Leirikesä ohi, jäljelle jäi ikävä

Oih ja voih.

Kaksi viimeistä viikkoa oli aika... Jees, sanoisinko. Ehkä ihan kivaa. Huikeeta. Mahtavaa. Upeeta. Parasta.

Ensin viikko protulla. Ne meidän leiriläiset... Ai hitsi hei. Ihan upeita ihmisiä jokainen. Loistavia. Mitään häiritseviä klikkejä ei syntynyt, vaan kaikki otettiin mukaan. Kaikki halailivat kaikkia ja hipsuteltiin toisiamme kasassa. Minäkään en leirin vanhuksena tuntenut oloani tippaakaan ulkopuoliseksi tai oudoksi! Meidän sennut, siis tämä leiri oli jotain erityistä. Ikävä kaikkia. Ihan tosi, sanat ei riitä kuvailemaan.

Sitten Herzicamp, toinen leirini. Oli paljon tuttuja, ja muutamia uusia kasvoja. Ihan sydäntä lämmittää, miten tuo kokemus toi monille uusille niin paljon, mutta myös jo kokeneille leiriläisille. Kyynel tuli silmäkulmaan, kun viimeisen illan haliringissä leirin pomo lausui minulle kauniita sanoja. Kiitos. Oli mahtavaa.

Puspus.

Tarkemmat avautumiset leireistä tulossa sitten ensi viikolla, kun saan kuvat omalle koneelle. Pur.
Nyt vielä Nasta Ostolaa pari päivää.