Sisustus oli ilahduttavan persoonallista, paikka oli viihtyisä, mutta silloin kun kävin, niin ei ollut juuri muita asiakkaita. Mietinkin, että onko paikka vieläkin viityisämpi, jos paikalla on porukkaa ja puheensorinaa?
Valittavana oli erilaisia kuoria, itse söin annokseni burritona. Jonkinlainen kuorikulhokin siellä oli mahdollista saada. Lihavaihtoehtoja oli ainakin kanaa ja pulled porkia, toki vielä pari muutakin ja kasvisvaihtoehtokin. Sai valita valmiin annoksen, tai päättää yhdistelmänsä itse. Hinta taisi pysyä silti samana. Oli myös mahdollista saada ruokansa ateriana, jolloin sai limua niin paljon kuin napa vetää, sekä pussillisen nachoja, niiden höysteeksi vielä joko salsaa tai guacamolea purkissa.
Guacamolen määrä epäilytti. Riittääkö tuo mihinkään? |
Söpöt paperit! |
Itse söin siis kanaburriton, ja oli kyllä oikein hyvää. Täytteitä tuli reippaasti, ihan niitä perus burritotäytteitä. Sai valita miedomman tai tulisemman kastikkeen, ja sain myös maistaa sitä tulisempaa vaihtoehtoa, josko se maistuisi minulle, ja maistuihan se. Toisaalta olisi kiva jos olisi jokin vielä tulisempikin vaihtoehto, koska tuo ei tosiaan nostanut hikeä pintaan - en nyt itse ihan niin tulista kaipaa, mutta joku varmasti haluaa oikeasti tulisen kastikkeen. Hyvää se kastike kuitenkin oli!
Nachoja en lopulta jaksanut syödä paikanpäällä, vaan otin evääksi yövuoroon. Oli siis tosi kiva, että nachot tarjoillaan tuollaisessa pussissa, jonka saa helposti mukaan! Myös guacamole riitti oikein hyvin sille määrälle. Oikein hyvä suhde siis nachoilla ja kastikkeella!
Voin kyllä siis suositella El Namia meksikolaisen ruuan ystäville! Pidin paikasta ja ruuasta oikein kovasti, ja tulen varmasti jatkossakin käymään siellä silloin tällöin. Ateria maksoi jotakuinkin kympin verran, ja mielelläni sen verran maksoin tuosta ateriasta.