaisuutta syiksi, miksi Pekkaa ei voisi äänestää. On myös tullut kuultua kommenttia "Ei se mitään että se homo on, mutta kun se on vihreä." :D Mutta ei nyt tartuta noihin ominaisuuksiin, koska ne eivät presidenttiyteen liity.
Tsekataanpa ensiksi facebookin fanitilanne Haaviston ja Niinistön osalta. Eilen tilanne oli jotakuinkin niin, että Haavistolla oli noin 52 tuhatta fania ja Niinistöllä 54 tuhatta. Haavisto oli saanut viikonlopun aikana noin 10 tuhatta fania lisää. Ja mikä tilanne on nyt?
Haavisto
77 484
Niinistö
67 610
Jepjep! :) Vaikka eipä näitä vaaleja facebookissa ratkaista. Muistan, että 11.12. oli Haaviston tukikonsertti Tavastialla, ja silloin facebookissa oli noin 11 tuhatta tykkääjää. Huhhuh. :) Siihen aikaan Niinistön sivusta tykkäsi jo ehkä 30 tuhatta henkilöä.
Mainitaan vielä, että omista fb-kavereistani Niinistön sivusta tykkää 5 henkilöä, Haavistosta taas 72! Hyvä mun kaverit! :)
Okei, poistutaanpas facebookista, vaikka hienostihan Pekka on sosiaalista mediaa kampanjoinnissa hyödyntänyt (ja tuolla ryhmässä on kyllä ollut kaiken aikaa huikea tunnelma!)
Otetaankos nyt käsittelyyn se asia, millä ei ole merkitystä. Loogista, kyllä. Pekka Haavisto on homoseksuaali ja elää rekisteröidyssä parisuhteessa miehen kanssa, kyllä. "Ajatelkaa nyt mitä meistä ajatellaan maailmalla, nauravat Suomen piloille!" "Eihän noita päästetä mihinkään maahan, kivitetään vielä!"
Tässä vaiheessa jokainen voisi mennä lukemaan tämän tekstin, tai edes katsomaan kuvat ja lukemaan sen pienen pätkän kuvien jälkeen. Kuvissa esiintyy Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle. Avoimesti homoseksuaali ja rekisteröidyssä parisuhteessa. Kuvissa esiintyy myös Omanin, Saudi-Arabian ja Iranin vaikutusvaltaisia henkilöitä, sulttaaneita, ulkoministerejä ja presidenttejä. Näissä maissa homous: kiellettyä. Ja silti herra on noihin maihin päässyt. Ongelma? Ei.
Kopioin vielä em. blogista (Kaikki elämästä) tähän viimeiset kappaleet, todella hyvin sanottu:
Haavisto on kampanjassaan puhunut myös paljon syrjäytyvien ihmisten, erityisesti työelämästä syrjäytyneiden 50 000 nuoren auttamisesta. Hän on myös suorittanut siviilipalveluksensa nuorten mielenterveyspalveluiden parissa. Jos me jatkuvasti asennoidumme niin, että homot ovat alemman luokan suomalaisia, joita ei saa päästää maailmalle edustamaan Suomea, niin minkä viestin me lähetämme niille tuhansille nuorille, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöön? Eivätkö he ole yhtä oikeutettuja suomalaisuuteen kuin heterot? Eivätkö he saa edustaa Suomea siinä missä muutkin?
Haavisto on puhunut nimenomaan siitä, että yritämme kuroa umpeen suomalaisten parissa olevia eroja ja kuunnella toisiamme. Yhdysvalloissa tämä ei ole esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen suhteen onnistunut, ja Yhdysvalloissa ongelmana onkin seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten itsemurhaepidemiat. Onko se oma näkemys homoudesta niin tärkeää, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, erityisesti nuoret, alennetaan b-luokan suomalaisiksi, joita ei saa päästää maailmalle, ettemme vain anna muille huonoa kuvaa Suomesta?
Seuraavaksi voisin kehottaa lukaisemaan seuraavat tekstit:
Haaviston pätevyys on fakta
Pekka Haaviston cv:stä ja pätevyydestä
Pekka Haavisto on asiantuntijoista koostuvan raadin listalla suomalaisista politiikan vaikuttajista sijalla 5. Tarja Halonen löytyy sijalta 6. Niinistö ei ole listalla. Monet edelleen kyseenalaistavat Pekka Haaviston soveltuvuuden presidentiksi, edustamaan Suomea maailmalle, ulkopolitiikkaan. Laajat kokemukset mm YK:ssa ja rauhanneuvotteluissa mielestäni kertovat jo ihan tarpeeksi, kuinka kokenut Pekka Haavisto on. Toki Niinistölläkin on paljon kokemusta, mutta tietääkseni hän keskittyy enemmän talousasioihin. Minun Suomessani ihmisarvoilla ja -oikeuksilla on enemmän jalansijaa, kuin rahalla ja kaupankäynnillä.
Listan ykkönen, presidentti ja nobelisti Martti Ahtisaari, on maininnut Pekka Haaviston seuraajakseen.
Pekka Haavisto on ylioppilas. Suomen historiasta löytyy muitakin presidenttejä, joilla ei ole ammattitutkintoa. Nykyään on myös ministereitä ja kansanedustajia, joista löytyy samanlaisia tapauksia, joku oli jopa kansakoulun jättänyt kesken. Olihan Pekka yliopistossakin opiskellut, mutta ei loppuun asti. Työt ja politiikka veivät mennessään!
Pekka Haavisto ei ole käynyt armeijaa. No ei ole Tarja Halonenkaan, eivätkä monet muutkaan Suomen presidentit. Kyllä, asia on niin, että asevelvollisuuden astuessa voimaan useat presidentit ovat olleet liian vanhoja lähtemään armeijaan. Kuitenkin, myös siviilipalvelus on vaihtoehto armeijalle, eikä missään tietääkseni "varoiteta", että sinusta ei voi tulla presidenttiä, jos et käy armeijaa. Onko Halosella enemmän kokemusta armeijaan liittyvistä asioista kuin Haavistolla? Tietääkseni ei.
Mä olen niin ylpeä Pekka Haavistosta! ♥
EDIT //
Lisätääs vielä
tämä kuva edellisen lisäksi, vähän kattavammin ja laajemmin. Kannattaa tsekata.