Ruisrock 2015, sunnuntai: Antti Tuisku ja Mew. Ilonkyyneleet.

Tänä vuonna kävin ensi kertaa Ruisrockissa. Rokki järjestettiin nyt 46. kerran, eikä minulla ole aiemmin juuri ollut hinkua sinne mennä. No, viime vuonna, ensimmäisenä Turku-vuotenani, olin sopivasti yövuoroissa juuri ruissin aikaan. Tälläkin kertaa piti olla, mutta siihenpä sitten sattui muutaman päivän saikku, joten viimetinkaan tuli hankittua lippu sunnuntaille.

Ja miksikö?

Kahden artistin vuoksi. Antti Tuisku ja Mew. Molemmat telttalavalla, eroa viisi tuntia.

Kuljin Ruissaloon polkupyörällä, alkuun vähän epäröin että löydänkö sinne minne pitää pyörällä mennä, mutta eipä ollut ongelmaa. Pyöräilijöitä oli silloin n. klo 13 jälkeen jo runsaasti. Pyörä parkkiin ja lavan eteen. Parisenkymmentä nuorta oli valloittanut jo telttalavan edustan, Antti Tuiskua istahdin minäkin odottamaan.

Ja voi luoja mikä SHOW. Olen aina tykännyt Antin livevedoista, mutta kyllä on muutosta tapahtunut uuden levyn myötä ja ihan vain parempaan suuntaan. Antti on lavalla niin upean itsevarma - ennen Mies-kappaletta esimerkiksi pyysi yleisön miehiä huutamaan. Mutta ei, Anttipa sanoo että täällä on vain yksi mies, ja sen nimi on Antti Tapani Tuisku. Ja huhuh mikä mies! Harmi ettei tuo nimenomainen kappale ole niin tuttu suurelle yleisölle, joten bileet sen aikana jäivät yleisössä vähäisiksi, vaikka itsellä tuli pompittua niin että piti ottaa hattu pois päästä, ettei vain tipahda.

Keikan puolivälissä Antti yllätettiin kultalevyllä. En kommentoi on myynyt 10 tuhatta kappaletta. Tuo kuulostaa melko vähältä kun vertaa siihen, mitä levyjä myytiin ennen Spotifya. Tunnustetaan, en ole itsekään vielä fyysistä albumia ostanut, vaikka tarkoituksena kyllä on.

En muuten olisi arvannut, että kiljun VilleGallen tullessa lavalle. Mutta niin tuli tehtyä, hupsista vaan. Mutta Keinutaan sai yhden jos toisenkin tanssahtelemaan, suosittelen muuten myös tsekkaamaan kyseisen biisin juuri ilmestyneen videon! Muutakin mahtavaa ja hauskaa lavalla tapahtui, Anttihan söi En kommentoi-kappaleen aikana banaania ja sen sellaista. Antti Tuisku tuskin jätti teltassa ketään kylmäksi, sen verran porukkaa kuulemma jäi joraamaan ulkopuolellekin.

Entä sitten se Mew. Sanottakoon, että jännitti ihan hiukkasen ennen keikan alkua. Reilun tunnin sain odotella lavan edessä - suuntasin sinne heti kun edellisen bändin keikka oli loppunut. Ja jotenkin ihmeen kaupalla, tapahtui jotain mitä en olisi uskaltanut edes uneksia - pääsin eturiviin. Ihan siihen keskelle. Siis... mitä. Eturiviin, kun pääsen ensimmäistä kertaa näkemään Mew'n? Tottahan se oli.

Ei minulla oikein edes löydy sanoja kuvaamaan sitä tunnetta, mikä minussa oli koko sen keikan ajan. Hymyilin lakkaamatta, kuuntelin lumoutuneena niitä kappaleita, joita olen vuosia kuunnellut levyltä ja netistä. Ja nyt viimeinkin, pitkän odotuksen jälkeen pääsin kuulemaan ne livenä, siinä minun edessäni soitettuina.

Specialin aikana tuli kyllä sellaiset värinät ettei pitkään aikaan keikalla ole ollutkaan. Yksi hienoimpia biisejä ikinä. Hymyilytti, tärisytti, pelkäsin että biisi loppuu. Ja kun se loppui, taisi tirahtaa kyynel tai pari. Mutta onneksi oli vielä keikkaa jäljellä. 156, SheSpider, The Zookeeper's boy. Aivan upeaa.
Tahdon uudestaan.

Onnellisia ihmisiä.