Sivut

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ujo saamaton paska

Sain kuulla ihanan, kivan positiivisen määritelmän ujoudesta. Itselle tämä oma ujous on useinkin ollut vaikea juttu, kun se nähdään lähes poikkeuksetta negatiivisena asiana! Niin kuin olisin huonompi, saamattomampi tai kykenemättömämpi ihminen siksi, että olen ujo. Perkele.

"Ujo tarkkailee ja aistii ympäristöään ja asioita ennen kuin hötkyää, kun muut adhd-hörhöt juosta jolkuttaa sinne tänne ja astuu koiran paskaan.
Sitä paitsi ujoushan on vain sosiaalinen toimintamalli. Ujous on suloista, aitoa, sitä ei kukaan ainakaan ole feikisti. Ujoa on helpompi lähestyä, sillä ei tarvitse itsekään yrittää olla mikään "minä omistan koko maailman ja olen rohkea kuin hullu".

Kiitos P.W. tästä :)

Muistan, kun vielä joskus kahdeksannen luokan aikaan luokan edessä pidettävän esitelmän kuuli monta kertaa, että puhu kovempaa. Sitten tuli kesä, ja protu. Toisen päivän iltana tanssahtelin itsekseni iltapalajonossa, koska tuntui siltä. Sitä hetkeä en kyllä taida unohtaa koskaan, koska en ole sitä seitsemään vuoteen unohtanut! Siellä oli vaan niin hyvä olo, sai olla täysin oma itsensä, sellainen kuin halusi ja oli. Ei tarvinnut esittää mitään. Olin aidosti minä.

Tuon jälkeen olen tainnut tanssahdella itsekseni ja musiikin tahtiin varmaankin jokaisella leirillä. Varsinkin viime kesänä HerziCampilla tanssin niin paljon ja vapautuneesti, että muut ihmettelivät, miten minulla riittää energiaa. En tiedä, oliko se nyt ihan puhtaasti tanssin oppien mukaan tanssittu, mutta se oli minun omaa improtanssiani! Ja se oli kivaa, itseni toteuttamista! Tällaisilla leireillä on niin kivaa, kun ei tarvitse tosiaankaan esittää, siellä on uudet ihmiset, joihin tutustua. Kukaan ei katso sinua kieroon jos tanssit, "mitä ihmettä se touhuaa, eihän se ole tuollainen!"

Ujouteen liittyen, ammattikorkeakoulussa olen tiedostanut äänenkäyttöäni vähän enemmän, vaikka vielä se on kyllä joissain tilanteissa haastavaa. Kuitenkin, jos olen tietyssä ryhmässä ollut, ja on pitänyt kertoa keskustelemiamme asioita koko luokalle, olen ottanut ohjat käsiini ja kertonut asiat kuuluvalla äänellä, koska kokemuksesta tiesin, ettei tiettyjen ihmisten ääni kuulu kovaa, eivätkä he edes välttämättä tiedosta sitä. Itse olen tilanteista oppinut, ja halusin näyttää itselleni, että pystyn tähän.

*****

Maanantaina oli aika upea, jännä auringonlasku. Aurinko laski Aulangon suunnassa, ja ihmeteltiin, kun Verkatehtaalta keskustaan päin kävellessä nurmikolla oli sellainen valoilmiö. Siinä ei ollutkaan valoja, vaan se oli auringon säteitä. Se oli oudon näköistä, mutta kaunista. En saanut kovin hyviä kuvia, mutta menkööt.




Ps. 19 päivää Cambridgen reissuun, 31 päivää puolimaratoniin. Iiks!

2 kommenttia: