Neljä viikkoa...

....ja olen jo Suomessa. Ollut muutamankin tunnin. Hurjaa. Apua.
Eilen tajusin kunnolla, miten kova ikävä näitä oppilaita oikein tulee. (The Rasmuksen Somewhere-kappaleella ei toki ollut vaikutusta asiaan...)
Always
Until the end
You'll be my friend
Varsinkin tuota mun bff:ää. ♥

Täällä oli taas soundbeam-sessio tänään. Hauskaa, ja tuo David Jackson on myös kiva mies, ja tuli myös hänelle tänään esiteltyä Suomen lahja maailmalle, Munamies... :D Se on jo hitti näiden oppilaiden keskuudessa. xD

Mutta tulipahan perhanan itsetuntoangstailut taas eilen illalla. Miksi olen tällainen. Ujo paska joka ei saa sanaa suustaan. Saakeli. Kun oliskin ollut niin "helppoo" tutustua näihin työntekijöihin täällä, ja sit olis ollut ihmisiä joiden kanssa hengata ehkä joskus edes vapaa-ajallakin, tai jotain. Tai mistä minä tiedän haluaisiko ne. Mutta kun ei vaan osaa jutella oikein kellekään. Kun ei tiedä mitä sanoa. Kun ei vaan osaa mennä mukaan keskusteluun. Mutta onhan se englanniksi vähän vaikeampaa, kun ei kaikkea ymmärrä. On niin ikävä mun ihania ystäviä, kun ei ole juuri seuraa täällä ollut. Täällä kun on baariin menty tuon kanssa, niin se en ole minä, jonka vuoksi "meillä" on seuraa. Se olen minä kun saan yksin jumittaa ja istua, kun toiselle lirkutellaan, se olen minä kun yksin joutuu tanssimaan. Pikkasen tulee taas silloin tällöin liian ylimääräinen olo. Kun olen väärän näköinen.

Poika on tullut kotiin! :)

Ihanaa leijonat ihanaa, ny rillataan, taivas varjele ja niin edelleen.

Mutta... SUOMI ON MAAILMANMESTARI 2011!!!

Kyl sitä tässä sen verran MM-jääkiekko on kiinnostanut, että pakkohan sitä on hehkuttaa täälläkin. Ja varsinkin kun tuli oltua Helsingissä sekä finaalin että voitonjuhlien aikaan.

Sunnuntaina tosiaan menin Mikan luo Pohjois-Haagaan, ja jäin sinne yksin katselemaan pronssipeliä yle areenasta. Vähän jännitti että miten finaalien katsomisen käy, kun lähetys tietenkin pätki...
Finaalipelin kaksi ensimmäistä erää katsoin myös yksikseni, Mika sitten tuli kotia toisen erän lopulla. Ja kun Suomi teki ensimmäisen maalinsa seitsemän sekuntia ennen toisen erän loppua, Veera oli sen tuuletuksen takia varmaan ihan helpottunut, että lähdettiin katsomaan Mikan kanssa viimeinen erä Ravintola Idaan siihen viereen.

Kannattiko?

KYLLÄ.

Tunnelma oli huikea ja fiilis mahtava, kun baarillinen lätkäfaneja tuulettaa ja huutaa kun Suomi tekee maaleja. Joku nainen tuli innoissaan halaamaankin siinä :D Eipä siinä mitään, sanonpahan vaan että ei ole kyllä koskaan päässyt tuollaiseen fiilikseen urheilun takia! Täytyy kyllä ensi vuonna myös mennä katsomaan pelejä porukalla jonnekin.
Ja se, kun Suomi voitti? Vau. Mahtavaa.
Pelin jälkeen lähdettiin bussilla nro 40 Helsingin keskustaan juhlistamaan mm-kultaa. Bussimatka oli kyllä mahtava, oli tungosta ja hauskaa, koko matka taidettiin laulaa jotakin. Tuli opittua uusia kappaleita :D Oi Suomi on! Suomi on! Oi Suomi on niin iiihaaanaaaaa! On meillä sauna, viina ja kirves, oi Suomi on niin iiihaanaaaa!

Tsih.

Eksyin mukaan jonnekin kemistien bileisiin. Siellä oli aika vähän porukkaa, mutta halpaa juotavaa : DD No sieltä jatkettiin rautatieasemalle, vai pitäisikö sanoa hienosti "steissille". Parissa grillijonossa (niin, koska ensimmäinen grilli suljettiin nenän edestä) tuli juteltua joidenkin randomien kanssa, ja olinpa minäkin harvinaisen tuttavallisella tuulella, krhm... :D
Viiden junalla lähdettiin takaisin, ja pikkuisen oli tungosta :D

Koska maanantaina ei tarvinnut mennä töihin, niin olihan se pakko lähteä torille. Viiden aikaan olin paikalla, ja pääsin noin 20 metrin päähän lavasta, jee! Vähän tuli ahdasta, mutta oli hauskaa vaikka yksin olinkin. Ja voi että kun ohjelma alkoi, ne kaikki huudatukset ja kaikki, ja kun Leijonat saapuivat... Oooh♥ Mielessä kävi itselläkin väsätä joku kyltti (Krhm, "Marry me, Granlund"), mutta eeen minä sitten.
Mutta se meininki oli kyllä huikeaa. Kannatti lähteä, ties vaikka kestäisi taas sen 16 vuotta että tuollaiseen tapahtumaan pääsee!

Minä olin suunnilleen punaisen ympyrän kohdalla.